Hakutulokset

  1. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Mitä ilmeisimmin JHag, Ted Raikas ja Evil voivat hyvin, ja jokahinen toteuttaa itseään reaalimaailmassa itselleen luontevimmin tavoin. Kuten edellä todettiin, Evilin kontrahti palstalla päättyi ulossaattoon. Muistaakseni Noosebleed 68686 suoritti jonkinmoisen palstaitsemurhan, tai mahdollisesti...
  2. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Ikämies ei aina voi luottaa ennen niin veitsenterävään muistiinsa, mutta muistelenpa silti, että Nakkikastike olisi saanut bannit palstalta silloin joskus kymmenisen vuotta sitten. Syistä en osaa sanoa, muuta kuin että olivat varmaan ne tavalliset.
  3. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    En jouda nyt, katsotaan syksymmällä. Entinen työkaveri vastaili noin puhelinmyyjille, ihme venkoilija sekin. Mutta jos joku silti lukee juttuja homosti ja edelleen tykkää, niin mikäpä minä olen sitä iloa keneltäkään viemään. Jokainen tyylillään. Eikä se minulta ole pois, jos lukijalla on niin...
  4. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Kiitoksia kovasti. On mukava kuulla että aikaansaannoksiani luetaan, ja muutamat jopa pitävät lukemastaan. Taidanpa siis väsätä muutaman rivin taas toistekin. Viime ajat lukijan roolissa toimineena olen pannut merkille, että onhan täällä edelleen koko joukko hyviä kirjoittajia, myös aivan viime...
  5. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    @Captain Slow @Mr.Fox @pernaveikko Aktiivisuuteni tarkoittaa täällä lähes yksinomaan lukemista, ainakin toistaiseksi. Nyt en oikein ennätä kirjoittaa, koska näkkileivän murskaaminen ja käpyjen kerääminen syövät niin hävykkäästi aikaa. Palataan sitten asiaan, kun sesonki on näiden harrasteiden...
  6. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Tervetuloa @scholl vahvuuteen. Odotan raportteja mm. uimastadionilta. Ainakin teoriassa on mahdollista, että schollin kuolleistaherääminen voisi muodostaa edellytykset toisenkin palstalegendan paluulle. Nimimerkki @Evil ilmoitti lopettavansa kirjoittamisen siihen saakka, kunnes schollin...
  7. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Pettter on hengissä ja voi hyvin. Harrastukset ovat päällisin puolin ne entiset hyviksi ja toimiviksi havaitut.
  8. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Palstaveljelle @Musta Nuoli onnittelut myös täältä. Mukava huomata, ettet kuitenkaan ole kokonaan pyristäytynyt eroon keskuudestamme. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vastaavan tyyppinen elämänmuutos saa aikaan huomattavia muutoksia muissa harrasteissa tahi ajanvietteissä, pudottaen osan noista...
  9. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Evil on keskittynyt viime aikoina siviiliasioihinsa, mies on nähdäkseni täydessä tikissä edelleen. Ehkä joiltakin osin jopa paremmassa kuin taannoin, mutta tämä on vain omaa tulkintaani. Mahdollinen paluunsa palstalle ja suhtautumisensa lennokkaasti liikkeelle laskettuun boikottiin ovat yksin...
  10. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    On tauolla, käy ja kukkuu kyllä muutoin edelleen.
  11. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Näin se varmaan oli. Aiemmin päivällä vaihdoin aiheesta pari sanaa muuannen veljen kanssa, joka muisti tapahtuneen samoin kuin sinäkin. Joka tapauksessa lopputulos on sama, nimimerkki Kissa Jansson ei vaikuta enää palstalla. Kirjoitusoikeuksien poistamisen pyytäminen on hyvin sivistynyt tapa...
  12. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Simon on vaihtanut taannoin nimimerkkiä, kyllä hän täällä välillä käy. Viimeisin viestinsä on parin kuukauden takaa. Kissa Jansson sai muistaakseni kenkää palstalta jo ajat sitten.
  13. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Olen järkeillyt asian laidat sillä tolkuin, jotta Ikävänkantaja eli Iksu eli Ikävöikkö on keskittynyt kirjoittamisen sijasta kantohommiin. Jonkun nuo ikävät velvollisuudet on välttämättä hoidettava. Ei siinä lystinpito tai ilon kannattelu auta, ikävää se on perkele jonkun tässäkin universumissa...
  14. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Minulla on vahva muistikuva, että Datsun on ilmoittanut tuolla (tai jossain muualla) pyytäneensä Jatkoajan ylläpitoa sulkemaan tunnuksensa.
  15. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Viime aikoina Metukka on raportoinut asioidensa kehittyneen suotuisampaan suuntaan, samalla palstalla. Metukka näkyy vierailleen palstalla viimeksi eilen.
  16. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Nyt on käynyt niin ettei tahtookirjoittaa kai enää tahdo kirjoittaa. Hänestä on nähtävästi kehkeytynyt voyeuristi.
  17. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    On se Jompalle vielä 0-1. Jos lähettää riittävän summan, niin rahan voima jyllää lopulta. Luonnon laki.
Ylös