Hakutulokset

  1. P

    Nyt just vituttaa!

    Nyt kyllä vituttaa varsinkin, kun kuulin varmasta lähteestä, että IFK oli tarjonnut Nikolle kesken kauden sopimusta, joka oli lähestulkoon loukannut häntä, eikä ollut yhtään linjassa sen kanssa, miten Niko pelasi samaan aikaan.
  2. P

    Nyt just vituttaa!

    Itse vähän salaa toivon, että Salmelainen menisi Jypiin hoitamaan samaa pestiä ja osoittaisi siellä olevansa hyvä urheilujohtaja
  3. P

    Nyt just vituttaa!

    Olen löytänyt CMoren playerin alalaidasta asetuksen, josta pystyy poistamaan selostuksen siten, että halliäänet jäävät päälle.
  4. P

    Nyt just vituttaa!

    Voitko avata hieman enemmän tätä?
  5. P

    Nyt just vituttaa!

    Kyllähän asiat voi käännellä ja väännellä. Mieti, kun olisi kertonut muutama vuosi sitten, että ilmalan halli makaa tyhjillään ja te valmistaudutte mestis-kauteen Nordiksella hassutellen. Irvokasta
  6. P

    Nyt just vituttaa!

    Jep. Itsellänikin meinaa aina pitkän kauden aikana unohtua se, että kaikkien pelaajiwn kohdalla pitäisi malttaa katsoa aina ne kevään kovimmat koitokset ennen kuin tekee lopullisia päätöksiä pelaajien suhteen. Olisinko kevään perusteella nyt valmis lyömään Berglundille 2x250k liksaa kaudessa...
  7. P

    Nyt just vituttaa!

    Lopettakaa tää panikoiminen. Eilisellä pelaamisella ei ansaittu yhtään mitään ja juttu on se, että joukkueen pitää parantaa jokaisella osa-alueella ja sillä mennään jatkoon. Ei tää oo mitään nopan heittoa.
  8. P

    Nyt just vituttaa!

    Mielenkiintoinen näkemys. Vastustaja saa parhaaseen sektoriin laukaisupaikan ja veskari päättää kaatuilla.. Könönen vei tuomareita 6-0 tuossa. Tiesi tasan tarkkaan missä Taponen menee ja leikkasi juuri ennen maalivahdin aluetta kampittaen samalla Taposen. Tuomarit tulkitsivat kontaktin...
  9. P

    Nyt just vituttaa!

    Mitä siinä kohdassa sanotaan?
  10. P

    Nyt just vituttaa!

    4,55 on yv-prosentti
  11. P

    Nyt just vituttaa!

    Samaa on kysytty aina ennen seuraavaa harkkamatsia
  12. P

    Nyt just vituttaa!

    Farssi tästä kesästä saatiin. Kyllä se on valitettavasti Salmelaisen piikkiin menevä asia, että on mukamas fiksusti rakentanut tulevan kauden joukkuetta Dykeillä ja Lyytisillä, mutta kummasti muiden, siis kaikkien muiden kärkiseurojen urheilujohtajat osasivat jättää tilaa kesälle ja haistoivat...
  13. P

    Nyt just vituttaa!

    Tuli naureskeltua Kärppien tilaisuuden toteutukselle, mutta sitten oman seuran henkilökunta lähtee laivalle ryyppäämään eikä kellään mitään hajua, mitä tapahtuu ja tuleeko vielä jotain. Edariseura voi hyvin!
  14. P

    Nyt just vituttaa!

    eipä ollut ei
  15. P

    Nyt just vituttaa!

    Vahva veikkaus, että siellä on tehty laiskan miehen ratkaisu ryyppypäivänä, eli ajastettu uutiset klo 20.
  16. P

    Nyt just vituttaa!

    Kyllä tässä ihmetellen saa seurata, miten muualla osataan. Ilves julkaisi pari hyvää pakkisopimusta lisää ja siellä alakerta näyttää toukokuun alussa tältä: Lancaster-Parikka (parhaimmillaan Liigan parhaimmistoa molemmat) Johansson-Seppälä ( Johansson 32p ja Seppälä 29p KooKoossa viime...
  17. P

    Nyt just vituttaa!

    Koen itse pysyväni positiivisena liiankin usein. Tuo joukkueen rakentamisen suunta vain on niin sitä samaa harhapolkua, että ihan perusteltua tänään avautua, kun osoitus siitä, ettei seurassa oteta oikeasti opiksi
  18. P

    Nyt just vituttaa!

    SaiPa tarjoilee TPS:lle kotietua maalivahti Westerholmin ollessa pois ja maalilla on liigan ensikertalainen...
  19. P

    Nyt just vituttaa!

    vituttaa, jos kannattajat eivät pääse la Tampereelle
  20. P

    Nyt just vituttaa!

    Vituttaa, kun Eero Teräväinen on niin surkea puolustaja ja saa heilua illasta toiseen tuolla. Jos Carlsson ei olisi saanut kävellä Teräväisen läpi heti Schmaltzin maalin jälkeen, ei välttämättä vituttaisi yhtään.
Ylös