Hakutulokset

  1. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Aika mielenkiintoisia väitteitä/huhuja/faktoja(?) tämän kauden Ässiin liittyen ja Rockyyn liittyen, nämä siis uusimmassa Urheilulehdessä ja Urheilusanomissa. Samuel Savolainen kirjoittaa "avoimessa kirjeessään Rautakalliolle", että hän olisi myös voinut selkäänpuukotus-lausuntojaan antaessaan...
  2. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Hoet koko ajan, että vaihdos olisi pitänyt hoitaa tyylikkäämmin? Mun ymmärtääkseni ja varmaan useimpien muidenkin mielestä tässä on toimittu aivan normaalisti, niin tulevan kauden valmentajaa valitessa kuin myös potkujen antamisessa. Ainoa harmituksen aihe ainakin itselläni on se, että Rockyn...
  3. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Kunpa olisikin loppunut jo tuolloin, mutta homman annettiin pahentua ja tärkeitä matseja hävittiin vielä tuon jälkeenkin. Kuten toiseen ketjuun jo laitoin, niin Ässien laskennallinen mahis poffeihin on tällä hetkellä vain 27%, joten aika paljon pitää ruuvia kiristää.
  4. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Sinä kuulut kyllä todella harvalukuiseen joukkoon... luulisin, että Ässät on tässä loppupeleissä voittaja, vielä on pieni sauma poffeihin, Rockyn kanssa tuo sauma oli jo mennyt...
  5. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Aika erikoista, eli oli syytä olettaa jo tuossa vaiheessa kesken kauden, jotta Rocky ei ammattimaisesti pysty hoitamaan kautta loppuun, vaan motivaatio laskee ammattilaisella sadasta nollaan heti päätöksen tultua? Mä ainakin ajattelin toisin ja mielikuvani Pekasta oli sellainen, että herrasmies...
  6. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Boldattuna oleellinen. Varmaan aika harva laji-ihminen tai ylipäätään Ässien touhuja seuraava voi väittää, etteikö valmennuksen vaihtaminen olisi ollut ainoa oikea ratkaisu. Riittääkö Kotkaniemi, aika ja lopun otteluohjelma poff-paikkaan, se jää nähtäväksi. Mutta eiköhän ole selvää, että...
  7. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Eikö sinun kannattaisi @karhu jo päästää irti tästä Rocky-kuviosta ja mennä eteenpäin? Kertauksena, niin suurin osa kannattajista kunnioittaa Pekka Rautakalliota edelleen Ässä-pelurina ja -valmentajana, mutta onhan tämä nyt selvää, että potkut tulivat oikeaan paikkaan ja kuten aiemmin totesin...
  8. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Varmaan suurin osa meistä on tuon ymmärtänytkin, että mistään ajojahdista ei kysymys ollut, siis jo ennen näitä viimeisimpiä huhuja valmennuksen jäämisestä koppiin treenien ajaksi jne. Välit joukkueen ja valmennuksen välillä ovat varmasti olleet todella, todella huonot, sillä Ässät ei ole...
  9. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Ei tässä ketään häpäisty ole, ellei lasketa tapaa, jolla joukkue häpäisi logoa taannoin Espoon vieraspelissä. Ihmettelen myös puheita, että Rockylla olisi muka paljon jotain "vihaajia" seuran kannattajien joukossa. Tämä ei nähdäkseni pidä paikkaansa, valtaosa faneista varmaankin tiedostaa...
  10. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Pasilta todella hieno ja hatunnoston arvoinen tapa lähteä. Ja kuten Kaukoranta itse sanoo, kuka tietää, milloin tie vie taas takaisin Ässiin. Silloin sitten tervetuloa takaisin.
  11. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Mä haluan tuoda oman käsitykseni tästä asiasta ilmoille. Rockya voi kritisoida monesta asiasta ja potkut olivat imo ainoa oikea ratkaisu (voi olla, että Pekka tämän itsekin hyvin tajuaa...), mutta täällä on aika monen suusta muistutettu, että Rautakallio olisi ollut mukana siunaamassa näitä...
  12. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Tämä olisi kaikkien kannalta parasta, siis myös Rockyn itsensä. Viimeiset kuukaudet ovat kuitenkin jättäneet aika erikoisen tahran Rockyn papereihin, ainakin itse olen aina tätä ennen pitänyt häntä todellisena gentlemannina ja porilaisen kiekkoilun kunnioittajana. Jos vähän saa spekuleerata...
  13. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Nyt jos Pekka on ammattimainen - mikä olisi toivottavaa - niin ei nähdä isoja avautumisia enää. Kaikesta huolimatta Ässät on saanut paljon Rockylta ja kyllä varmaan Rocky samaten Ässiltä.
  14. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Samaa ajattelin heti uutisen nähtyäni, kuin siis tuo boldaamani kohta viestistäsi. Pekka Rautakallio saa kyllä kiitokseni, hänen aikanaan (se eka visiitti mukaaluettuna) Ässät kuitenkin nosti profiiliaan, ollen aikanaan myös pitkään Liigan paras vierasjoukkue. Sen sijaan tämä ratkaisu, eli...
  15. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Tiedä sitten, kuinka suuressa määrin tämän kauden mahalasku (onhan tämä mahalasku, vaikka Ässät kävisi pelaamassakin ne kaksi kpl säälimatseja) menee pelkästään Rockyn piikkiin, mutta vähän ikävän tahran tämä jättää Rockyn curriculum vitaeen, jos kokonaisuutta miettii. Nyt siis viittaan siihen...
  16. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Se joukkue, joka tänään laittaa toiveidesi mukaisesti lihaa tummumaan, niin todennäköisesti häviää itse pelin. Toivon totisesti, ettei se ole Ässät jonka hermokontrolli pettää ja jäähyaition ovi laulaa hoosiannaa.
  17. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Tänään nähdään myös se, miten valmennuksen rahkeet riittävät, miten joukkue on valmisteltu tällaiseen erittäin tunnepitoiseen otteluun? Epäilemättä paine ja tunnetila ovat erittäin korkealla, miten valmennus varmistaa, että homma ei mene ylitse? Muistuu vuosien varrelta mieleen erilaisia...
  18. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Tämä on totta, että ekat pari minsaa Ässät tuli peliin hyvin. Sen jälkeen Rinne hörppäsi ja pelivire katosi samantien.
  19. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Mitä Rocky muuten sanoi pressissä tänään? Oulussahan Rocky totesi, että nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan ja tänään sitten nähtiin, että mitä se tarkoitti :)
  20. M

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Jengi keskittyy liikaakin pelaajiston katsomiseen ja rosteriin (joka tietysti on todella heikko sekin). Rockyn roolia jos mietitään, niin nyt on vähän peiliin katsomista myös pelitavallisesti. Mielestäni on eri asia pelata uskottavaa pystysuunnan lätkää, kun paikka on vrs. se, että väkisin...
Ylös