Hakutulokset

  1. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Mutta eikös Marttisen loukkaantumiset viime- ja tällä kaudella johtuneet Marttisesta riippumattomista tekijjöistä? Eli nuo loukkaantumiset olisivat voineet tapahtua kenelle vaan.
  2. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Heh! Olikin todellista tunteiden paloa, no ainakin kannattajilla. Aika suppea oli tunneskaala, jos se kokonaisuudessaan oli käytössä.
  3. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Jätit joskus aikaisemmin vastaamatta, näetkö Rautakallion pelitavan parilta edelliseltä kaudelta jotenkin viihdyttävämpänä kuin nykyisen Ahon tavan peluuttaa?
  4. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Ei tuolla nyt edellisiin kausiin nähtynä yhtään vähempää taklailla, ei edellisillä kausilla tätä kautta enempää tapeltu. Varsinkin Rautakallion jälkimmäisillähän oli tappelukielto. Silti tietyt nimimerkit jotenkin sisäistää tappelemattomuuden Ahoon.
  5. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Komppaan Kärmestä, todella huono ensimmäinen erä, empä muista että olisin oluelle lähtenyt noin aikasin, olikohan erää nelisen minuuttia jäljellä. En tiedä mistä oli kiinni, siis miksi ei ottelu lähtenyt käyntiin. Ei kait se asenteesta voinut olla kiinni, ei ehkä vaan auennut. Kait siellä...
  6. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Pääkopasta tuo oli kiinni, menee väkisinkin puskemiseksi, kun onnistumista ei heti tule. Eiköhän tämän illan lopun onnistumisilla taas kurssi käänny, positiivinen loppu antaa taas uskoa eteenpäin.
  7. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Kummaa ininää, 2 pojoa tuli, saman sai Leprasta Tappurakin vähän aikaa sitten, Ei siellä tälläistä paskamyrskyä tullut pelin jälkeen. Silloinhan peli varsinaisella päättyi 0-0, Tappura vei jatkoilla. Eli sattuu sitä muillekkin.
  8. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Minusta ainakin Seppälä ja Suoranta ovat tehneet melkoisen pompun kehityksessä, ennemminkin voi olla kyseessä se, että asennevammaiset eivät kehity Jykän opissa. Itsestään liikaa luulevat ovat kai kokeneet melkoisen kulttuurishokin Jykän vetämissä treeneissä. Ja ei ainakaan bensa ole loppunut...
  9. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Ei olla ei Marttisen varassa mutta pitkässä juoksussa Marttisen mukana olo antaa enemmän mahdollisuuksia pisteiden keräämiseen.
  10. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    IFK kannattajia kiinnosti vielä vähemmän, kyllä keskimäärin Ässien pelien otteluketjuissa on eniten viestejä, että silleen. Mä en oikeasti ymmärrä tätä valitusta ottelujen tylsyydestä, onhan nämä pelit tällä kaudella aivan eri planeetalta kuin esim viime kaudella. Kyllä tällä kaudella on saanut...
  11. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Ei paskempi idea, harmi vaan että Allu taitaa olla budjetille liian kallis. Kärjellä menossa ehkä vähän huonompi pätkä, osasyynä kyllä voi olla Ojamäen puuttuminen. Niin kummalliselta kuin kuulostaakin, taitaa Ojamäki olla Ässille yhtä tärkeä palanen kuin Kärkikin.
  12. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Mä olen käsittänyt, että toi Turun kaukalo olisi nykyään saman kokoinen kuin Porissa?
  13. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Voiskos kaiken tämän nyt käsittää niin hienosti, että SJS on siirtymässä muiden lajien pariin? Toivon, uskon että moni muukin on todella iloinen hänen puolestaan ja varsinkin omasta puolestamme, me todella toivomme hänen siirtyvän esim lavatanssien pariin! Siellä on kuulemma tunnetta ja kontakti...
  14. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Viime kaudella oli huomattavasti enemmän viikonloppupelejä, eli huono noita keskiarvoja on verrata.
  15. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Mitähän sitä sitten oikein peliltä pitäisi odottaa? Ukkoja ajeltaisi surutta, hanskat lentelis, ukkoja jäähyaitio täynnä? Molarit ei saisi mitään kiinni, tai ainakin vierasjoukkueen maalivahti. Turpaan tulis tod näköisesti koko ajan mutta pääasia että viihdytään!
  16. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Siis nytkun vihdoin Viljanen saanut peliään kasaan, pitäisi vielä laitaa natsoja kaulalle, sehän se peliä varmasti helpottaisikin. Antaa Viljasen nyt rauhassa kehittää edelleen peliään, keskittyä pelkkään peliin. En usko, että Viljanen tällä hetkellä kaipailee natsojen perään.
  17. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Vai vielä Viljanen kapuksi, hohhoijaa!
  18. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Jaa joka survoo vielä summerin soituakin? Ja samalla viikolla muistaakseni muutakin idioottimaista,
  19. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Väärin voitettu, tyhmää voittaa ketään, mukavempaa kun tulisi turpaan koko ajan?
  20. O

    Otteet kaukalossa 2016–2017

    Onhan toi karvauspeli ajoittain toiminut hyvin. Ennemminkin luulisin kysymyksessä olevan ajoitus ongelmat, eli ei ole pelitapa vielä takaraivossa, Viime kaudella peruuteltiin hyökkäys siniseltä, ei tietysti iskenyt väsy niin nopeasti mutta kyllä noissa hyökkäyksiin lähdöissäkin oli toivomisen...
Ylös