Hakutulokset

  1. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    2.helmikuuta brittiläisen perinnehevin vankka edustaja Saxon julkaisee 22. studioalbuminsa Thunderboltin. Tuottajan pallilla häärää tuttu hahmo eli Andy Sneap, joten tietynlainen odotusarvo voidaan levylle asettaa, hyväkin sellainen. 80-luvulla nahkansa kovimmilla tekeleillä luonut vanha...
  2. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Kaikille perusrockin ystäville mukava uutinen lienee se, että Airbourne julkaisee loppuvuodesta uuden AC/DC-levytyksensä. Lisäksi kitaravirtuoosi Yngwie Malmsteenin Spellbound pitäisi olla ulkona tämän vuoden puolella vielä. Lähteenä Classic Rock Magazine.
  3. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Ensi tiistaina julkaistaan menneenä kesänä menehtyneen Texasin blueslegendan, Johnny Winter, uusi albumi nimeltään "Step Back" postuumisti. Koska virtuoosi itse vaihtoi hiippakuntaa ja siirtyi yläkerran jameihin, niin tällä levyllä on varmasti erityinen merkitys koko Winterin uran joutsenlauluna...
  4. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Pitäkää hatuistanne ja irtaimistostanne tiukasti kiinni nimittäin Detroitin vanha, hyvin äkäinen ja vieläpä kantaa ottava punaniska "Uncle Ted" eli kavereiden kesken ihan Ted Nugent julkaisee uutta musiikkia heinäkuun 4. päivä. Kiekon nimenä toimii Shutup&Jam sisältäen 13 raitaa ehtaa...
  5. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    9. kesäkuuta tärähtää skottirockin tervaskantojen uusi levy Rock`n Roll Telephone, joka edustaa tietynlaista päätepistettä pitkään kasassa olleelle Naz-kokoonpanolle sillä tämä tulee olemaan viimeinen studiolevy, jossa alkuperäisestä bändistä jäljellä oleva raspikurkku Dan McCafferty laulaa...
  6. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Jahas, tähänkin ketjuun asiaa. Vielä pystyssä pidetty legendaarinen brittirock poppoo Thin Lizzy aikoo näköjään olla levytysrintamalla aktiivinen ja ukot aikovat kyhäillä uuden studiolevyn. Linkkiä aiheeseen löytyy jo rytminkin nettisivuilta: Rock-klassikko Thin Lizzy palaa studioon...
  7. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Acceptin Blood Of The Nationsin pitäisi ilmestyä cd:nä kauppoihin viiden päivän kuluttua, mutta levy näyttäneekin olevan jo Spotifyssa niin tässähän tätä on kuunneltu pitkin päivää. Dirkschneiderin Udoa ei välttämättä edes tule ikävä, kun kuuntelee tätä vuoden 2010 Acceptia. Mark Tornillo...
  8. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Whitesnake on ollut jo studiossa jonkun aikaa ja mitäs muuta siellä nyt tehtäisinkään kuin uutta kiekkoa. Levyn pitäisi tulla ulos 2011 keväällä. Edellinen kiekko Good To Be Bad olikin hyvää kuunneltavaa, joten mielenkiinnolla odotellaan. Niin ja Valkoisen käärmeen rytmiryhmäkin on vaihdettu...
  9. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Vuosi 2010 tulee siis tosiaan olemaan hard rockin ja hevin kannalta merkittävä eli melkoisen paljon uusia levyjä on tulossa. -Iron Maidenin uudesta levystä on puhuttu paljon ja Nicko se taisi mainita, että nyt vuoden alussa uutta materiaalia ruvetaan tuottamaan. Joskohan loppuvuodesta sitten...
  10. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Eviliä myös varmaan kiinnostaa se, että vanha kunnon heviratsu Ozzy Osbourne julkaisee "Soul Sucka"-nimisen levyn kesäkuussa tämän hetkisten tietojen mukaan. Nythän kitaran varressa ei heilu enää BLS-keulahahmo Zakk Wylde vaan Gus G. Firewind-yhtyeestä, joten jää nähtäväksi minkälaista tavaraa...
  11. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    21.10 pläjähtää kauppojen hyllyille kotimaisen pitkän linjan hard rock kukkojen eli Peer Güntin uusi albumi, joka kantaa nimeä "Buck The Odds". Viimeisin albumi No Guts, No Glory oli yllättävän hyvä verrattuna aikaan jolloin Teijot olivat vielä leivissä. Pete Pohjanniemi basson varressa ja...
  12. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Heh, sattuu omatkin synttärit samalle viikolle. Onhan tuo Skynyrd kyllä pakko-ostos. Johnnyn aikaisista Twenty, 1991 ja Edge Of Forever ovatkin olleet ainakin todella hyviä ja uskon, että sama reipas etelän meno jatkuu nytkin. Niin ja toivottavasti tulevat promoamaan levyä Suomeenkin taas.
  13. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Vanha kunnon CCR-legenda John Fogerty se jaksaa tahkota soolourallaan. Uusi kiekko "The Blues Ridge Rangers" tulossa kauppoihin syyskuussa. Hienoa John C! Yhdessä kappaleessa näyttää olevan mukana myös itse Don Henley. Siitä vielä linkkiä: http://www.johnfogerty.com/index.html
  14. P

    Tulevia levyjulkaisuja

    Ylihuomenna eli 28. päivä tätä kuuta julkaistaan Heaven And Hellin "The Devil You Know"-albumi, joka on H/H-bändin varsinainen debyyttialbumi, joka ei kulje Black Sabbath-nimellä. Kovasti tuota on koko talvi odoteltu ja vihdoin se saapuu kauppoihin tiistaina. Pätkiä on levyltä kuultu ja paikka...
Ylös