Hakutulokset

  1. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Tulee varmasti ihan hyvin porukkaa. Katsomolohkot D,C,G,F alkaa olla täynnä. Sen sijaan B-katsomo ei näytä olevan katsojien suosiossa, mutta eiköhän sekin ole melko täynnä viimeistään ovimyynnin jälkeen.
  2. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Heilissä pohjustetaan lauantain retroa, Kynä muistelee Latea.
  3. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Ohessa retropelin kokoonpanot. Kovimpana nimenä ja legendana pidän Iso-Mustaa, Veli-Pekka Ketolaa. Ihme, että hänet on saatu mukaan. Mehtimäen hallissa hän on pelannut ainakin v .1983 KalPan paidassa. Onko muulloin pelannut? Nyt Vellu vetää HIFK:n paidan ylleen, sinänsä historiallista, koska...
  4. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Näin se on, että paras tunnelma oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa sekä suunnilleen vuosina 2008-2012. Nykyisin väkeä on noin 3 kertaa vähemmän, mutta siitä huolimatta tunnelma on ihan hyvä. Nykyisin uutta hyvää ovat kaikki haastattelut (joskin äänitekniikka on 1980-luvulta) sekä se, että klo...
  5. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    23.2. pukkaa sitten retropeliä taas. Olen niiiiiin paikanpäällä Mehtimäellä silloin. Vanhojen pelaajien karisma oikein huokuu katsomoon saakka - verrattuna nykypäivän aktiiveihin. Sedät jaksaa heilua.
  6. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Olit oikeassa. Jokipoikien aloitus oli terävä, Jokipojilla oli alussa parempi tuntuma peliin kuin Sapkolla, jolla oli viikon tauko.
  7. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Onhan tuo lauantai pedattu Sapkolle, Sapko on varmaan päässyt peukaloimaan otteluohjelmaa. Se ei pelaa edes keskiviikkona, eli harjoittelevat koko viikon hurjasti vaan lauantaita ja Jokipoikien kohtaamista varten. Ja voitto 90-vuotisjuhlaottelussa varmistetaan vielä ottelun alkamisajalla, että...
  8. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Jokipojat kertoo Ärjyluolaa koskevista muutoksista. Aikaisemmin tila oli VIP-tila ennen ottelua, mutta nyt kaikki halukkaat pääsevät kuuntelemaan valmentajien ennakkohaastattelut klo 18.00. Jokaisessa kotiottelussa vieraina on Jokipoikien nykyisiä ja entisiä pelaajia kertomassa kuulumisiaan.
  9. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Halliremontti on sitten 2021/22/23 suurinpiirtein. Ei ennen sitä kannata ainakaan mitään sellaista Blingblingiä rakentaa, mitä ei voisi myöhemmin hyödyntää.
  10. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Niin ei olekaan, eikä tulekaan. Hyvää itsenäisyyspäivää.
  11. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Sehän on pelkästään hyvä asia. Ei pidäkään ottaa velkaa.
  12. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Twitterissä Immonen sanoo, että Mestiksen antamien ohjeiden mukaan ilmoitetaan se määrä, joka on hallissa. Minä uskon, että näin se on tällä kaudella mennytkin. Tätä tukee myös se, että kausarit luetaan sähköisesti, joten saadaan tasan tarkkaan tarkka lukema eikä sitä ole mitään syytä paisutella...
  13. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Ainakin viimeksi itte pääsin. Ovimies tarkasti kausarin ja eikun sisään.
  14. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Multa oli aikaisemmin jäänyt huomaamatta, että kausarilaiset pääsevät Ärjyklubiin ennen ottelua kuuntelemaan, kun valmentajat kertovat kommenttinsa ottelun lähtökohdista. Hyvä etu kausikortin omistajille. Siis seisomakausarilla pääsee myös.
  15. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    1980-luvulla ja 1990-luvun alussa kun oli paljon yleisöä, niin se viihtyminen tuli jo siitä yhteisestä kokemuksesta ja kokemuksen jakamisesta tuhansien ihmisten kanssa. Muistan tarkalleen, että viimeksi sain tämän kokea silloin, kun aitiopaikalla olin katsomassa kun Matzka veti kahden miehen...
  16. P

    JoKP:n ottelutapahtuma ja fanituotteet

    Oliko makkara sisältä kylmä ja päältä palanut? Jokipoikien ottelutapahtuma ansaitsee oman ketjun. Seurataan miten se kehittyy ja kirjoitellaan kommentteja ja kehitysehdotuksia. Minä ehdotan Podcastia ottelutapahtumaan. Juuri ennen ottelua olisi äänitetty otteluennakko. Podcastia vetämässä...
Ylös