Hakutulokset

  1. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Mitään rakettejahan tuo joukkue ei ole täynnä, mutta jalkanopeus on ollut ihan samaa luokkaa kauden alusta alkaen. Tässä nyt ei kuitenkaan puhuttu jalkanopeudesta, vaan kuntopohjasta ja kunnon loppumisesta kauden loppuvaiheilla. Mutta kyllähän RD:n tulo on saanut jätkiin sen verran uutta intoa...
  2. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Siis minkä nähdyn perusteella? Puhutko nyt aiemmista kausista, vai onko jotain tähän viittaavaa ollut mielestäsi nähtävillä tämän kauden aikana? Tähän kauteen valmistauduttiin kuitenkin eri valmentajan alaisuudessa, kuin aiemmilla kausilla. Kausi on muutenkin mennyt hyvin erilaisella kaavalla...
  3. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Lopullisessa pistepörssissä näistä vain yksi oli pistepörssin 20 parhaan joukossa (Sexton, 18.). Toki sinällään erikoista, että näistä neljästä nimestä Lucenius pelasi eniten ja hänelle kertyi 41 ottelua. Pisteitähän he kyllä ottelumääriin nähden tekivät hyvin, joten jossain vaiheessa kautta...
  4. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    On kyllä todella poikkeuksellista, että toiseksi viimeisenä majailevan joukkueen pelaajista kaksi on koko liigan pistepörssissä top10 -joukossa ja neljä top20 -joukossa. Onkohan näin ollut koskaan aiemmin liigan historiassa? On vaikeaa arvioida, että miten KooKoon kausi tulee kokonaisuutena...
  5. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Boycen voi kyllä laskea myös onnistujaksi, koska hän oli omassa roolissa oikein pätevä kaveri, vaikka toisella kaudella loukkaantumisten vuoksi pisteitä kertyikin heikommin. Boycesta ei kukaan odottanutkaan mitään pistenikkaria, vaan työmiestä haettiin ja se myös saatiin. Mutta hitusen liikaa...
  6. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Selvästi otit nyt viestini siltä kannalta, että mielestäni Kichtonista ei olisi mihinkään. Tämä ei ole totta. Suosittelen lukemaan viestini uudelleen, jos sellainen käsitys ensimmäisellä kerralla jäi. Sanoin mielestäni ihan selvästi, että nimenomaan tilastoista on vaikea päätellä mitään...
  7. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Kichton voi olla kova kaveri liigaan, mutta voi olla myös täysi floppi. Tilastoskouttaus jättää ristiriitaisia tuntemuksia. Viime kaudella 4+20=24 tehot 63 otteluun. Ihan ok pakilta toki, mutta ei mitään älytöntä. Plusmiinukset ovat AHL:ssä olleet aika surkealla tasolla vuodesta toiseen...
  8. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Materiaali ja sen lopullinen suoritustaso ovat kaksi eri asiaa. En ota kantaa siihen miten näiden joukkueiden välillä materiaalierot lopulta menevät, mutta ainakin lähtökohtaisesti Ilveksen valmennus on timanttia ja Ässien valmennus suuri kysymysmerkki. Teoriassa on ihan mahdollista, että...
  9. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Tarkentaisin tätä siten, että puhutaan pelaajamateriaalin edellyttämästä tasosta. Valmentajat harvemmin ovat yksin päättämässä tarkalleen ketä pelaajia ja mihin hintaan joukkueeseen hankitaan. Pelaajabudjetti ja pelaajamateriaalin taso eivät kuitenkaan aina kulje käsi kädessä.
  10. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Aivan joo. Erikoisia kommentteja kyllä. Ei ehkä ole ihan helpoin persoona tämä Quincey, vaikka osaisikin lätkää pelata.
  11. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Nyt täytyy kaikessa tyhmyydessäni todeta, että tämän viestin pointti meni täysin ohi. Voisitko tyhmälle tarkentaa, että mitä hait tällä takaa?
  12. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Eivät olisi, koska saatavilla olevien tietojen varassa heidän aktiiviuransa on loppunut jo aikaa sitten ja ikääkin on niin paljon, että se vaikuttaa arvioon. Ei nyt tarvitse tyhmäksi heittäytyä kuitenkaan.. Kukaan ei sanonut, että pelkät tilastot tai pelihistoria vaikuttaisivat arvioon näiden...
  13. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Mielestäni kyllä voi sanoa. Jos toisella pelaajalla on takana pitkä ura NHL:ssä ja toisella ei ole ollenkaan NHL-taustaa, niin näiden saatavilla olevien tietojen valossa NHL-uran tehnyt on nimenomaan paperilla parempi. Jos molemmat ovat täysin terveitä ja kykeneväisiä täysipainoiseen...
  14. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    KalPa ilmeisesti tulee johonkin väliin?
  15. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Pääasiassa tämä tietysti johtui siitä, että Veini koki ansaitsevansa enemmän vastuuta, mutta sai sitä jatkuvasti vähemmän. Valmennusjohto peräsi Veiniltä nöyryyttä ja motivoituneempaa harjoittelua, mutta malttia ei Veiniltä oikein löytynyt. Veini olisi peliotteillaan ansainnut paljon enemmän...
  16. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Tässä oli kyse lähinnä Veinin ja valmennuksen väleistä, jotka olivat aika pitkälti palaneet. Veini halusi pois ja hänet päästettiin pois.
  17. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Kyllä täälläkin JYP-osiossa Laurikaisen tukijoukko pitkin kautta kasvoi, vaikka kauden mittaan enemmistö olikin Olkinuoran kannalla. Olin itse niin kyllästynyt Olkinuoran hehkuttamiseen, että pistin tehokkaasti merkille jokaisen Laurikaista puolustavan viestin ja kyllä niitä lopulta aika monesta...
  18. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Pelaako selkeääkin selkeämpi kakkosvahti useinkin 60 ottelun runkosarjassa 24 ottelua? Kakkonen Laurikainen oli, mutta hirvittävän selkeä sellainen ei. Monien kannattajien mielestä Laurikainen oli koko kauden ajan Olkinuoraa parempi ja varmempi, mutta jostain syystä Olkinuoraa peluutettiin...
  19. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Ja tässä nähdään taas, että ei olisi pitänyt aloittaa koko keskustelua. Vai että pitäisi oikein suurennuslasilla etsiä heikkouksia muista osa-alueista, kuin hyökkäyksestä? Ei herranjumala, minkälaiset värilasit pitää olla, että tällaista lähtee väittämään? On todella sääli, että et kykene...
  20. N

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Ei tarvitse liioitella kuitenkaan. Kympit yhdistetään täydellisyyteen ja jos sinä lähdet kympin merkitystä muuntelemaan, niin ei tarvitse ihmetellä, kun muut eivät sitä oikein ymmärrä. Omaa joukkuetta ei tarvitse vähätellä, mutta olisi hyvä pyrkiä objektiivisuuteen omaakin joukkuetta...
Ylös