Hakutulokset

  1. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Uusi sisääntulobiisi on Jimmy Colan käsialaa ja biisiä työstetään parasta aikaa. Kiire tulee, että Liiga avaukseen valmistuu.
  2. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    No niin, nyt HPK satsaa ja alkushow tulee muuttumaan täysin. Jo vuosia vanha alku tullaan päivittämään 2015-luvulle. Saadaan kattoon ainakin muutamia liikkuvia ja jäätäkin olis tarkoitus värjätä valoilla oranssiksi. Paljon muutakin uudestuksia valopuolelle ja efekteihin on tulossa, mutta ne...
  3. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kyllä. Ne erilliset loossit hävisivät, lisäksi kabinetit on takaa purettu pois. Näin on saatu enemmän yhtenäistä tilaa ravintolalle.
  4. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ensimmäisessä runkosarjan kotipelissä pitäisi olla jo paremmat näkyvyyden kentälle. Näin kuulin.
  5. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Paikallisradion mikrofoni on siirretty lähemmäksi g-kulmaa. Eli edes pieni askel parempaan ollaan menty.
  6. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Hevosmiesten tietotoimisto osasi kertoa, että kyseistä kaukaloa oli aikanaan tarjottu Jokereille, mutta olivat hylänneet kaukalon juurikin noiden "väreilevien" pleksien takia. No kun halvalla sai niin Jormalle ja Kerholle kelpas.
  7. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kävin tänään hallilla ja siellä oli kaukalo jo lähes valmis. Vaihtoaitioiden vierestä puuttui vielä pleksit. Mainoksetkin oli jäässä. Lisäsin yhden kuvan galleriaan. http://naalinpaska.aijaa.com Linkki vie galleriaan Aijaa.com sivustolla. Edit : Kiinnitin huomiota että pleksi ikäänkuin...
  8. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kävin ottamassa muutamia kuvia tänään (24.7, eli eilen) Rinkulalla. Kuvasin joustokaukalon tämän hetkisen tilanteen, uuden tv-studio lavan C5:n vierestä, sekä uudet levennetyt invapaikat. http://naalinpaska.aijaa.com Linkki vie galleriaan Aijaa.com sivustolla. Edit: Lisätty päivämäärä...
  9. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ensi kaudella taidetaan Rinkelinmäelläkin pelata kiekkoa turvakaukalossa. Huomisessa HäSa:ssa saattaa olla juttua asiasta.
  10. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Mestaruusviiri on sama vanha, tässä linkissä näkyy myös se. Jäädytetyt pelinumerot 2 - Image - Aijaa.com Edit : Yksi uusi aitiokin on Rinkulalle tullut, kun KaKuTi :n vanha kioski on muuttunut näppärästi aitioksi. Sent from my GT-I9505 using Tapatalk 4 Beta
  11. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Uudet jäädytetyt pelinumerot Rinkulan katossa. Jäädytetyt pelinumerot - Image - Aijaa.com Sent from my GT-I9505 using Tapatalk 4 Beta
  12. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kyseessä saattaa olla juurikin tämä lakana. Hämeenlinnan Pallokerho - HPK on Nuorten SM-liigan Suomen mestari! | Otteluraportti Linkki HPK:n sivuille.
  13. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Oli jo aikakin Joksin lyödä mikki naulaan. Joksin kipinä lajiin sammui 2006 mestaruuskauteen. Sen jälkeen Joksi on innostunut enemmän vastustajan kun HPK:n tekemästä maalista. Lisäksi sekoilun määrä selostuksen aikana oli jotain ihan ultimaattista. Tilalle nuori, innostunut, lajista ja HPK:sta...
  14. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Toivottavasti mummot ja vaarit ei saa slaagia tänään hallilla, kun Kerho sisääntuloon on lisätty viimeksi olleiden pommien lisäksi vielä 4 pommia, eli 6 kertaa jysähtää.
  15. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Sisääntulo Tuossa videopätkää eilisestä sisääntulosta. HPK - JYP Lets Play! - YouTube HPK sisääntulo 21.3.2013 HPK-JYP - YouTube Linkit vievät YouTubeen.
  16. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Tänään Rinkulalla tulta, suihkua ja pari paukkua. Be there or be square!
  17. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Olisi jo tullut, mutta eteläpäädyssä ei ole nostimia hallin katossa. Pohjospäädyssä niitä on 5. Tällä hetkellä tyhjänä olevaan trussiin (mihin jäädytettiin Jykän numero) todennäköisesti tulee lisää kannuja pleijareiden aikana. Jonkinlaista pyroa myös huhuiltu ;) Kyllähän siellä olisi ollut...
  18. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Saas nähä mitä uutta pleijareihin Kerhon sisääntuloon (paljon Kerholla on laittaa perunoita). Jorma on ainakin jo koristellut Zambonin, mutta eiköhän jotain muutakin ole tulossa.
  19. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Turvakaukalot Jutun perusteella vois päätellä, että ei oo Jorman ostoslistalla sijalla 1. Eli tulee sit kun on pakko tulla. Turvakaukaloiden maksajiksi halutaan jopa vakuutusyhtiöitä | Yle Uutiset | yle.fi Linkki Ylen uutiseen.
  20. N

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ei häiritse tv-kuvassakaan tippaakaan.
Ylös