Hakutulokset

  1. P

    Venäläisvahti Daniil Tarasov Porin Ässissä

    Ei ole mitään saumaa sille, että Daniil Porissa toisen kauden olisi. Ei varsinkaan näillä viime pelien otteilla. Kahden vuoden kuluessa on änärissä pelaava maalivahti. Tuskin silti vielä silloin ykkönen. En sanoisi että on varsinaisesti huonosti täällä pelannut missään vaiheessa, mutta minunkin...
  2. P

    Venäläisvahti Daniil Tarasov Porin Ässissä

    Itse en eilistä tappiota ainakaan Daniilin piikkiin laittaisi. Kyllä niitä gamesavereitä sen edestä tuli. Eka ja vika maali kyllä näyttivät helpoilta, toisaalta ekassa Taimi hiihteli ihan muuala, kuin työpaikalla ja viimeisessä Åkerström/Rekonen sähläsivät.
  3. P

    Venäläisvahti Daniil Tarasov Porin Ässissä

    Olen sanonut jo aiemminkin että toisin kuin monet, en etukäteen tuomitse Aittokalliota epäonnistumaan vaan arvioin häntä Padan maalilla pelattujen näyttöjen perusteella. Fakta kuitenkin on että Padalle tulee rispectiä, jos Venäjän poika täällä onnistuu. Vai luuletko itse että Kekäläinen on...
  4. P

    Venäläisvahti Daniil Tarasov Porin Ässissä

    Vaikka Kerttula sanoo että kummallekaan maalivahdille ei ole luvattu ykkösvahdin paikkaa, on se kaikkien muiden paitsi ei tietenkään Aittokallion etu että se ykköskassari olisi nimenomaan Daniil. Satavarmaa lisäksi on, että Kerttulan puheista huolimatta, Padassa tehdään kaikki mahdollinen sen...
  5. P

    Venäläisvahti Daniil Tarasov Porin Ässissä

    "Kaveri on ulkonäöltään muuten aivan kuin nuori Putin. On kyllä niin perinteisen ja klassisen näköinen venäläinen ettei tosikaan... Tähän ulkonäkö asiaan kiinnitin itsekin heti huomiota.Tosin entistä KGB upseeria en hänessä havainnut, mutta kyseisen näköisiä kavereita tulee Pietarissa vastaan 13...
Ylös