Hakutulokset

  1. O

    NHL Entry Draft 2020

    Aika moni oli jo luovuttamassa Lafrenieren ja Byfieldin suhteen. Taas se nähdään, että maltti on valttia.
  2. O

    NHL Entry Draft 2020

    Ihmettelin kanssa draftipäivänä, kun Lundell ei kelvannut Minnesotaan tai Winnipegiin. Toki ei saisi tarpeen perusteella draftata, mutta arvioin, että Perfetti ja Lundell esimerkiksi olisivat niin tasoissa potentiaalinsa osalta, että Winnipeg päätyisi nappaamaan itselleen hieman sopivamman...
  3. O

    NHL Entry Draft 2020

    Odotin draftin aikaan, että Ottawa nappaisi Peterkan ja olin yllättynyt kun ottivat Järventien. En ala tämän turnauksen perusteella spekuloimaan, kummasta tulee parempi pelaaja. Kieltämättä Stutzlen ja Peterkan välinen kemia on semmoinen, että varmasti toimisi myös NHL-tasolla.
  4. O

    NHL Entry Draft 2020

    Eipä tule heti mieleen vastaavanlaista tapausta, että olisi oikeuksista luovuttu tällä tavalla.
  5. O

    NHL Entry Draft 2020

    Ei kuulosta kovin hyvältä, jos homma jatkui vielä tuomion jälkeen. Osoittaa, että mitään katumista ei ole tapahtunut sillä välillä. Tällä jäbällä ei vaikuta olevan kaikki mailat kassissa ja jonkun ammattilaisen tekemä pääntarkastus olisi paikallaan.
  6. O

    NHL Entry Draft 2020

    Hyvä ettei Lundell sentään joutunut Arizonaan.
  7. O

    NHL Entry Draft 2020

    Hyvä kauden alku Lundellilta. Toivottavasti osoittaa epäilijänsä vääräksi ja saadaan parin vuoden päästä päivitellä, kun NHL-jengit oli taas tyhmiä, kun antoivat Lundellin tippua. En vielä ala ryöstöksi sanomaan, kun vissiin suurin osa draftatuista pelaajista ei ole edes kautta saanut käyntiin.
  8. O

    NHL Entry Draft 2020

    Sveitsille huono vuosi. Vuosi sitten kesällä ensimmäisen kierroksen rankingeissä pyöri vielä Rochettea ja Delemontia, jotka sitten tippuivat kauden edetessä listauksissa. Rochette kävi pelaamassa pelejä Kanadan paidassa, kun omaa kaksoiskansalaisuuden ja on vielä epäselvää, ketä edustaa...
  9. O

    NHL Entry Draft 2020

    Ensi vuosi on lähtökohtaisesti hieman parempi kuin tämä vuosi Slovakialle. Myklukha, Geci ja Stramaty näyttävät lupaavilta tässä vaiheessa. Ainakin lupaavimmilta kuin Knazko ja Chromiak ja muut slovakialaiset tänä vuonna. Nyt ensi draftia varten vain korona heittää kapuloita rattaisiin ja on...
  10. O

    NHL Entry Draft 2020

    Oli kyllä yllätys, että Chromiak meni noin myöhään. Joillakin listoilla kävi ykköskierroksen puolella ja pyöri paljon kanssa toisen kierroksen sijoilla. Olisikohan taustalla jotain, mitä julkisuuteen ei näy? Hlavaj oli myös yllätys, olin laskenut hänet ns. varmaksi varaukseksi, mutta pitäisi jo...
  11. O

    NHL Entry Draft 2020

    Varmaan vaikutti myös jenkkien huono vuosikerta eikä tämä vuosi ole suomalaisittainkaan kovin erityinen näin ennakolta. En sitten tiedä, että mihin ne ruotsalaiset pakit katosivat, varmaan toisella kierroksella menee kymmenen ruotsalaista, kun siellä on jäljellä vaikka ketä.
  12. O

    NHL Entry Draft 2020

    Ykköskierros takana ja hieman yllätyksiä nähtiin. Melkoista kanadalaisdominointia, yhteensä 19 vaahterapaitaa varattiin. Venäläisiä meni neljä, saksalaisia, jenkkejä ja ruotsalaisia kutakin kaksi ja sitten yksi suomalainen ja yksi itävaltalainen. Kyllähän se etukäteen tiedettiin, että tämä vuosi...
  13. O

    NHL Entry Draft 2020

    Herttilei, enhän minä tajunnut että ensimmäinen kierros on jo ensi yönä! Luulin, että se olisi vasta ke-to yönä. Jaksaisikohan sitä valvoa ja katsoa edes alun.
  14. O

    NHL Entry Draft 2020

    Hockeywritersista löytyy koko draftin kattava mock ja erikseen kootusti jokaisen seuran valinnat ja perustelut. Aika hullun hommaa tehdä seitsemän kierroksen edestä mock ja vielä miettien, joka joukkuen kohdalla tarpeita. Pitäähän sitä tietenkin harrastuksia olla. Onhan noita hauska lukea, kun...
  15. O

    NHL Entry Draft 2020

    Anaheimissa on tarvetta vähän kaikelle. En usko, että nappaavat Lundellia, koska ovat varanneet niin harvoin suomalaisia. Jenkit, kanukit ja svedut tuntuvat vaan kelpaavan. Mielestäni Lundell voisi hyvin olla joukkueen kakkossentteri tulevaisuudessa Zegrasin takana (jos Zegras edes päätyy...
  16. O

    NHL Entry Draft 2020

    Mitenkäs Anaheimissa on mielestäsi ollut leväperäistä toimintaa jo pitemmän aikaa? Monta vuotta divisioonansa paras ja menivät pitkälle pudotuspeleissä. Nyt on uudelleenrakennuksen aika ja jengi on ollut hyvä varaamisessa. Buffalollakin lienee ajankysymys, kun homma lähtee toimimaan.
  17. O

    NHL Entry Draft 2020

    Kyllä minusta tuntuu, että 18v. jannu jännittää asiaa, vaikka olisikin varaus suhteellisen varma juttu. Ihan inhimillistä. Ainakin minua kiinnostaisi, että mihin joukkueeseen joutuu. Ainahan ne sanoo haastatteluissa, että ei ole väliä mihin menee kunhan tulee varaus, mutta jos on yhtään perillä...
  18. O

    NHL Entry Draft 2020

    Varmaan kaikki on etänä, ainakin eurooppalaiset. Ehkä kameratiimi lähetetään mielenkiintoisimpien Pohjois-Amerikkalaisten kodin eteen kyselemään turhia, mutta tuskin sen enempää. Voi kyllä olla perin kenkkua jollekin eurooppalaiselle kaverille, joka on juuri rajoilla, onko ensimmäisen kierroksen...
  19. O

    NHL Entry Draft 2020

    Vaikea sanoa minkälainen vaikutus on, kun ei sitä tiedä miten sijoitukset olisi menneet jos draft olisi ollut silloin kesäkuussa. Jos Lundell menee vaikka kutosena, niin mistäs sitä tietää oliko se hyvin alkaneen syksyn ansiota vai olisiko muutenkin mennyt niin aikaisin? Tuskin kukaan GM tulee...
  20. O

    NHL Entry Draft 2020

    Vuosi 2020 on ollut täynnä toinen toistaan ikävämpiä käänteitä, niin vankkana pessimistinä elän vain toivossa, että joku asia menee suunnitelmien mukaan.
Ylös