Hakutulokset

  1. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Kiitos vaan kysymästä, kyllä oli hyvät bileet. Ihan kyllä kokonaisuuteen viittasin. Sportilla on tulossa poikkeuksellisen paljon hyvän potentiaalin junnuja eri ikäluokista. Ollaan muuten menty myös JYPin ohi junnuringin koossa ja ollaan keskisen suomen suurimpia, vaikka määrä tietysti mitään...
  2. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Ei vaan voi olla, kuin ylpeä niin meidän junnupuolen kehityksestä, kuin toki tietty urheilupuoleatakin. Väitän, että mennään ihan koko maaan parhaimmillosta, joten odotusarvot ovat korkealla ja rinta rottingilla. Tulevaisuus tulee olemaan meidän!
  3. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukan pojille muuten eilen käkättimeen Kerholta, 4-1. Siinä meni samalla käytännönmahdollisuus sääleihin, eikä tilannetta auta yhtään, että seuraavaksi vastassa Ilves, jolta tuskin jää käteen yhtään mitään.
  4. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    A hävisi tänään Kärpille 1-4. Luvut ei kerro oikeastaan mitään itse ottelusta. Säälipaikka edelleen kuuden pisteen päässä, eli loppuun saakka taistellaan.
  5. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukan pojille maukas rankkipotkuvoitto tänään Kuopijon KalPasta, 3-2. Poffihaave elää. Kuusi pistettä ei ole liikaa etumatkaa. Kysykää vaikka Kake Heikkilältä.
  6. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Hienoa Maukan pojat! Pleijariviiva viidenpisteen päässä ja kaikki vielä mahdollista. Seuraavaksi Kärpät vieraissa, joten todella paha vastustaja tiedossa. Eihän sitä koskaan tiedä. Olisihan se siistii käydä A:n poffeissa edes, jos edari jää rannalle ruikuttamaan.
  7. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Tämä selvä! Tarkoittanee myös sitä, ettei ainakaan Tikka ja Jolle ole A:n mukana, koska ovat olleet tänään Rinta-Joupilla pr-tehtävissä. Prkl! Kerrankin olisi ollut aikaa, niin sitten pelataan mielenkiintosta jengiä vastaan missä sattuu. No, kait se on pr:ää tämäkin. Kattelin sit D-junnujen...
  8. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Missäköhän A pelaa tänään kotiottelunsa Narreja vastaan? Alkanut neljältä, eikä ainakaan Kuparisaaressa. Eilinen kotipeli oli kuitenkin Kuparisaaressa, joten mistään turnauksestakaan ei ole kyse.
  9. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Sport voitti 8-0 KiVan. Salo 2+1 Kiviranta 1+1 Westermarck 1+1 Nikko 1+1 Tikka 0+1 Siinä osa pisteidentekijöistä. Laaksolle nolla 14 torjunnalla.
  10. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Loistavaa duunia tänään myös A:lta ja voitto KalPasta 3-2. Hyvä Maukan pojat!
  11. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Olikos myös niin, että Tikka on kans telakalla? Vai, onko jo palannut? Westermarck taitaa istua edelleen sitä kolmen pelin kakkua?
  12. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukan pojat hävisi eilen Bluesille 4-3 ja tänään TPS:lle samoin lukemin A:n Liigassa. Molemmissa Sport myllyttäjän osassa, mutta kaveri oli maalintekopaikoilla tarkempi. Jolle EI ollut A:n matkassa, joten joko "flunssa", tai poppareilla.
  13. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukan pojat otti tänään maukkaan päänahan KalPasta, lukemin 3-6. Hyvässä vauhdissa ollaan junnuissakin.
  14. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Mitenköhän Melchersson on päätynyt Suomeen ja Vaasaan? Onko tietoa kellään?
  15. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Sarjakärki - Kärpät kävi niistämässä tänään vierasvoiton lukemin 2-4. Matka jatkuu....
  16. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Taas 4-3VL voitto. Tällä kertaa Tapparasta. Hyvin vaan kulkee, mutta kulkekoot.
  17. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Ja käkättimeenhän siltä sitten tuli, kun olisi pitänyt voittaa. 3-1 Lukolle. Sportin maalin teki maalinedestä Salo. 1,5 erää Sportin komennossa, sen jälkeen täysi valojen sammuminen, kaveri rinnalle ja ohi.
  18. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Tänään olisi sitten mahdollisuus karauttaa A-nuorten sarjataulukossa piikkipaikalle. Tänään vieraspeli Lukkoa vastaan, joka pitäisi ennakkoon olla näitä voitettavia joukkueita. Mahtaakohan Tikka ja Salo pelata tänään A:ssa? Tietääkö kukaan?
  19. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukan pojat jatkaa vakuuttavasti kärkikahinoissa A:n Liigassa. Tänään kaatui hyvän kirin jälkeen Pata 4-3 voittolaukaksilla. Hyvä, hyvä!
  20. P

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Joo, ei jää ainakaan intohimosta seuraa kohtaan kiinni valmennus. Sieltä revitään kyllä kaikki mahdollinen ja mahdotonkin irti pojista.
Ylös