Hakutulokset

  1. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Mulla on sellainen käsitys että tuohon kokoonpanoon saisit varmuudella piirtää ainakin Borgströmin, Broadhurstin ja Teräväisen nimet lisäksi. Kohtahan tuo nähdään. Ilmeisesti Saarinen/Nordgren eikä Åsten olleet Lappeenrannassa lainkaan mukana joten ehkä myös koko kolmikon jos muutoin...
  2. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    A-junnut eivät ole joukkueena edes saaneet treenata kohta neljään kuukauteen. Vaikeuttaa osin sitä tavoitteellista harjoittelua, ainakin uhkat harjoittelun laadun putoamiselle ovat isot. Eli A-junnuja on täällä koskeneet ne harrastusrajoitukset siinä missä muitakin ikätovereitaan Uudellamaalla.
  3. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Positiivista todellakin että uskovat saavansa joukkueen kasaan ensiviikon lopulla. Paljon isompi juttu kuin se että Kärpille annetaan kolme pojoa luovutuksella.
  4. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Tämäpä se. Tuohon jos julkaisee edes day-to-day listaa niin voi Lappeenrannan kokoonpanon perusteella tehdä vähän liian helpot päätelmät asioista.
  5. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Kuitti. Käsi ylös oman väärinymmärryksen johdosta ja pahoittelut siitä.
  6. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Melkeinpä jos tuo runkosarja laitetaan ennenaikojaan pakettiin kuin jossain oli spekuloitu voisi se ratkaisu pelata HIFK:n pussiin aika kivasti. Toki pelituntuma sitten pudotuspelien alkaessa puhdas nolla.
  7. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Ihan oma toivottavasti aiheeton pelko tuo. Ei tuota pysty kukaan sanomaan vielä. Eli mitään tällaista ei seuran puolelta ole spekuloitu. Mutta huoli pois. Mun omat arvailut menee yleensä kovalla prosentilla ihan päin honkia, menkööt siis tämäkin. Ja kyllä, myös perusflunssan kaltaisilla oireilla...
  8. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Jep jep. En ole. Mikä sun pipoasi kiristää? Sekö että osalla on korkea kuume ja muita kyseisen vitsauksen oireita riittämiin nyt jo kuinka monetta päivää putkeen eikä pientä ohimennyttä kuumeilua kuin osalla? Eli se ettei seura selvinnyt pelkällä säikähdyksellä? Vai se ettei ne itsekään tiedä...
  9. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    En ole virologia ikinä edes nähnyt mutta en usko kaikkien enää tällä kaudella pelaavan. Jos pelaavat niin aivan helvetin hieno homma. Kuten itsekin viittasit aika on pelikuntoon toipumiselle kortilla. Lievin oirein sairastavistakaan ei hevonpaskan takuita pitkittyykö jälkioireet, mihin...
  10. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    No mulle riittäisi kaudelta 20-21 jos kaikki jätkät tervehtyisivät. Ei selvinneet kaikki lievillä oireilla. Ikävä homma. Kaksi kärkiäijää selvisi reissusta ilman tartuntaa muita rooleja joukkueessaan hoitavia yhtään väheksymättä. Päin vastoin. Tsemppiä äijille rooliin katsomatta. Pelaajista...
  11. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Hyssss....tätä ei saanut kertoa julki. Se lähti siitä Juraa edeltävästä kahvinkeittimestä. Hurtaj keitti mokat ja loppu on historiaa. Mutta tämä siis vain meidän kesken.
  12. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Mulla on sellainen käsitys että ainakin kokeneemmasta kaartista saatat joutua vielä muutaman nimen rustaamaan yli, toki monta olit jo rustannutkin. No katsotaan mikä tilanne reilun viikon päästä on.
  13. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Ei ole. Siirtoraja oli ja meni. Se koskee myös näitä lainamiehiä.
  14. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    ilmeisesti tartuntaa tarkoitat?
  15. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Sairastaneille ei kaiketi tule enää karanteenia.
  16. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Perkeleen perkele se mulle kerrottu osui oikeaan. Todella ikävä homma. Tsemit koko joukkueelle valmentajineen. Taistele IFK!
  17. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Otin Alkon vanhan paperipussin kaapista. Sinälläänhän tämä tauti on perseestä kun se on täysin randomia mitä siitä kellekin seuraa. Kaikki skenaariot ovat ikävän tai kääntäen toiveikkaan mahdollisia. Toivotaan parasta. peace.
  18. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Ammu vaan viestintuoja. Käännänkö selänkin vielä? Itse toivon ettei pidä paikkaansa ja määrä olisi pienempi. Ja jos pitää paikkaansa niin sitten sitä että kaikki selviäisivät taudin lievimmällä versiolla ja tervehtyisivät täysin. Tämä toive koskee myös ihan ketä tahansa tartunnan saavaa. Vaikka...
  19. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Kymmenkunta tartuntaa kertoo huhu. Jos pitää kutinsa niin tämän kauden mestaruushaaveet meni siinä. edit. Korostetaan nyt että kyseessä huhu. Toki kyseinen ”lähde” osunut yleensä asioillaan oikeaan.
  20. N

    HIFK kaudella 2020–2021

    Miten mulle on jäänyt mieleen että jossain pyöri luku taudin sairastaneista pelaajista/toimihenkilöistä ja se oli satoja. Oliko jopa +400. Eli aika isolla volyymilla sairastivat taudin ”alta pois”. Tiedä sitten onko tuo yksi tartunta lopullinen tae mistään. Rehellisesti sanoen en muista oliko...
Ylös