Hakutulokset

  1. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Juuri näin. Lisäksi kiekkoa varmasti hevonhelvettiin omalta alueelta, mikäli ei muuhun ratkaisuun pystytä. Oula osoitti tänään taas pariin otteeseen, miten kiekon voi töpeksiä ns. helpossakin paikassa, kun nöyryyttä ei löydy tarpeeksi. Niin ja ei en ole pettynyt Palven panokseen. Nuo...
  2. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Filppula on aivan paska. Paha sanoa, miten puolikuntoisena vetää, mutta on pahemmin pelin ulkopuolella, mitä Tomppa oli viime keväänä pelatessaan klesana. Valmennuksesta on puhuttu jo kaikki tarvittava, mutta kyllä on enemmistö meidän pelaajistakin ihan lampaita. Välillä tässä unohtaa, että...
  3. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Huolestuttaa, ettei meidän kolmos/nelosvitja saa edes kunnollisia rakennettuja hyökkäyksiä vastustajan alueelle. Bjorkstrand, Nurmi, Väyrynen.. Kyseisistä herroista ei ole jäänyt viime aikoina mieleen juuri mitään.
  4. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Vastustajalle ylivoimahyökkäystä toisen perään.. Salonenko siellä haki jotain maailmanluokan niittiä omassa päässä ja pelasi itsensä ulos. Seurauksena lukon johtomaali. Kuuluin syksyllä niihin, jotka haukkuivat syytöntä(Piskula). Piskulaa on vielä perkeleen kova ikävä tänä keväänä.
  5. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jukurit oli pirteä. Odotin aikalailla juurikin näin vaikeaa peliä. Vastassa jengi, jolla ei mitään hävittävää. Haukea näistä pisteistä saa kiittää. Loistava peli ja mukavaa nähdä, ettei miehen suomenvisiitistä tule ennakko-odotuksiin nähden mauton, vaan mies haastaa Tirrosen vielä tosissaan...
  6. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jossittelu on turhaa, mutta paljon on tällä kaudella menetetty, kun Suoranta on ollut pois. Voisi sanoa, että varma peluri jokaisella osa-alueella. Röyhkeä ja juonikas. Ihan saletti kevään mies jos vaan kasassa pysyy!
  7. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tämä on totta. Tuossa ylempänä sinulta hyvää pohdintaa siitä, kannattaisiko Kakkoa kokeilla palattuaan kolmosen keskellä. Ei ollenkaan pöllömpi idea. Suorantaa vierelle. Pajuniemen paikka on kuin onkin huolimatta energisyydestään siellä nelosessa. Ps. Antsa, milloin saamme kuulla Petteri...
  8. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Mukava on tällä hetkellä seurata Tepsiä. Kuitenkin edelleen pientä huolta tuottaa se, että tehot jakautuu kahteen ensimmäiseen ketjuun. Kyllä tässä kuumeisesti odottaa Suorannan liigadebyyttiä Tepsi-paidassa. Simon kolmoseen tuomaan röyhkeyttä(pysyen toivottavasti kuitenkin kasassa). Nelosen...
  9. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Erikoinen peli. Ei mielestäni lähimainkaan parasta Tepsiä tällä kaudella, mutta vuorostaan Saipa oli tehoton. Tärkeet pinnat ja nollapeli tottakai lämmittää. Piskulalta on lupa odottaa enemmän. Välillä tulee pelejä, joissa on viitteitä paremmasta ja sitten jotenkin seuraavassa palataan...
  10. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Samoilla linjoilla. Eihän me tänään huonoja oltu(noh ylivoima on vaatimatonta). Ei sieltä heikkoja lenkkejä tänään liiemmin löytynyt. Mielestäni jopa Piskula osoitti tänään selkeitä piristymisen merkkejä. Paras terävyys hyökkäyksistä kuitenkin puuttui ja mielestäni Bernard pääsi ässämaalilla...
  11. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Sinä oot kyllä ihme narisija :D. Kaikki pelit pitäisi ilmeisesti voittaa ja maaliakaan ei vissiin saisi päästään. Mitään pelillisiä juttuja et tällä palstalle tuo, mutta tuota narinaa sitäkin enemmän...
  12. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Loistava vieraspeli tänään! Ukkoja putoaa pois, mutta peli senkun paranee. Niemisotto tänään ehdottomasti tepsin paras. Tuli ajoittain mieleen vähän Petrus Palmu. Hauki maalissa jälleen erittäin hyvä. Kyllä Wirtanen peli peliltä pääsee paremmin sisään. Silkkaa hölmöyttähän jatkosoppari olisi...
  13. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kaapo oli tänään kentän kuningas. Hyvä esitys tepsiltä! Kuitenkin vaikea lähtö peliin ulosajon muodossa. Hauki oli tänään todella varma ja nollakin ilman kenttäpelaajien lepsuilua olisi ollut tosiasia. Piskulalta parempi peli, mutta paljon on vielä tekemistä, että mies asetetut odotukset...
  14. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Samaa mieltä Zodiacin kanssa. Nostetaan nyt vielä yksi alkukauden onnistuja elikkäs Olli Kaskinen. Pelaa rohkeasti ja kokonaisuutena on pärjännyt ihan hyvin. Kaskisenkin peluuttaminen tässä tilanteessa on vähän sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta ajatellen. Kaskisessa kiekon kanssa...
  15. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hei joo! Tästä pitikin vielä kirjottaa. Kokoajan oli äijää turvallaan ilman minkäänlaista kontaktia. Jää ilmeisen heikossa kunnossa.
  16. P

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Mun mielestä kohtalainen esitys kokonaisuudessaan. Kärppien toinen lahjoitettiin täysin, mutta näitä välillä sattuu. Ylivoima hirveetä kuraa, mutta niin se oli kärpilläkin. Tuntui, että se viimeinen rutistus jäi tänään molemmilta puuttumaan. Rankkarit oli heiveröisiä. Tirronen pelaa tällä...
Ylös