Hakutulokset

  1. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Akvaario vääristää näkökenttää kun katsoo alaspäin. Siinä menee aina hetki että siihen tottuu. Voi toki olla että Koivistoisella on muutenkin vaan heikko hetki
  2. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Koivistoinen on näköjään huomannut ettei oma peli kulje ja ymmärsi ottaa isona miehenä maskimiehen roolin. Kaksi hienoa maskia joista IFK:lle kaksi maalia.
  3. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Tämä viime kevään MVP onkin LUOVUTTAJA. Jatkuvaa selän suoristamista läpi ottelun, useamman kerran reagoin asiaan, selvimmin se näkyi siinä 2-0 maalissa. Ei edes yrittänyt estää maalia. Hävettävä suoritus tänään. Vilttiin!
  4. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Huomasitteko ottelun vikalla minuutilla kun Seppälä taklasi Koivistoista vaihtoaitioiden edessä aika ikävästi. Eetu kävi kuittaamassa sen loppuvihellyksen jälkeen kun Seppälä luisteli poispäin, hakkasi mailallaan kohtalaisen kovaa Seppälää jaloille.
  5. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Koivistoinen pelasi elokuussa, joten puhutaan ehkä kuukaudesta. Eihän siinä nyt pelituntuma noin sekaisin mene. Vai oliko loukkaantuneena koko kevään/alkukesän?
  6. P

    Eetu Koivistoinen HIFK:ssa

    Koivistoinen oli huikea viime keväänä, mutta sitä miestä ei ole näkynyt missään vaiheessa IFK- paidassa. Itsellä oli todella suuret odotukset tästä värväykset, mutta mitään ei olla saatu.
Ylös