Hakutulokset

  1. P

    Amorphis

    Varsin lupaavan kuuloista soitantaa. Ei nyt mikään vimmainen jalat alta saava leka, mutta ei mikään liian siloiteltu radio-vetokaan. Odotuksia levylle on, mutta maltillisesti. Minun mittakaavassa Queen Of Time oli jo epätasaisempi kokonaisuuden osalta kuin Under The Red Cloud ja välillä...
  2. P

    Amorphis

    Eilen olin läsnäolollani kunnioittamassa paikalla, kun Amorphis tykitti tanakoita kalevalaisiaan niinkin uniikissa paikassa kuin Vesileppis Areena Leppävirralla. Stratovarius teki kattaukset lämppärin osalta ja Amorphis nousi 23 jälkeen stagelle. Konsertto jyräytettiin tulille The Beellä ja...
  3. P

    Amorphis

    Näistä kieliasioista ja ääntämisistä valittaminen kotimaisten, englanniksi laulavien, bändien/artistien kohdalla on hyvin tyypillistä suomalaisuutta. Mikään ei ole hyvin lähtökohtaisesti, ei varsinkaan jonkun miljoonia myyneen Amorphiksen vokalistin ääntäminen. He eivät ole viitsineet tehdä...
  4. P

    Amorphis

    Olin jo Under The Red Cloudin kohdalla sitä mieltä, että vieläkö Amorphis jaksaa sylintereistään vääntää laadukkaamman levyn nyt lähivuosina, koska laatuvaatimukset asetettiin edeltäjän myötä jo aika korkealle yleisen ambition suhteen. Omaa painostani en ole hyllykköön käynyt vielä hankkimassa...
  5. P

    Amorphis

    Amorphis-leiristä ikäviä uutisia – "En voi enää elää tai työskennellä näissä olosuhteissa..." - Inferno.fi Basisti Etelävuori sai tarpeekseen yhtyeen managerista ja otti hatkat. Tilalle kiertueelle tulee vanhemman Amorphis-ajan basisti O-P Laine, joten muonavahvuuteen lukumääräisesti ei...
  6. P

    Amorphis

    Amorphis tuli nähtyä tässä lauantaina niinkin eksoottisessa paikassa kuin leppävirtalaisessa liikuntasalissa, jossa soittivat yhdessä Lost Societyn sekä Lazy Bonezin kanssa. Kelpo metelöintiähän nuo esittivät. Lost Society oli kuin aloitteleva Megadeth pakollisine maneereineen thrash-heavyn...
  7. P

    Amorphis

    Hyvää jytinää ovat veljet taas levyllisen purkittaneet. Joutsenen ajan kiekoista se kaikista murisevin tämä on, mutta ei mua sillä tavalla tunnu edes haittaavan, kun kappalerakenteet ovat varsin mainioita. Siitäkin huolimatta, että murinamusasta en juurikaan pidä, mutta Amorphis edustaa tässä...
  8. P

    Amorphis

    Bändi suuntaa nyt keväällä studioon ja uusi kiekko ulos syksyllä. Jotain Kalevalan tapaista tavaraa pitäisi lyriikoissa olla taas luvassa, joskaan ei ilmeisesti palata varsinaisesti Kalevala-teeman vaan jatketaan Circlen aloittamalla sivu-uralla. Circle oli kuitenkin mahtava kokonaisuus, jossa...
  9. P

    Amorphis

    No jaa, kelpo suosittelua Tediltä ja Haunted Shoresilta, joten ehkä tuota pitää jossain vaiheessa vähitellen kokeilla. Niin vahvasti mulle Amorphis on yhtä kuin Joutsenen ajanjakso, että varmaan kauan tuohon menisi ennen kuin voisin kuunnella koko Amorphis-skaalaa sujuvasti läpi, mutta mene ja...
  10. P

    Amorphis

    Ei ole itse tullut tarinoitua tähän ketjuun, joten tullaan muutama sana kotimaisesta hevipumpusta juttelemaan. Itselleni ns. murinametallin kuuntelu on selkeästi vähemmistössä, jota Amorphis tavallaan edustaa, mutta kylläpä bändi on upeita levyjä viime vuosina sylkenyt pihalle. Kappaleet ovat...
Ylös