Hakutulokset

  1. P

    Ylioppilaskirjoitukset

    Kun minä osallistuin yo-kirjoituksiin yhdeksäntoistasataa ja kahdeksankymmentäyhdeksän, niin siihen maailman aikaan tutkintotodistukseen räntättiin yleisarvosana. Yleisarvosana laskettiin niin sanottujen puoltoäänten perusteella, joita sai nollasta kuuteen. Hylätty arvosana eli improbatur tuotti...
  2. P

    Ylioppilaskirjoitukset

    Kiitoksia, tämä selvitti. Onhan 59/66 sekin aika kova suoritus, vielä siinäkin tapauksessa kun tehtävistä voi jättää itselleen hankalimpia väliin. Aiemminhan koe oli siinä mielessä paha, että eteen lyötiin 10 tehtävää joissa ei ollut valinnanvaraa, kaikki piti yrittää hoidella. Itse jäin...
  3. P

    Ylioppilaskirjoitukset

    Kuinka monta pistettä nykyisessä pitkän matematiikan yo-kokeessa tulee maksimisuorituksella? Omista kirjoituksistani on jo melkein 20 vuotta, ja siihen aikaan täysi potti oli 60 pinnaa. Pistesysteemi lienee muuttunut jonkin verran, tai sitten nykypolvi osaa todella laskea muutakin kuin kissan...
Ylös