Hakutulokset

  1. O

    Vasemmistoliitto

    Lähinnä mietin että mitä tässä parodioidaan, lähtien siitä että tekstitykset eivät täysin vastaa sitä mitä suusta tulee. Sitten tuo punalipun kanssa marssiminen lienee myös jonkin sortin läppä. On kyllä tuokin jonkin suoritus, ei siinä. Vähän vain jää konteksti kyllä nyt jonnekin ellei kyseessä...
  2. O

    Vasemmistoliitto

    En tiedä missä määrin pystyy sanomaan että Anderssonin NATO-vastaisuus olisi ollut kapinaa kun koko Suomen ulkopoliittinen johto taisi olla sitä mieltä että NATO-jäsenyys ei ole ajankohtainen. Samoin kansa.
  3. O

    Vasemmistoliitto

    Vasemmistoliitolla näyttää kyllä olevan vuodesta riippumatta sama kanta suunnilleen kaikkeen. Nyt se on selkeästi väärä. Toki helppo se on oppositiosta aina huudella tuota, hallituksessa kun olivat niin ei tainnut olla paljoa sanottavaa yhteistyön suuntaan.
  4. O

    Vasemmistoliitto

    Siis hallituksessa toimiessaan ministerillä oli tarra läppärissään? Kun puhutaan yhteistyöstä niin luulisi siitä löytyvän muita todisteita kuin se että Li Anderssonin läppärissä oli Antifa tarra vuonna 2014.
  5. O

    Vasemmistoliitto

    Onko tälle jotain lähdettä? Siis väitteellesi että viime hallitus teki avoimesti yhteistyötä Antifan kanssa?
  6. O

    Vasemmistoliitto

    Taisi tässä ketjussa olla pohdiskelua siitä miten ihmiset reagoisivat jos vastaavassa asemassa oleva persu tekisi jotain samanlaista. Tai kuka tahansa muu ihminen kuin Paavo Arhinmäki (nainen, maahanmuuttaja, narkkari jne.)
  7. O

    Vasemmistoliitto

    Naivismi on ihan oikea taidesuuntaus eikä tuota teosta haukuta sysirumaksi linkkaamassasi jutussa.
  8. O

    Vasemmistoliitto

    Vähän mietinkin että jos tuo on graffiti on tehty Vuosaaressa niin miten siellä raiteella oleva ihminen pysäyttää pääraiteen liikenteen? Noh asioista tiedottaessa sattuu vahinkoja.
  9. O

    Vasemmistoliitto

    Siitä oli vähän parranpärinää kun Arhinmäellä oli sateenkari sälää mukanaan avajaisiin osallistuessaan. Oli kuulemma typerää protestoida sitä kun Venäjällä oli homojen oikeuksia polkevia lakeja. Noh meni sitten perseilemään viinan kanssa ihan hyvin.
  10. O

    Vasemmistoliitto

    Eikös Arhinmäki ottanut lepoa Sotshin olympialaisten yhteydessä? Vai kuskailtiinko häntä myös EM-kisoissa hotelliin turvamiesten toimesta.
  11. O

    Vasemmistoliitto

    Ei tuo nyt rikoksena ole merkittävä, mutta apulaispormestarilta tuo on ideana melko typerä. Sen toteuttaminen sitten myös idiotismia.
  12. O

    Vasemmistoliitto

    Sopeutumisraha on verotettavaa tuloa joten käteen tuskin jää 2200e/kk etenkin kun veroa mennee vähän enemmän sen jälkeen kun verokortti on varmaan tehty sen mukaan että saa kansanedustajan palkkiota. Toki muutosverokortin saa tehtyä kätevästi netistä, mutta saattaisi silti jäädä veroprosentti...
  13. O

    Vasemmistoliitto

    Siellä se on Paavon Facebook seinällä ainakin tällä hetkellä. On kyllä vähän epämääräistä retoriikkaa taas käytössä. https://www.facebook.com/arhinmaki
  14. O

    Vasemmistoliitto

    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009411341.html Ei ole kauaakaan kun Vasemmistoliiton toimistolle Helsinkiin oli lähetetty räjähteen näköinen esine ja silloinkin Poliisi tyhjensi tilat ja paketti todettiin vaarattomaksi. Nyt ilmeisesti sama kuvio Tampereella. Tälläkin kertaa...
  15. O

    Vasemmistoliitto

    Äitini kertoi kokemuksestaan, kun oli eräässä ammattiliitossa töissä jonkin aikaa 70-80-lukujen taitteessa. Siellä oli tasapuolisuuden vuoksi kaksi sihteeriä (toinen SDP:n ja toinen SKDL:n kirjoilla). Sama koski monia muita virkoja siellä. Tasapuolisuuden vuoksi oli sosiaalidemokraatti ja...
  16. O

    Vasemmistoliitto

    Kaikista asioista joista loukkaantua, tämä lienee yksi vähäpätöisimmistä. Näin aika paljon vitsailuja mm. Ranskan maajoukkueen ensimmäisen puoliajan suorituksen ja vuoden 1940 romahtamisen välillä. Minusta vähän roisillekin huumorille on tilaa maailmassa.
  17. O

    Vasemmistoliitto

    Se mikä on "oikein" voi olla laitonta. Samoin se mikä on "väärin" voi olla laillista. Tämä on itsestään selvää. Koulu tai työpaikkakiusaaminen ei välttämättä ylitä mitään syyttämiskynnystä, mutta monet sanoisivat että se on silti olla väärin.
  18. O

    Vasemmistoliitto

    Chomskylla on muutenkin aika erikoisia näkemyksiä ollut jostain kommunistien rikoksista. Aikanaan puhui siitä että ei Puna khmerit mitään kansanmurhaa suorita Kamputseassa. Siellä oli vain Yhdysvaltojen aiheuttamia ongelmia (mikä pitää paikkansa että Vietnamin sodalla oli aluetta epävakauttava...
  19. O

    Vasemmistoliitto

    Eipä ole ainoa oikeus. Siksi yksi kysymys onkin se miten ihmisen oikeus valita työpaikkansa/alansa on suhteessa toisen oikeuteen elää. Eli voidaanko joitain ihmisiä pakottaa töihin, jotta muut ihmiset saavat elää. Kenen vastuulla on selvittää ketkä työntekijät ovat välttämättömiä tuossa työssä...
  20. O

    Vasemmistoliitto

    Mielestäni voi silti pitää idioottimaisena mallia jossa jollekin perheelle annetaan valtion toimesta miljoonittain rahaa, sen takia että he sattuvat olemaan jonkun vanhan kuninkaallisen jälkeläisiä. Se ei ole järkevää oikein millään tavalla, eikä se että maailmassa on monarkkeja ja monarkioita...
Ylös