Hakutulokset

  1. P

    Radio Rock

    Radio Rockin hokema ”soitetaan mitä halutaan” on vähän samanlainen monimielisyys kuin ”panosta parisuhteeseen”. Kyllähän Radio Rock hyvinkin soittaa mitä halutaan, joskin ne ovat parin ison musiikkijätin liiketoimintapomot, jotka määrittelevät mitä halutaan.
  2. P

    Radio Rock

    Sen verran kuuntelin, ettei ollut ollenkaan radioon sopiva ääni tuolla kaverilla. Eikä varsinkaan ulosanti. Käydystä keskustelusta saattoi päätellä, että pientä uunottamisen tunnelmaa oli ilmassa. Toimittajillakin on hauskaa, kun studioon rahdataan friikkejä joiden palkkaamista ei ole...
  3. P

    Radio Rock

    Satuin myös kuuntelemaan aamulla Täksiä. Muodostui siinä samalla jonkinlainen stereotyyppinen profiili kaverista. Vastanneeko sitten todellisuutta, miten lienee. Ohessa arvaus: Kuten 98 % rokkikanaville hinkuavista tyypeistä, myös Täksi on snadisti laiskanpuoleinen ja työtävieroksuva...
  4. P

    Radio Rock

    Tuohon aikaan voisi lähettää mitä tahansa huttua, koska yleisöä on radioiden äärellä vähän. Eri asia olisi, jos Flamingin pläjäys tulisi ulos prime timen puolella. Kuten sanoit, eihän tuollaiseen aikaan tule radiota kuunneltua. Toisin oli ehkä joskus 70-80-lukujen mediatodellisuudessa...
  5. P

    Radio Rock

    Nyt on kyllä pakko jakaa propseja Radio Rockin suuntaan. Klaus Flamingin levylautasella pyöri äsken (noin klo 20:55 - 21:05) Kansas ja mahtipontinen Song For America. Kymmenen minuuttia 70-lukuista saurusprogea. Ja vielä jenkkimallista, siellähän nuo progejätit olivat harvassa. Todella...
  6. P

    Radio Rock

    Ryhtykäämme siis spämmäämään kilvan Radio Rockin taustavoimia... Joskus prime timen ulkopuolella tuollaisia juttuja voisi aivan hyvin heittää eetteriin. Päiväsaikaan, ja etenkin aamu- sekä iltapäiväruuhkissa kun autoradiot ovat päällä, olisi aikamoinen riski radioasemalle poiketa tutusta...
  7. P

    Radio Rock

    Sama täällä, ja tietysti myös vanhaa progea, fuusiota ja muutakin mukavaa olisi kiva joskus kuulla. Ongelma on kuitenkin se, että sinun ja minun kaltaisille kuuntelijoille ei kannata tehdä yhtään monipuolisempia kanavia. Soittamalla tuttua ja ajankohtaista volyymitavaraa jossakin Metallican...
  8. P

    Radio Rock

    Maailma on vaihtoehtoja täynnä. Itse kuuntelen aamulla duuniin ajaessa Yle Puhetta tai Radio Suomea. Jälkimmäisessä tosin on se vika, että joskus hyvätasoistenkin ohjelmien sekaan soitetaan tympeää iskelmää ja muuta myötähäpeää aikaansaavaa skeidaa. Ylen Mondo lähettää isolla prosentilla...
  9. P

    Radio Rock

    Älä muuta sano. Kuljen aamuin illoin ihan kunnon varvin autolla työmatkailun merkeissä. Kuuntelin yhteen aikaan useastikin Rockia mutta sain pahan puutuman tuohon soittolistatouhuun. Totta kai soitanto voisi olla monipuolisempaakin, mutta markkinointi- ja myyntipäälliköt sekä levyfirmat eivät...
  10. P

    Radio Rock

    Tässä jo kaikki olennainen taisi tulla todettua. Tuohon kursivointiisi vielä tartun kun et selvästikään lukenut koko tekstiäni: Kommenttisi on vähän sama juttu jos jotain numerofriikkiä ahdistaisi että hätänumero on 112 vuodesta toiseen. Tätä kautta löytänet vastauksen siihen miksei jonkun...
  11. P

    Radio Rock

    Varmaan siksi että asia koetaan tärkeäksi ja että jakelukanava on kustannustehokkaasti tähän käyttöön saatavilla. Uskon että sillä on iso merkitys että tiedotus tulee aina säntillisesti samalta kanavalta ja samaan aikaan. Näin eri seuduilla liikkuvan merenkulkijan ei tarvitse arvuutella mistä...
  12. P

    Radio Rock

    En minäkään ymmärrä minkä takia jääkiekkoa pelataan Floridan tapaisessa paikassa, jossa jään luontevin esiintymispaikka on grogilasi.
  13. P

    Radio Rock

    Radio Suomi on keskipäivän iskelmä- ja tanssilavaosastoa lukuun ottamatta varsin kelpo kanava. Ei löysää läpänheittoa tai keskenkasvuisten mukahuumoria. Myös urheilu on suht merkittävä osa Radio Suomen antia, eikä tällainen aspekti liene ainakaan Jatkoajan kirjoittajan näkövinkkelistä ihan...
  14. P

    Radio Rock

    Eli tilastojenkin valossa muutamien yhtyeiden muutaman harvan kappaleen sahaamista. Kokonaan erilainen ilmiö ovat rajatun genren tai jopa yhden artistin musiikkiin keskittyneet radioasemat. Näitähän on ollut jo pitkään lähinnä jenkeissä, ja nettiradion aikakaudella ne eivät ole olleet...
  15. P

    Radio Rock

    Oma työmatkani kestää autolla noin tunnin suuntaansa. Siinä ajassa ehtii kuunnella radiota aimo tovin. Tai paremminkin ehtisi, mutta kun ei jaksa. Mieluummin soitan omasta ipodista omat soitot, jos siis haluan kuunnella musiikkia. Soittolistakanavien yksipuolinen tarjonta pelkästään masentaa...
Ylös