Hakutulokset

  1. O

    Mikael Granlund

    Yhdyn palstasisaruksiin ja totean Miken pelaavan todella hyvällä tasolla tällä hetkellä. Pisteitä ei aina tule sarakkeeseen, mutta ei tosiaan jää työnteosta vajaaksi. Muutenkin tarina on aika hieno, jonka Mikke on Predatorsin kanssa kulkenut. Pitkään oli koirankopissa ja pelaaminen oli...
  2. O

    Mikael Granlund

    Todella surullinen uutinen, etenkin kun maailmassa ei tunnu olevan kuin ikäviä uutisia tällä hetkellä. Ainoa hopeareunus minkä löydän, on se että onneksi ei pelata tällä hetkellä vaan Mikke puolisoineen saavat rauhassa toipua tästä. Todella ikävä uutinen kaiken kaikkiaan.
  3. O

    Mikael Granlund

    Vaikka pidän Laviolettea hyvinkin osaavana valmentajana oli Lavioletten vaihtuminen Hynesiin Granlundin kannalta onnenpotku (heh). On Granlund paljon paremmin peleissä ytimessäkin nykyisellään, ainahan Granlundin uskaltaa jäälle heittää, koska Mikke ei leikittelee ottelun lopputuloksella vaan...
  4. O

    Mikael Granlund

    Oli aika mikkemäinen syöttö siihen ensimmäiseen Forsbergin maaliin. Putosi ihan täydellisesti Forsbergin lapaan. Ainakin saa ylivoimalla peliaikaa Mikke ja ehkä nyt on päässyt jo sisälle vähän systeemiin. Ducksia vastaan pelatussa ottelussa selvästi parasta Granlundia pariin kuukauteen, josko se...
  5. O

    Mikael Granlund

    Jälleen pienestä raosta viimeistely ja tämähän on hyvä, kun enää ei riitä että alivoimaneliö ottaa syötön pois, kun sieltä lähtee sitten napakasti laukaus sinne missä isoäiti pitää keksipurkkia.
  6. O

    Mikael Granlund

    Mikkekin se painaa menemään. Ollut tällä kaudella vaarallinen, kun on saanut tilaa maalin läheltä ja on saanut kiekkoa pienistäkin raoista sisään. Melkein piste per peli Wildissa, jonka voisin mutuilla tekevän keskiarvoa vähemmän maaleja. Granlund toki pisteiden lisäksi hoitaa...
  7. O

    Mikael Granlund

    Se mikä minua hämmästyttää aina ja joutuu muistuttelemaan itselleeen, että Mikke on pelaaja, joka tekee paljon töitä puolustussuuntaan. On todella kova suoritus kerätä niinkin paljon pisteitä kuin Granlund kerää, pelaten samalla äärimmäisen tunnollista jääkiekkoa, pääsääntöisesti kaverin...
  8. O

    Mikael Granlund

    Tässä on synkkä pilvi hopeareunuksella, kun Mikke on pelannut loppukauden hajonneella kädellä eli tämä selittääkin paljon aika lailla katkaisijasta katkennutta tehoilua. Hyvää on myös se, että kesän treenejä loukkaantuminen tuskin haittaa.
  9. O

    Mikael Granlund

    Joo, ei tässä aikaakaan mene, kun tuon kysymysmerkin voi poistaa otsikon perästä. Miken ei kärjistettynä tarvitse kehittyä, vaan oma tason pitäminen riittää. Tosiaan tuota 30 maalin rajan ylittymistä olen itsekin hiljaa odotellut. Toivotaan, että Mikke tuon rajan rikkoo. Sellainen 30 maalin...
  10. O

    Mikael Granlund

    Aika supertähtimäinen ratkaisu Granlundilta Kingseja vastaan. Silloin, kun peliä ratkaistaan ja jonkun on astuttava esiin, niin Mikke astui esiin ja haastoi yksinään koko vastustajan kolmikon ja sen jälkeen vielä päihitti maalia vartioineen Jonathan Quickin. Jatkoaikamaali oli kaikessa...
  11. O

    Mikael Granlund

    Kymppi täyteen! Kymmenen peliä putkeen Mikelle, kun mukaan on tarttunut pisteitä. Nyt Oilersia vastaan 0+1 ja +2. Vaihdot pysyivät myös mukavan lyhyinä, kun vaihtoja tuli saman verran kuin ennenkin, mutta peliaikaa hiukan vähemmän. Hyvä, että Granlundin vauhtia ei mitkään tähdistön tauot...
  12. O

    Mikael Granlund

    Mikke se vaan tehoilee. Viime yönä taas 1+1. Tammikuussa nopeasti laskettuna 15 pistettä 13 otteluun. Joukkueen sisäinen pistepörssi myös Miken nimissä. Mukavastihan tuo etenee, mutta ei me valiteta. Edellisessä yhdeksässä pelissä myös pisteille, eli tasaisen hyvää menoa. Hienosti Granlund pelaa!
  13. O

    Mikael Granlund

    Hienointahan tässä on se, että pisteiden lisäksi Granlund tuo paljon muutakin kokoonpanoon. On hienoa, että Mikke vetää nyt kuukauden otannalla yli piste per peli -tahtia vaikka aloittaa pelin 61 kertaa sadasta omalta alueelta (keskialueen aloitukset poislukien). Ainoastaan Mikko Koivu aloittaa...
  14. O

    Mikael Granlund

    Joulukuu menee tällä hetkellä Mikellä yli piste per peli tahtia ja vielä peli Columbusta vastaan jäljellä tämän vuoden puolella. Vaikka siinä Mikke jäisi pisteittä niin silti yksi piste per peli. Upeaa kautta on Granlund pelaamassa ja tekee nyt lopullista läpimurtoaan NHL:n tähtitaivaalle.
  15. O

    Mikael Granlund

    Muistaakseni Teemu sanoi joku vuosi jossain haastattelussa, että maajoukkueessa on kivaa pelata kun pääsee suomeksi kommunikoimaan. Ainakin kentällä pelaajat huusivat suomeksi kaikki "rauha" sun muut huudahdukset. Epäilisin vain, että Pierre on pelin jälkeisissä haastatteluissa kysynyt Teemulta...
Ylös