Hakutulokset

  1. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Kyllä, siis jostain syystä tällä lailla olen asian aina kokenut että lipun hintaan sisältyy aika isot vapaudet kielenkäytön suhteen. Itekin piippuhyllyltä huutanut kurkku suorana kaikkia ihan tyhmiä ja hirveitä juttuja vaikka eihän siinä edes ole toivoakaan että kentälle asti se ulina kuuluisi...
  2. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Tuo SaiPa-sarja oli siis myös säälipelejä. Eka matsista tuli tappio mutta tokan Lappeenrannassa ratkaisi Pakarinen ja kolmannen pelin voittomaali tais jäädä Kiben nimiin, oli hieno maali. Toi Pelsu-matsi on jäänyt mieleen yhtenä ankeimmista kokemuksista Nordiksella.
  3. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    No aika naiivia sanoa ettei tuohon muka ratkennut. Vääjämättä Stadiin tulossa ollut mestaruus kusetettiin Tampereelle vaikka miten päin kääntelisi. Toki sitä kusetusta pohjustettiin jo kurinpidon päätöksillä ennen viidettä matsia.
  4. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Kun vierasjengi teki maalin Nordiksella, niin tanssijat laittoivat toisen käden lantiolle ja ojensivat toisen suoraksi eteensä alaviistoon, kämmen eteenpäin ja sormet ylöspäin. Jäivät siihen asentoon katkon ajaksi. Olihan tuon tarkoitus olla stop-merkki niille luusereille jotka lähtivät...
  5. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Ainakin 99-finaaleissa aalto kiersi Nordista siinä rökälevoittomatsissa, muistan lukeneeni. Tuskinpa monikaan silloin itseään kovin juntiksi tunsi. Mutta jotain todella erityistä pitää jäällä tapahtua jotta yleisö tuollaiseen syttyy, kovin kolholta sellainen yritys torsoksi jäädessään näyttää...
  6. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Minusta kaikista paras hetki kannustuksen puolesta tuossa viime matsissa oli siinä kolmannen erän puolivälissä kun kiekko pyöri omissa eikä sitä saatu useista tilaisuuksista huolimatta purettua. Siinä niitten epäonnistuneiden purkujen nostattamien "EI" ja "ei vittu!" -huokailujen jälkeen...
  7. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    No joo, onhan meilläkin se kolmannen erän screenivideo missä kehotetaan ihmisiä nousemaan ylös. Ja meikä diggaa siitä videosta taas kybällä, jossain vaiheessa se tuntui vähän väsyneeltä. Musta pääasia on että kannustusta on, alkoi se sitten mistä tahansa. Tuo maalintekijän nimen huudatus taitaa...
  8. P

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Vituttaa fanikatsomon tapa imitoida vierasjoukkueen kannattajien jäähyä vaativia ulinoita. Oli ihan hauska joskus ekan kerran tai 2011 kun se oli fiilikseltään vähän ystävällismielisempää ja rennompaa. Nykyään tuo karmean kuuloinen mölinä tuntuu kuvastavan vain fanien yleistä vittuuntumista ja...
Ylös