Hakutulokset

  1. O

    JYPin taloustilanne

    Toisaalta jos urheilupomo on urheilupuolesta vastuussa niin mielestäni hänelle osoitetaan budjetti minkä rajoissa saa sitten oman mielensä mukaan askarrella. Jos jokainen sopimus pitää vielä hyväksyttää Seppäsellä niin miksei Seppänen itse ole urheilupomo? Tuo oli toki ihan aiheellinen kysymys...
  2. O

    JYPin taloustilanne

    Kyllähän Louhivaaran 7-vuoden pahvi on varmaan yksi kaikkien aikojen surkeimpia sopimuksia SM-liigassa ja tuota sopimusta aiheellisesti kritisoitiin tälläkin palstalla kun sopimus julkistettiin.
  3. O

    JYPin taloustilanne

    Varmaan sit niin, mutta itse olen käsittänyt että ulkolaiset pelurit ei tuota rahastointia ole (juurikaan?) käyttänyt. Muutenkin ulkkarien kanssa on tapana tehdä nettosopimuksia.
  4. O

    JYPin taloustilanne

    Tuskin TPS maksoi Ekin palkkaa vuonna 2019, kun lopetti Turussa jo kevääseen 2018. Perrin tienasi verovuonna 2019 yhteensä 167 318 €. Kyseisenä vuotena pelasi vain kevään Jyväskylässä.
  5. O

    JYPin taloustilanne

    Täältä Jyväskylän ulkopuolelta muutama kommentti: Omasta mielestä tässä nyt syytetään koronaa vähän liikaa. Itse olisin enemmän huolissani siitä että miten JYP voi noin nopeasti olla tuollaisessa jamassa. Keväästä 2008 lähtien JYP on ollut vähintään pronssiottelussa 8/13 kausista. Eli...
  6. O

    JYPin taloustilanne

    Ei JYP toki konkurssiin ole menossa, mutta varmasti sielä seurajohto joutuu oikeasti miettimään että miten tulevaisuudessa pystytään pitämään pelaajabudjetti tuolla samalla tasolla millä se nyt on ollut. Nyt toki oli heikompi kausi myös urheilullisesti, mutta sielä on takana myös hyviä...
  7. O

    JYPin taloustilanne

    Mitenhän tämä urheilullisesti heikosti mennyt kausi meni talouden puolella? Jos tälläkin kaudella tuli turskaa, niin kuinka kauan JYP voi oikeasti pitää pelaajabudjettia tuola liigan kärkipään joukossa? Joutuuko jossain vaiheessa sitä laskemaan?
  8. O

    JYPin taloustilanne

    On kyllä karuja lukemia. Varsinkin kun urheilupuolella homma on ollut ihan okei, eikä mitään katastrofikausia. Toki viime kaudella jäi välierät haaveeksi, mutta tuli sentään se CHL-mestaruus. Lisäksi ei minkään seuran talous voi minun mielestä olla sen varassa että joka ainut kausi mennään...
  9. O

    JYPin taloustilanne

    Jotenkin tuntuu kyllä uskomattoman isolta summalta minkä JYP säästää kun ei pyöritä Akatemiaa enää. Pakkohan se toki on uskoa kun Seppänen kerta tuommoiset summat on julkisuudessa maininnut. Ei voi kun hattua nostaa että JYP on tehnyt hyvää tulosta niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.
  10. O

    JYPin taloustilanne

    Urheilulehden tietojen mukaan JYP teki kuluneella kaudella noin 200 000 € tappion.
  11. O

    JYPin taloustilanne

    Kovin vähäisiä nuo kovan rahan KHL-siirrot tänä syksynä on ollut. SM-liigasta ei ole vielä lähtenyt kovalla rahalla KHL:ään kukaan ja siirtoikkuna on KHL:ssä auki enää sen noin viisi viikkoa. Heikot yleisömäärät tulee varmasti aiheuttamaan ongelmia myös todella monella muulla paikkakunnallakin...
  12. O

    JYPin taloustilanne

    On kyllä kova tappio. Muistetaan että ei se JYP:n kausi kokonaisuutena kuitenkaan täysi floppi ollut, kun loppusijoitus oli viides. Puolivälierissäkin pelasivat kuitenkin kolme kotiottelua. Ilmeisesti vaikka JYP olisi mennyt päätyyn asti niin tappiota olisi tullut?
  13. O

    JYPin taloustilanne

    Eiköhän JYP ole jo puolet Pihlströmin kauden 2011-2012 palkasta maksanut. Jos sis palkka maksetaan tasaisesti 12 kuukauden aikana. Palkkasäästöhän olisi tosiaan puolet koko kauden palkasta. Vai onko venäläisseuroilla tapana maksaa se koko kauden palkka + erillinen siirtokorvaus (200 000 € - 500...
  14. O

    JYPin taloustilanne

    En ole Seppäsen kommentteja kuullut enkä ole mikään asiantuntija talousasioissa, mutta eikös D Team ole kuitenkin oma osakeyhtiö? Hienoa jos JYPin ja D Teamin yhteenlaskettu tulos on positiivinen!
Ylös