Hakutulokset

  1. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Muistelen, että kolme nimimerkkiä sai kenkää modegatessa. Takaisin olisi kai otettu joskus, mutta sellaiseen ei ollut nöyryyttä. Ja kaikkiaan 60 nimimerkkiä sai bannia, 1 kk tuli suurimmalle osalle.
  2. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Ai se mensapotilas luulee, että korona tarttuu tätäkin kautta.
  3. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    No eihän sitä monesti huomaa ja muista, että vaimo on vaihtunut. Samat nalk... korjaan motivoivat puheet ja erinäisten käytöstapahtumien parannusehdotukset. Röh, röh.
  4. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Tarkoitin siis TOJ:ia. Pahoitteluni väärinkäsityksestä.
  5. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    No ihan satavarmasti ikibannittiin. Itse olin sillä kertaa raportoimassakin ja ilahduin, kun lensi ulos, vihdoinkin, lukuisten erimittaisten bannien jälkeen.
  6. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    En minä ollut kyselemässä. Mutta soveltuvin osin ehkäpä noin!
  7. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Pahinta oli se, että lunttasi joukkueensa kanssa Oulun Snooker Timen visailussa. Sitä en anna ikinä anteeksi. No se homma sitten saatiin loppumaan erinäisillä toimilla. Epärehellinen monilla elämänalueilla siis. Paras kenkiminen ikinä.
  8. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Ja mehän toki kävimme sinne muutama tunti sitten osanottomme toivottamassa.
  9. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Pernaveikko ns. asui palstalla eikä ole kirjautunut 28.7.2019 jälkeen tänne. Epäilen, että nyt eivät asiat ole hyvin.
  10. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Uleåborgir on kuten ennenkin. Ei vaan kirjoita tänne ja internetiin paljon muutenkaan. Sitä kun ottaa vaikkapa 26 tiiliskivikirjan urakan, niin mitenpä siinä ehtii loruja muualle luritella. Viimeksi kun talostaan ohi menin, niin verhot olivat kyllä eri asennossa kuin edeltävällä kerralla...
  11. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Hänhän jo monta vuotta sitten sai muuta sisältöä elämäänsä eli löysi naisen ja kirjoittelu loppui ja välillä taas hieman jatkui. Eli peruskamaa: elämään jäi enää nainen ja työ sekä joskus harvoin kavereiden tapaaminen. Jos ero joskus koittaa, niin on taas aktiivinen täällä. Ihan 100 %...
  12. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Lokakuussa (29.10.2018) jo häntä kaipailin. Silloin hänet sai tägättyä. Liekö palstasoftahommia tuo. Kuka meille nyt kertoo söpöistä kassaneidoista.
  13. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Jospa on siirtynyt preveli kauppa pisnekseen.
  14. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    No onhan se. Oli murheen murtamana, kun kukaan ei kaipaa sitä täällä, niin me FASin kanssa luvattiin käydä kaipaamassa. Meninkö mä nyt tunnustamaan tämän. Fake news!
  15. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Vaalipeliä! Yrität vaan näytellä empaattista ja saada ääniä Vuoden jatkoaikalainen -äänestyksessä!
  16. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Missä on @Ted Raikas, ettei vaan olisi sattunut jotakin, kun ei ole kuulunut eikä näkynyt. Olen todella huolissani ja kaipaan kovasti. Tuu nyt tänne!
  17. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    @alwahla on ollut kirjautuneena viimeksi 5.7.2018. Missäpä lie luurailee, sitä näin maanantaiaamuna tuumin.
  18. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Ainakin eilen pettter oli kännissä. Vai oliko se puistossa laulamassa virsiä. Ei, oli se tuo eka homma.
  19. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    Mainiota tuo paluu! Tämänlainen asia on jostakin syystä erityisen lähellä sydäntäni. Lopun aikojen nokialaisuuden tilalle on onneksi taas tulossa jatkoaikalaisuus.
  20. P

    Kadonneet jatkoaikalaiset

    No niinpä näyttää olevan. En jaksanut moisen asian takia suurta salapoliisityötä tehdä. Kiitos osallistuneille!
Ylös