Hakutulokset

  1. P

    Tommi Taimi

    Voi vain kuvitella miten paljon Tommi varmasti nauttii, sillä onhan tuo aivan ennenkuulumatonta tykitystä hänen urallaan. Todella mielenkiintoista nähdä mihin tuo johtaa ensi kauden suhteen. Norjassa on viime kausina ollut pakkeja jotka ovat tehneet pisteitä tuolla tahdilla, ja ovat päätyneet...
  2. P

    Tommi Taimi

    Näin juuri. Minä olen aina nähnyt poikamme maailmalla ketjun sellaisena, että sinne heitellään ennen kaikkea kuulumisia sellaisista random kavereista joita Ässissä on pelannut. Mutta eiköhän nyt etenkin näistä syntyperäisistä porilaisista todellakin puhuta ihan heidän omissa ketjuissaan...
  3. P

    Tommi Taimi

    Ei voi kuin iloita Tommin kauden onnistumisesta myös, ja nimenomaan, henkilökohtaisella tasolla. Kuntohuippu ja pelillinen piikki on saavutettu juuri sillä tärkeimmällä hetkellä, kun joukkuekin sitä on eniten tarvinnut Näillä otteilla on varmasti ulkomailla kiinnostusta, joten helppo on...
  4. P

    Tommi Taimi

    Tosiaan jäi itseltäkin eilen kehumatta, että johan on taas askissa sen näköinen Taimi mitä siellä kuuluu ollakin. Ainakin suurelta osin erinomaista pelaamista, ja tehojakin ropisee vanhaan malliin. Tommi on tällä menolla ilman muuta pelaamassa itselleen ulkomaansopparia ensi kaudeksi, kun vielä...
  5. P

    Tommi Taimi

    Nyt oli taas sen vapauttavan maalin jälkeen sellainen oikein kunnon sähellyspeli Tommilta.. voi hemmetti kun miehen sellaiseen tasaiseen suorittamiseen ei ole mitään luottamista, vaikka tuolla kokemuksella juuri sen puolen pitäisi alkaa olla kunnossa
  6. P

    Tommi Taimi

    Kyllä minä muuten ehdottomasti lukitsisin nykypakistosta Åken siihen hänen vierelleen, joka on kuitenkin hyvätasoinen all-around pakki. Koska esimerkiksi Marttisella on jo niin paljon omiakin ongelmia pärjätä nykyliigassa (kuten todettua hänen omassa ketjussaan), että hän ja Taimi eivät ole...
  7. P

    Tommi Taimi

    Taimi on edelleen sellaisessa tilanteessa, että jos hän ei sen enempää mokaile mitään niillä omilla persoonallisilla ratkaisuillaan, niin ansaitsee heti kehut *hymiö* No joo, mutta kyllä pelillinen käyrä tosiaan sojottaa taas ihan oikeaan suuntaan
  8. P

    Tommi Taimi

    Samaa mieltä kyllä melkein tässä on pakko olla. Ikävä sanoa, mutta kylmä totuushan on ettei Taimen poissaoloa ole edes huomannut, ei pelillisesti eikä johtajuuden näkökulmasta. Eli kyllä hän aikalailla viraton on ollut.. kun palaa niin ehdottomasti C pois rinnasta, hänhän oli jo alunperinkin...
  9. P

    Tommi Taimi

    Puusilmäisyyttä on värilasien läpi väen vängällä yrittää nähdä, että Taimi muka pelaisi täysin virheettomästi, koska asia ei näin ole. Uskomatonta miten tietyt nimimerkit jatkuvasti pitävät sitä linjaa, että omat pojat ovat kaiken kritiikin yläpuolella.. Hyökkäyspäässä hänen tekemisensä on...
  10. P

    Tommi Taimi

    Tommi se vain jatkaa heikkoa suorittamistaan omassa päässä, pelistä toiseen heikoin pelaaja sillä sektorilla. Typeriä ratkaisuja ja virheitä, tänään kruununa aivan idioottimainen jäähy vielä lopussa, josta Kärpät pääsi jo aivan iholle.. Nyt ihan oikeasti vain rauhallisesti, Tommi
  11. P

    Tommi Taimi

    Taimi on kyllä jatkuvasti joukkueen huonoin omassa päässä: höntyilyjä, hasardeja ja jatkuvia virheitä. Skarppaamisen paikka olisi nyt ihan tosissaan, koska kyllä se vanha hyväkin Taimi siellä on, mutta tämä junnu-Taimi ei nyt oikein maistu sillä hän on pahimmillaan todella vaarallinen omalle...
  12. P

    Tommi Taimi

    Kyllä sen verran saa Taimea "mollata", että näissä hyvissäkin peleissä hän on aina järjestään ässäjoukkueen heikoin pelaaja. Tekeminen on melkoista höntyilyä lähes koko ajan (hänen takiaan on jopa menetetty pisteitä), eikä niitä hänen hyviä ominaisuuksiaan näy kuin välähdyksittäin. Mikään pelin...
  13. P

    Tommi Taimi

    Joo, ei tämä Taimen suuri kotiinpaluu kyllä kaikinpuolin lainkaan onnistunut ole ollut, sellaista höntyilyä tekeminen on. Pahinta tietysti, että hänen munauksiinsa on vieläpä menetetty erittäin fataaleja pisteitä.. mutta, viimeistään sitten ensi kaudella kaikki tuollainen pois, eiks je! Kyllä ne...
  14. P

    Tommi Taimi

    No tietysti Taimen historia on aikalailla paskamaisuuden tahrima, rooli mestaruusjoukkueessakin on hukkunut sen alle. Mutta jos nyt vilpittömällä asenteella palaa takaisin kotiin, niin on erittäin tervetullut. Etenkin tässä akuutissa tilanteessa, missä nyt tämän kevään osalta tällä hetkellä...
  15. P

    Tommi Taimi

    Juuri tällä ajatuksella minäkin olen liikkeellä, kun totesin että tätä se hoki on. Elämä ylipäätään ei ole reilua, se on aivan helvetin julmaa, missään pumpulissa ei kannata elää. Tämän olen ainakin minä vuosien saatossa hyväksynyt ja siksi pystynkin nielemään tämän ilman että saan...
  16. P

    Tommi Taimi

    No niin.. nyt se sitten alkaa se pikkuprinsessamainen kiukuttelu täällä yhdellä jos toisella Hyvät ihmiset kun tätä se hoki on! Nyt ihan oikeasti ryhtiä! Toivottavasti täällä muutkin osaavat suhtautua asioihin asioina. Itse olen iän karttumisen myötä jo vuosia yrittänyt olla elämättä pelkällä...
  17. P

    Tommi Taimi

    Edellisestä viestistä on aikaa kolme kuukautta, ja vaikka tässä nyt on peli kesken niin pakko todeta, että Taimi on kyllä ollut tämän synkän kauden suurin yksittäinen ilonaihe. Hänestä on nyt tulossa se 2000-luvun porilaisen puolustajakoulun helmi, jota Jyrkkiöstä ei koskaan tullut vaikka piti...
Ylös