Hakutulokset

  1. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Ihmisillä on usein taipumus etsiä merkityksiä elämälleen, samoin kuin yhteenkuuluvuutta ja jonkinmuotoisia totuuksia. Kyllä tuon tapaisiin juttuihin menee ihan fiksujakin ihmisiä. Ei tarvitse olla varsinaisesti mikään tuulella käyvä itsensä etsijä, jos sattuu vaikkapa sopivan (= sopimattoman)...
  2. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Rahat pois hipeiltä ja höntöiltä. Toimii sukupolvesta toiseen, kauppatavara vain muuttuu jonkin verran aikojen saatossa. Ehkä ammatinvalintani suuntautui ratkaisevalla hetkellä pieleen. Armeijassa kun oli toimistolla luppoaikaa, niin suunnittelimme sotakollegan kanssa uskonnon perustamista...
  3. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Seuraava tapaus on sattunut synnyinseudullani pienessä maalaiskylässä joskus 60-luvulla. Muuan kylänmies haaveili menestyksestä ja mammonasta, mutta kuten usein on tilanne, fyrkkaa ei ollut sen enempää taskussa kuin suvussa. Kun miehellä ei ollut kummemmin lukupäätä eikä oikein työhalujakaan...
  4. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Olen nähtävästi valinnut opiskelu- ja ammattialat ihan perseelleen. Olisi pitänyt ymmärtää nuorempana, että paskanpuhumistaitojen opettelun ohella kannattaisi myös poimia hassunnäköisiä kiviä jemmaan. Ehkei vanhoja kiuaskiviäkään kannata viskoa metsään, kun joku helvetin hullu voi maksaa...
  5. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Sinulta on saattanut unohtua tärkeimmän ajatusharjoituksen tekeminen. Siinä ajatellaan maksusuorituksen tekemistä Marian ilmoittamaan tilinumeroon. Ajattelun intensiteetin tulisi johtaa siihen, että käyt lopulta tekemässä tuon hoidon onnistumisen kannalta tärkeän suorituksen. Jos silmäsi...
  6. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Niin no, Raamatussa sanotaan jotain, ja profeetat ynnä pihot selittelevät. Ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Maailmanloppua on ennustettu varmana tai melkoisen varmana lukemattomat kerrat vuosisadasta toiseen, päivämäärällä ja ilman. Luulisi siinä tosiaan menevän profeetan jutuilta pohja pois...
  7. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Ne voisi toimittaa vastuulliselle kierrättäjälle eli tietysti Nuubu-tehtaalle edulliseen kanta-asiakashintaan, eli puoleen hintaan laastareiden ostohinnasta! Vuoristotemppelissä (betonikerrostalossa) japanilaiset munkit (latvianvenäläisen käytettyjen autojen kauppiaan veli Anatolijs ja tämän...
  8. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Mietin vain, voisiko infektoituneesta korvasta valuvaa märkää vastaavasti myydä pienissä purnukoissa vittuilutiivisteenä? Mitään järkevää käyttötarkoitusta en kylläkään osaa tuolle aineelle keksiä, mutta josko sitten jonkin järjettömän. Miljoonanteen kertaan laimennettuna siitä voisi jalostaa...
  9. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Tällainen hupaisa Nuubu työntyy joillakin sivustoilla vastaan. Sitä vain jäin pohtimaan, että Nuubun lapsekkaassa tarinassa japanilaisten munkkien hölynpölykäsitteistöön sekoittuu termi ”chakra”, joka edustaa selkeästi intialaisperäistä hölynpölykäsitteistöä. No paskanko väliä, jos laastari käy...
  10. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Laittaisin muutaman verrokkiryhmän ympäri erämaata. Osan lähellä ei ole ainakaan poronkuseman etäisyydellä minkäänlaista sähkölaitetta, -piuhaa, eikä antennia. Lopuille ryhmille taas ei kerrota, että heillä on maastossa vaihteleva määrä sähkövermeitä, ja muutama porukka laitetaan mökkeilemään...
  11. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Enpä tiedä, vaikka asianosainen olisi kuunnellut kehoaan ja kokisi saaneensa yksisarvista.
  12. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Näiden somepuoskareiden edesottamuksia kun joskus silmäilee, niin väkisin tulee mieleen, kuinkahan paljon tuollaiset ihmiset itse uskovat esittämiinsä tarinoihin. Varmasti löytyy sekä vilpittömän tosissaan asiaansa uskovia, sekä myös niitä, jotka ymmärtävät ihan kiistatta puhuvansa paskaa ja...
  13. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    ”Menetetyillä tuloilla olisi (Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Johanna) Simpasen arvion mukaan tehty enemmän nuorisotyötä ja diakoniaa lapsiperheissä.” Näinkin kyllä, ja kirkkoa on toki kiittäminen siitä, että he käyttävät resurssejaan yhteiskunnan kannalta hyödylliseen...
  14. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Jotkut ehkä muistavat, että erityisesti joskus 1900-luvun puolella VTT:a käytettiin suht paljon kotimaisessa mainonnassa auktoriteettina. Käytetään sitä vieläkin. Suomessa on varmasti tehty satoja eri kampanjoja, joissa on kerrottu että tuote/tehoaine/ym. on VTT:n tutkima/testaama/jne. Muistan...
  15. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Mielenkiintoista. Joukon valitsema genre oli hieman yllättävä. Olisin odottanut ennemmin jotakin tällaista:
  16. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Vallan hyvin voi olla. Vaginavalon ilmaantuminen markkinoille saisi tosiaankin aikaan aivan uudenlaista sisältöä moniin muihinkin tunnettuihin sanontoihin, kuten "olen nähnyt valon", "tulkoon valkeus" tai "valoa tunnelin päässä". Mutta on joku sellaistakin todennut, että "jos näet valoa tunnelin...
  17. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Väistämättä tulee mieleeni, että Kärppien voittaessa Suomen mestaruuden v. 1981 ainakin osalla kärppäpelaajien pelihousujen takapuolta koristi ovaalinmuotoinen Herkkuhetki-vanukkaan logo. Tämä siis puhtaasti off topicina. Kyseinen tapaus on silkkaa faktaa eikä täten ole huuhaata tai humpuukia...
  18. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Korvavalofirma oli vain perusteettoman optimistinen kuvitellessaan ihmiskorvan sisuskalujen saattavan aistia valosäteilyä. Muuten noheva innovaatio, paitsi ettei se perustunut mihinkään. Jokin Arselight olisi ollut varsin mielenkiintoinen vaihtoehto korvavalovehkeelle. Olisikohan sellaiselle...
  19. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Varmasti raha kelpaa, mutta tuo on no brainer, eikä lainvastaiselta rangaistavaksi määritellyltä toiminnalta voi paeta ilmaisunvapauden turviin. Ei tässä sen kummallisemmasta ole kysymys, kuin että paheksun muutaman muun tavoin Oulun Kärppien mielestäni lepsua suhtautumistapaa Kärkkäiseen. No...
  20. P

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Toki useammankin liiga- ja muun urheiluseuran sponsoreiden ja näiden omistajien toiminnasta löytyy kritisoitavaa, mutta Oulun Kärppien pyrkimys ymmärtää Juha Kärkkäisen mielenmaisemaa on kyllä jotakin erityislaatuista. Tai ei Kärpissä varsinaisesti kai ”ymmärretä”, mutta Kärkkäisen iso rahapussi...
Ylös