Hakutulokset

  1. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Ai vitsi olemme jälleen päässeet tähän keskusteluun. Jätetään Tokioon sitten suurimmat väittelyt, mutta tässä on tosiaan se, että kuulan kaltaisessa lajissa, jos voimatasot laahavat, niin kilpakumppanit pyyhkivät lattiaa ja siinä on urheilijalla vähän tehtävissä. Voi olla suurempaa haittaa...
  2. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Nyt, kun Helander on ilmoittanut jättävänsä koko kauden väliin, muodostuu Kalevan kisojen keihäästä mielenkiintoinen kilpailu. Toni Kuusela on toki ollut verrattain varmassa 80 metrin kunnossa, mutta noin muutoin pakka on enemmän kuin levällään. Ruuskasen kunto, kun on täysin kysymysmerkki. Nyt...
  3. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Ehkä mielummin vain nautitaan, että meillä on naisten pika-aidoissa ainakin kaksi naista huippukunnossa tällä hetkellä ja vielä on Hurske odottelemassa vuoroaan. Saattaa tulla huikea kesä, jos naiset pääsevät kirittämään toisiaan koko kesän läpeensä.
  4. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Toki Ollikaisen potentiaalista on jäänyt valtavasti käyttämättä, kun kaveri ei meinannut tuossa yhdessä vaiheessa pysyä millään kasassa. Todella rikkonaista ollut koko Ronin ura, valitettavasti. Mutta kyllä oli Pullilta kova loikka. Lupailee kyllä kaikki nämä alkukesästä tehdyt tulokset hyvää...
  5. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Kuulantyönnössä on myös muistettava se, että liike alkaa aina alakropasta. Vauhti, jolla kuulaa liikutellaan haetaan reisistä ja keskivartalosta, vasta lopussa rinta, ojentajat ja olkapäät astuvat kuvioihin. Eli kärjistettynä, jos on voimaa yläkropassa niin ei se kuula siltikään lennä jos on...
  6. O

    Yleisurheiluvuosi 2020

    Neziri sivunnut Puolassa omaa SE-aikaansa juosten 7,97. Suomen ennätys on jo viisi vuotta vanha, joten sietääkin rikkoutua tänä talvena. Hurske juoksi 7,99, joten hyvin hänkin. Olisi kiva tietää minkälaiset lähdöt on otettu telineistä. Jos Neziri on viime kesän tapaan jäänyt Hurskeelle...
Ylös