Hakutulokset

  1. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Kirjoitetaan mitä kirjoitetaan, niin pääasia että kirjoitetaan. Tällä sapluunalla painaa Nortti vuodesta toiseen. On kuulemma ihan mukava heppu noin niin kuin oikeesti. Yllättävän kova oli kyllä Petter taas tänään.
  2. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Tämä on kyllä totta. Jotenkin meni ohi koko viesti, ei päässyt fiilikseen oikein missään vaiheessa. Mutta huomenna on eri meininki. 1. Venäjä, 2. Norja, 3. Ruotsi ja Suomi sitten neljäs. Olisin laittanut Heikkisen kolmannelle osuudelle ja Hakolan ankkuriksi.
  3. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Profiili on tosiaan tärkein, sitten vaikuttaa pohjan hionta, voiteet ja kuviot. Pulverin laittotavalla on suuri merkitys, merkillä ei niinkään. Lämpimillä keleillä vahoja ei laiteta lainkaan, vaan hiottuun, puhtaaseen pohjaan pelkkä pulveri. Vahat kerää vaan likaa (varsinkin pehmeät vahat) ja...
  4. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Jylhä kyllä kertoi, että Mari oli ihan viimeiseen asti kaavailuissa mukana. Eilen illalla oli viimeksi Enoon soittanut. Mari saattaa Reijon mukaan jopa hiihtää lauantain 30 km kilpailun, eli siinä teille sitä kestävyyden puutetta. "...ja loppuviimein Laukkanen ei oikeasti ollut edes...
  5. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Mitä tulee viestiisi, niin olen ihan joka asiassa kanssasi eri mieltä. Toisaalta näinhän syntyy keskustelua, keskustelupalstalla kun ollaan. Keväästä asti on ollut tiedossa mahdollisuus hyödyntää näitä kahta ampumahiihtäjäämme viestin vapaan osuuksilla. Jos olisi ollut aito halu selvittää...
  6. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Eri mieltä ja samaa mieltä. Niskanen, Pärmäkoski, Mäkäräinen ja Laukkanen olisi ollut paras mahdollinen joukkue, mutta nyt mennään näillä. Mitä tulee Toni Roposeen, niin Pärmäkosken laittaminen toiselle osuudelle olisi "tappanut kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Paras mahdollinen hiihtäjä...
  7. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Järin hirveästi ei ole kolmessa kuukaudessa tilanne muuttunut. Nyt kun Jylhä meni kaikessa viisaudessaan päästämään Kaisan Koreaan (mitä todennäköisesti tällä hetkellä syvästi katuu), niin Mäkäräisen tilalle laitetaan Mononen. Mitali olisi vielä otettavissa, ohut kultasauma karkasi Korean koneeseen.
  8. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Mä autan sua, "...juuri nyt, kotikisojen ollessa kuumimmillaan".
  9. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Kansa on löytänyt hyvin katsomoihin ja televisioiden ääreen. Mä en vaan voi käsittää, että mikä helvetin älli Ylellä on kaivella näitä vanhoja dopingsotkuja juuri nyt, kotikisojen ollessa kuumimmillaan. Paraikaa menee ykkösellä MOT:n muistelot ja ennen kisojahan tuli tämä Sinivalkoinen valhe...
  10. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Hieno kirjoitus, ja arvostan suuresti kaltaisiasi talkoolaisia!
  11. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Julia Kykkäsellekkin voisi joku käydä sanomassa, että seisoaltaan laskiessa ei välttämättä saavuteta parasta vauhtia hyppyrinnokalle.
  12. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    No, kyllä tässä viikolla puhuttiin jo kymmenistä miljoonista euroista. Tänään oli tapahtuma loppuunmyyty (35 000) ja siitä huolimatta myytiin portilla lisää lippuja. Nikunen kehoitti oikein studiosta käsin tulemaan paikalle, vaikka kaikki päivän liput on jo myyty. Millä parkkiksella muuten...
  13. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Ei pelkästään tärkeää vaan ihan välttämätöntä. Viikonloppu meni talkoissa kahvi- ja lounaspalkalla. Ilman niitäkin olisin panokseni antanut.
  14. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Meinaatkos, että kansa odottaa ihan viimeiseen hetkeen kannattaako sieltä Lahdesta alkaa hotellihuoneita varailemaan? Heikkisen ja naishiihtäjien hyvät hiihdot Kanadassa poikivat taatusti varauksia jo hyvissä ajoin, ja nämä hotelleissa majoittuvathan tuovat myös kisakaupunkiin rutosti rahaa...
  15. P

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Matti Heikkisen upea hiihto sai kotikisojen talousvastaavien suupielet taatusti leveään hymyyn. Aivan helvetin tärkeä hiihto Suomen tämän hetken kovimmalta urheilijalta!
Ylös