Hakutulokset

  1. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuossa meidän lähettyvillä on alue, missä sotien aikaan teloitettiin rintamakarkureita. Siis sen ajan vastuunpakoilijat laitettiin riviin ja ammuttiin pois. Onhan tuo melkoista ajatella, että tuollaista Suomessa on ollut, mutta panoksena oli Suomen itsenäisyys ja vapaus, niin keinoilla millä...
  2. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    En aluksi myöskään kannattanut esim. rokotepassia, kun tosiaan jonkin sortin libertaristinen sielu olen pohjimmiltaan. Mutta minun näkökulmani nykyään koronalta rokottautumisessa on vähän niin kuin humalassa auton ajaminen. Kun humalassa hyppäät rattiin, tuotat merkittävää lisävaaraa muiden...
  3. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kyllähän tuo 23% on nimenomaan erittäin pieni osuus, kun otetaan huomioon se että 85% yli 12-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Toki jos peruskoulu on jäänyt suorittamatta, niin tämä voi olla vaikeaa hahmottaa.
  4. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    UK:ssa rekisteröidään keskimäärin 30 000 - 35 000 tartuntaa päivässä.
  5. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Siitä olen samaa mieltä, että rehellinen palaute tämän Turtiais-siiven toiminnasta ei muuta mitään. Toisaalta olen myös siitä varma, ettei mikään muukaan juurikaan heidän päätä käännä. Parempi siis kertoa palaute rehellisesti näiden toimista ja mitä se aiheuttaa, kuin valehdella jotain kivaa.
  6. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kyllä tämä keskustelun brutalisoituminen on ihan luonnollinen kehityskulku kun asiaa miettii sen 5 sekuntia. Osalla ihmisistä siis on vapaaehtoinen halu vaikeuttaa vaarallisinta pandemiaa jonka ihmiskunta on kokenut 100 vuoteen. Tämä heidän päätöksensä johtaa terveydenhuollon kantokyvyn...
  7. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Olet varmasti piireissäsi arvostettu kriittinen ajattelija. Hyvä sinä!
  8. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    On aivan älyttömän korkea osuus rokottamattomia, ottaen huomioon että kansasta yli 12-vuotiasta on täysin rokottamattomia jotain 15-20%.
  9. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kaikennäköistä varmaan olisi joo. On vain täysin absurdi ja uskomaton tilanne, että joku salaliittohörhö-joukko pitää yhteiskuntaa panttivankinaan.
  10. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Mielestäni voisi alkaa tarjoamaan rahaa rokottautumisesta niille, jotka eivät ole vielä rokottautuneet. Esim. 200 euron summa todennäköisesti pistäisi aika monelle vipinää kinttuihin, sillä luulen että nämä viimeiset rokoteänkyrät eivät ole keskimäärin mitään kovin hyvin toimeentulevaa väkeä...
  11. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Yli kolmasosa Israelin väestöstä täysin rokottamattomia. Aika kaukana mielestäni, että "lähes kaikki" olisi rokotettu.
  12. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    https://www.verkkouutiset.fi/rokotuksia-hammastellaan-suomi-on-aivan-vaarassa-ryhmassa/#03614f3a Vihdoinkin jotain kirjoitetaan Suomen surkeasta rokotetahdista. Esimerkiksi tuo 34% saldo kakkospiikin osalta on hämmästyttävän surkea. Esimerkiksi Tanskassa 54% kansasta on saanut toisen piikin...
  13. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ei se ole helppoa, vaikka näistä THL:n ”2600-11000 tartuntaa päivässä”-ennusteista voisi saada sellaisen käsityksen, kun käytännössä ollaan syötetty tietty R-luvun arvo exceliin ja laskettu korkoa korolle. Todellisuudessa esimerkiksi kauan ennen tuollaisia lukemia ihmiset ovat alkaneet lisätä...
  14. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Voi olla näinkin, mutta tässä ketjussa on ollut huomattavan paremmin osuneita ennusteita epidemian kulusta, kuin esim. THL:n ennusteet. ”2600-11 000” tartuntaa päivässä jne.
  15. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tilannekatsaus Israelista, missä tuo vajaan 60% rokotekattavuus on käytännössä lähes tukahduttanut epidemian. Muutamia kymmeniä tapauksia todetaan päivässä, kun aikaisemmin tänä vuonna todettiin 10 000. Kyllä tuo Pfizer-Biontech rokotteen kehittäjät ansaitsevat kaiken ylistyksen. Aivan...
  16. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tässähän nimenomaan ei haluta estää jokaista koronakuolemaa, vaan uhrataan ihmishenkiä koronalle.
  17. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Häpeällinen päätös. Kansalaisille vain viestitään jo nyt vuodesta toiseen, että jaksakaa nyt vain rajoituksia. Tätä vastaan myös minä toivoisin päättäjiltä muutakin kuin pelleilyä.
  18. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Bloomberg vaccine tracker on mielestäni paras ja kattavin työkalu tähän. Vaatii ainakin hetken päästä ainakin vain rekisteröitymisen bloombergiin, joka on kyllä ihan ilmaista ja vain sähköpostin kautta klikki. More Than 400 Million Shots Given: Covid-19 Vaccine Tracker (bloomberg.com) Kyllähän...
  19. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    AZ yhtiössä on varmaan vitutus, kun tälle unionille edes alunperin lähtivät noita rokotteita valmistamaan. Niinhän se on, että jos ja varmaan kun rokote todetaan turvalliseksi, niin vakava mainehaitta koko yhtiölle on kuitenkin peruuttamaton tosiasia.
  20. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Eiköhän koronarajoitukset ja neljän seinän sisälle lukittautuminen muutenkin lisää veritulppariskiä aikamoisesti. Varsinkin kun sinne kotiin on lukittautuneet juuri ne iäkkäämmät ihmiset.
Ylös