Hakutulokset

  1. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    No kylläpä kesti pitkään viikkokatsauksen julkaisu, varmaan poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen. Loukkaantumislistaa ei julkaista siis lainkaan, yksityisyyden suojaan vedoten. Tarkoittaako siis nyt sitä, että Lindsten ja Juhola ovat taas kunnossa (olivat jo päivä kerrallaan seurannassa)...
  2. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Kyllä taas ylidramatisoidaan, ei tässä ole mitään syytä mihinkään paniikkinappulan painamiseen. Lukka on siis käytännössä varmasti jo lauantaina mukana, nou hätä. Joten siis vain Juhola ja Sevänen ovat oikeasti loukkaantuneina. Sevänen on toki sellaisena köyhän-miehen-Jyssynä omassa roolissaan...
  3. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Siis eihän Juhola voi olla sairaana, hän pelasi eilen.. vai kesken pelinkö hän siis sairastui? Kumma juttu jos hänet on päästetty silloin edes pelaamaan, eikä mitään olisi huomattu ennen peliä
  4. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Södellä ei ole mitään vaivaa, vaan hän on sairaana ja siksi pois rivistä. Eli siis tästä ei nyt ainakaan ole kyse, Jouka kyllä ihan loukkaamalla loukkasi itseään eilen jotenkin. Sairaana oleminen on eri asia kuin loukkaantuminen..
  5. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Toripulut nyt puhuu mitä puhuu, turha mennä paniikkiin etukäteen. Tuossa juuri Anderssonin kohdalla kun ilmoitettiin hänen olevan viikko kerrallaan seurannassa, niin mies pelasi jo samalla viikolla.. että katsotaan rauhassa Tosin onkohan Ruuttulla nyt kyse taas siitä kaudella 18-19 tulleesta...
  6. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Viikkotiedote on joskus ilmestynyt vasta 17-18 aikaan, joten nou hätä vielä tässä vaiheessa. Sitä paitsi siellä on varmaan ollut satasairaalassa tänään röntgenkuvaukseen ihan jonoa *hymiö*
  7. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    No sielläpäs oli jotain, en ollut siihen ketjuun edes katsonut puolen päivän jälkeen. On siis kait vahviten epäiltävissä, että Ruuttun kohdalla lienee se sama polvivamma taas. Killisen tilanne on nyt sitten kysymysmerkki vielä erikseen..
  8. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Missään ei ole sanottu sellaisia tietoja, että Juhola ja Ruuttu olisivat "tippuneet" mihinkään, nou hätä.. saattavat hyvin olla pois ihan vain koska nenä vuotaa..
  9. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Miten niin, minusta tuo päinvastoin kuulostaa ihan hyvältä kun vertaa, että viikko sitten Anderssonilla ilmoitettiin poissaoloksi 2-4 viikkoa. Joten tuohan avaa ainakin teoriatasolla oven jopa sille, että hän olisi jo perjantaina mukana. Tuskin nyt käytännössä toki sentään noin, mutta sitten...
  10. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Söde, Lepaus ja Vainio ovat nyt siis kaikki "pelikuntoa tarkkaillaan päivittäin" tilassa, näyttää sikäli jo paljon paremmalta. Ovatkos tuossa tilanteessa olevat pelaajat joka tapauksessa normaalisti mukana harjoituksissa, eikä nyt ainakaan vähiten tällä viikolla?
  11. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Anderssonin ja Lindstenin saikkujen pituudet eivät ole lyhentyneet viikossa yhtään, edelleen 2-4 viikkoa. Eli tiukkaa tekee kauden avauksen kanssa, todennäköisimmin siis eivät ehdi siihen. Mutta sitten tuo Söde... viikko sitten luki, että on poissa noin viikon. Ja nyt lukee, että on poissa noin...
  12. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Valtaisaan huoleen on syytä nähdäkseni lähinnä kahdesta syystä 1) kausi alkaa aivan näillä hetkillä, eikä kunnollisilla ja järkevillä kokoonpanoilla päästä harjoittelemaan 2) pitsin alla kerrottiin, että jokainen ukko on kunnossa. Kyllä se aika hyvin ylittää inhimillisen ymmärryskyvyn, kun vain...
  13. P

    Loukkaantumiset kaudella 2021–2022

    Tämähän on taas täydellinen painajainen.. pitsiturnauksen alla kerrottiin, että yhtäkään pelaajaa ei ole virallisesti saikulla. Ajatelkaa nyt herranjumala, että esimerkiksi Andersson on pelannut käytännössä koko uransa ilman sen kummempia loukkaantumisia, mutta sitten Pori vaatii heti veronsa...
Ylös