Hakutulokset

  1. P

    Bon Jovi

    Heh, näin tosiaan saman tänään. Ja onhan siis miehen äänestä tässäkin ketjussa kait aiemmin puhuttu, koska jo yli kymmenen vuotta miehen ääni on ollut livenä huonossa kunnossa, ja nykytilanne on jo aivan kaamea etenkin vanhoja korkealta vedettäviä klassikkoja laulaessa. Ongelma vaikuttaa olevan...
  2. P

    Bon Jovi

    No sehän oli juuri sellaista hyväntuulista aikuisrockia mitä odottaa sopikin, ja mihin herra Bongiovin ääniala nykyään riittää. Ihan jees.. Mutta jotenkin mietin: levyn nimi on siis Forever (vai onko se peräti muodossa Bon Jovi Forever?), ja ensimmäinen sinkkulohkaisu nimeltään Legendary...
  3. P

    Bon Jovi

    Pakko sanoa, että olin jotain 10-11 vuotias kun Keep The Faith ilmestyi, ja tämä biisi mahtuu edelleen kymmenen parhaan koskaan eläissäni kuulemani kappaleen listalle (mahtuu kenties jopa viiden parhaan). Tässä puhutaan sellaisesta kymmenen minuutin korvaorgasmista, että henki salpautuu ja...
  4. P

    Bon Jovi

    Such olikin muuten yli kymmenen vuotta vanhempi kuin esimerkiksi herra Bongiovi itse.. tosin nykymaailmassa 70-vuotiasta ei millään voi minään ikäloppuna pitää Nähtävästi mies ja bändi olivat nykyään ainakin hyvissä väleissä, kun noin vuolaasti puhutaan rakkaasta ystävästä jne. Such sai...
  5. P

    Bon Jovi

    Asiaa tässä toverit pulisevat, kyllähän lapsuuden suosikkini ääni on nykyään aivan kuuntelukelvottomassa kunnossa. Tuntuu siltä kuin hänellä ei kerta kaikkiaan happi riittäisi laulamiseen, nykyisellä äänellä ei tosiaankaan kannattaisi laulaa muuta kuin sitä akustista rekkakuskikantria.. Miehen...
Ylös