Hakutulokset

  1. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Ovatpa kyllä Suomen aitajuoksijanaiset aktivoituneet Instassa. Näkivät, että Lotta Harala sai sieltä isot rahat, niin varsinkin Nooralotta ja Kortekin ovat sitten erittäin aktiivisia olleet. Hyvä asiahan se on, että juoksemalla 30 m Instan videolla tai käymällä kampaajalla ja tekemällä siitä...
  2. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Miesten puolella Jan Zelezny on voittanut kolme MM-kultaa, kukaan muu miesheittäjä ei ole voittanut kuin korkeintaan yhden MM-kullan. Olympialaisissa Zelesnyllä on 3 kultaa ja Thorkildsenilla 2 kultaa. Sitä edeltävä yli yhden kullan voittaja on vuonna 1924 toisen kultansa saanut Jonni Myyrä...
  3. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Seppo Räty.
  4. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    En ole lääkäri mutta voin vilkaista. Ei kun siis minä olisin valmentajana kieltänyt pituushyppyyn osallistumisen. 800 m sillä jalalla olisi ehkä voinut juosta, nuo muut lajit oli liian pahoja.
  5. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Tuo tämän vuoden miesten Kalevan kisojen 10 000 metrin voittotulos 29.52,65 on suhteellisen sama kuin Taisto Mäen syyskuussa 1939 juoksema ME 29,52,6.
  6. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Pudasjärvellä Annemari Kiekara juoksi juuri äsken 5000 m noin aikaan 16.23. Virallisia aikoja ei ole vielä kerrottu. Kisaa johti noin 2700 metrin ajan Johanna Peiponen. Sen jälkeen koko ajan peesissä ollut Annemari lähti kuin hauki rannasta! Tuon irtiottokierroksen aikana Peiponen jäi noin 50...
  7. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Kuusi minuuttia nyt odotellut. Ei ole tullut koodia. Miksi kaikki maailman paha tapahtuu juuri minulle.
  8. P

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Oululaista Kuivasjärven Auraa edustava Aino Vuorjoki juoksi eilen sallituissa tuuliolosuhteissa Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailussa 100 m aikaan 12,09. Hän on 14-vuotias, syntynyt 7.11.2005. Olin paikalla kisoja katsomassa. Helmikuussa 2019 Vuorjoki juoksi 13-vuotiaana hallissa 60...
Ylös