Hakutulokset

  1. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Kaikki olisi valmiina, mutta oma joulunvietto on nyt vaakalaudalla. Viikko sitten oli flunssaa, josta luulin selvinneeni. Eilen alkoi taas oireilu ja tänään olisi pitänyt lähteä maalle, mutta toistaiseksi jäin kotiin. En haluaisi tartuttaa mitään, etenkin kun siskon perhe lähtee matkalle, niin...
  2. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Jos ei ole vielä lahjaa löytynyt, niin lahjakortti spessumpaan parturipalveluun. Esimerkiksi parturileikkaus yhdistettynä päähierontaan tai sitten amerikkalainen parranajo kasvohieronnalla. Vähän hemmottelua. Eilen oli hyvä kauppareissu, kun hoidin 4/5 lahjoista samalla reissulla. Hain yhden...
  3. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Jotain joulukahveja ja -teetä bongattu kauppojen hyllyiltä. Juhlatavaroita ja naamiaisasuja myyvissä kaupoissa on sen sijaan Halloween -koristeet. Suorastaan sekavaa.
  4. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Yhdellä lähinaapurilla on ollut kesästä lähtien joulukoriste ikkunassa. Siellä ainakin ollaan valmiita.
  5. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Meikän yksi toive on kyllä viettää joku joulu Alpeilla. Lähtökohtaisesti en Suomen ulkopuolella haluaisi viettää joulua, koska Suomi on sen verta jouluinen maa, mutta joku Alppimaa pääsee lähelle ja voisi olla hyvin tunnelmallinen tähän aikaan vuodesta. Ei pitäisi ainakaan joutua jännittämään...
  6. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Onko tuo nyt se joulupukki?
  7. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Meidän naapurilla oli jo elokuun lopussa joulutähti ikkunassa.
  8. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Toivotaan parasta.
  9. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Harmi, kun pakkaset vaihtui täällä etelässä plussakeleihin ja räntään sekä harmauteen. Lunta ei ollut aiemmin paljon, mutta kyllä se pieni valkoinen kerros oli ihan tunnelmallinen. Pitäisi vielä pari lahjaa keksiä, niin sitten olen valmis jouluun. Menen ns. katettuun pöytään syömään, niin ei...
  10. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Ensimmäiset joulukarkit bongasin tänään K-Superissa käydessäni.
  11. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Ei tiedä, että kenen suvun kanssa vietetään joulua ja kuka menee minnekin. Varmasti joku pettyy. Tuntuu, että joulu on niin merkittävä juhla kaikille ja odotukset ovat korkealla. Kaikilla on se oma mielikuva ideaalista joulusta. Alan ymmärtää, miksi isä aina aaton iltana huikaisee helpotuksesta...
  12. O

    Joulu tulee – oletko valmis?

    Erilainen joulu tulossa kuin aiemmin. En ole järjettömän innostunut. Draamaa varmasti luvassa. Haluaisin vain rentoutua ja syödä jouluruokaa rauhassa.
Ylös