Hakutulokset

  1. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Julle on 28-vuotias, joten kaiken järjen mukaan hänen ei pitäisi vielä tuossa iässä juurikaan hidastua, olettaen että kroppa on terve. Nopeusominaisuuksia pystyy jopa kehittämään vielä noin kolmikymppiseksi asti jos treeni on kunnossa. Toki jos massaa on tullut lisää, mutta voimaa ei niin...
  2. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Järki sanoo, että Jokerit pelaa KHL:ssä, joka on Euroopan kovin kiekkosarja. Silti vituttaa joka ikinen kerta, kun Kärppäpelaaja pukeutuu narripaitaan. Se ei ole kuitenkaan Jullen vika. Pelaaja haluaa tietenkin pelata mahdollisimman korkealla tasolla. Toivottavasti Junttila tällä kertaa onnistuu...
  3. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Tehokkuuskin on parantunut. Tällä kaudella Jullen laukausprosentti on Karvisen jälkeen jengin toiseksi paras. Kyllä itsekin silti allekirjoitan, että varsinkin aiemmin Julle on tuhlaillut. Junttilahan ei ole koskaan ollut oikein mikään super maalitykki. Saa luotua nopeudellaan ja luistelullaan...
  4. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Oli kyllä Julle pari erää niin kujalla kuin olla voi. Pelaamattomuus näkyi selkeästi. Kolmannessa jo vähän paransi ja jatkoajallakin haisteli loistavasti yhden läpiajon. Nopeus näyttää edelleen olevan tallella. Kyllä Junttila tulee selkeä vahvistus olemaan kunhan saa vähän pelituntumaa alle.
  5. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Joukkueessa jo oleva lienee etulyöntiasemassa, mutta Kristofilla olisi sauma osoittaa kunnioitusta kotiin palaavalle seuran omalle kasvatille. Eiköhän tämän asian päätä Kristof itse. Tuskin Julle alkaa sanelemaan ehtoja heti joukkueeseen tullessaan. Sibirissä Julle pelasi numerolla 11. Sekin...
  6. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Pelillisesti kyllä, mutta Kärpät joutuu ensinnäkin laskemaan palkkakuluja ja toisekseen joukkueeseen ei yksinkertaisesti mahdu liikaa pelaajia. Pukukoppi alkaa käymään ahtaaksi ja treenitkin kärsii kun pelaajia alkaa olemaan kuuteen ketjuun. Eikä se ole joukkuehengenkään kannalta optimaalista...
  7. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Junttila on sen luokan pelimies, että vaihtaisin häneen Kärppien laitureista kenet tahansa lukuun ottamatta Puljua ja Spedeä. Fakta on se, että Jullen tulon myötä joutuisi joku kallispalkkainen laituri lähtemään. Ei Jokistakaan voi oikein penkillä istuttaa. Liian kallis ja nimekäs mies siihen...
  8. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Jotenkin tuntuu, että monella unohtuu Junttilan olevan tosiaan vasta 26-vuotias. Jullen ura on ollut tasaisen noususuhteinen kokoajan, lukuunottamatta viime kauden notkahdusta. Kaikille kiekkoilijoille tulee joku heikompikin vuosi väliin. Ja Julle on vasta lähestymässä parhaita vuosiaan...
  9. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Ilman muuta Junttilan kannattaa lähteä kokeilemaan NHL:ään, mikäli mahdollisuus avautuu. Julle on kuitenkin vasta 26-vuotias, joten parin kauden kokeilu änärissä ei estä vielä komeaa uraa Euroopassa. Jos änäriura ei urkene niin aikaa on vielä hyvinkin 10 vuotta tienata sukan varteen KHL:ssä...
  10. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Laukausta? Salli nyt mun nauraa. Yhtään Junttilaa väheksymättä, laukaus on ehkä hänen suurin heikkoutensa. Eihän Julle tee lähes koskaan maaleja suoralla laukauksella. Nopeudellaan ja lähietäisyydeltä vippailee ja ohjailee.
  11. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Se nyt on himpun verran vaikea jossain toisessa ketjussa nousta esiin kun Junttila pelasi käytännössä aina Joonasten kanssa. Mutta osaa se pelata muidenkin kanssa. Esimerkiksi alivoimalla Junttila on kahden viime kauden aikana iskenyt melko monta häkkiä ja siinä hänen hyökkääjäparinaan oli hyvin...
  12. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Kärpissä Kemppaisen ketju on vain nimellisesti "kolmosketju". Tasakentällisin se kellottaa usein jopa eniten jääaikaa Kärpissä ja ylipäätään ottaenkin kolmea ensimmäistä ketjua peluutetaan aika tasaisesti Kärpissä joten tasavoimin ei ole suurta merkitystä sillä onko ykkös- vai kolmosketjussa...
  13. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Näyttäähän tuo Julle osaavan yv:lläkin maaleja tehdä. Nätti ohjaus Masuhrin siniviivakutiin ja muutenkin erittäin pirteää peliä taas Tepsiä vastaan. Junttila tulee iskemään vielä kovat lukemat tällä kaudella tauluun.
  14. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Olen kyllä samaa mieltä Jullen vahvuuksista enkä sinänsä ollut vaatimassakaan häntä yv:lle. Kunhan mietin tuota maalipörssiä että hankalaa sitä on voittaa ilman että saa jatkuvasti ykkösyv:llä pelata. Luulen kyllä että Junttila paukuttelee sen reilu parikymmentä häkkiä ilman ylivoimaakin. Mutta...
  15. P

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Salaa olen miettinyt, uskaltamatta ääneen sanoa, että Junttila voisi olla potentiaalinen musta hevonen jopa maalipörssin voittotaistelussa. Asiaa hankaloittaa se että Kärpissä on muitakin kovia maalitykkejä eikä Julle saa Oulussa vastuuta yv:llä lähellekään samassa mittakaavassa kuin joku Palola...
Ylös