Hakutulokset

  1. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Kanadan erotti tässä turnauksessa muista vahva ja varma maalivahtipeli, sekä paikoista tehtiin maalit. Muuten ei kyllä pelillisesti kovinkaan vakuuttava voittaja ollut tänä vuonna, eikä sinänsä tarvitsekaan olla, kun nuo kaksi tärkeimpää asiaa ovat kunnossa. Suomella nämä eivät olleet kunnossa...
  2. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Yhdysvaltain hyökkäyskalusto on kyllä jälleen kerran järkyttävän kovatasoinen. Selkeä mestarisuosikki omissa papereissani on USA tässä vaiheessa. Puolustus hiukan kysymysmerkki itselleni, joten mielenkiinnolla odotan kun Suomi ja Kanada pääsevät tuon testaamaan.
  3. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Siis puolivälieräpaikkajahtiin, kun Tanskan kanssa taistelee karsintasarjan välttämisestä.
  4. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Ihan mukavaa, että ollaan Kanadan ja USA:n kanssa samassa lohkossa, ja näin vältetään ainakin puolivälierissä noiden kohtaaminen. Jotenkin sitä aina ajattelee, että pienessä kaukalossa Pohjois-Amerikkalaiset ovat vaarallisimpia vastuksia.
  5. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Kyllä Kotkaniemen tasoisen kaverin jättäminen leiriryhmän ulkopuolelle on silkkaa typeryyttä. On ne varausikäiset ennenkin näissä kisoissa dominoinut, esim 2 vuotta sitten. Varsinkin kun leirillä on samanikäinen Rasmus Kupari, joista näistä kotkaniemi on se seuraava Barkov jopa (No ei nyt aivan)
  6. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Ei sitten. Oilersin Vara-GM oli tyrmännyt Puljujärven pääsyn kisoihin. Kuulemma Jesse pelaa ”ammattilaiskiekkoa” eikä mitään ”amatöörikiekkoa”. Että näin.
  7. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Yksi kaikkien aikojen joukkueista. Tänä vuonna kisoissa nähtäneen myös Jesse Puljujärvi, näin väitän.
  8. P

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

    Näitä kisoja on odottanut jo kauan, sillä Suomi taistelee ehdottomasti kullasta. Viime vuonna ysiysit olivat liian nuoria, mutta seuraavissa kisoissa U-18 vuotiaiden maailmanmestari ikäluokka on vastuunkantajan iässä. Olihan Suomi jälleen myös U-18 finaalissa erittäin vajaalla miehistöllä...
Ylös