Hakutulokset

  1. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Täällä jengi menee vieläkin näihin samoihin miinoihin... totean vaan vielä omana mielipiteenäni, että kyseessä on tarkoituksellinen jäynä, eikä uskonnollinen sellainen,vaan pikemminkin päin vastoin.
  2. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Huvittavaa, kun keskustelussa vilahtelee Aasia, joka lienee globaalissa kaavassa seksuaalitrendeistään "monikulttuurisin". Löytyy heteroiden ja homojen lisäksi kaikki mahdolliset alakulttuurit aina pissanjuojiin jne asti.
  3. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Myös minun mielestäni homous on täysin luonnollista, mutta en oikein ikinä ole ymmärtänyt, miksi perusteena käytetään asian ilmenemistä luonnossa ja siis biologiaan vedoten. Tai no, ymmärrän mä sen siltä osin, jos homofoobikot perustelevat omaa näkökulmaansa sillä, että homous olisi...
  4. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Antti Holma näemmä jättää Suomen, koska Suomessa on liian hetero meininki. Antti on kyllä ihan oikeassa halutessaan täältä pois, mutta syitä on mielestäni muita, kuin homojen diskriminointi. Itselleni tulee mieleen maan epäpätevä poliittinen johto, surkeat talousnäkymät, ay-mafia ja yleinen...
  5. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Aivan niin, kuten itse asiassa viesteissäni toin myös ilmi. Ymmärtääkseni alun perin pohdittiin, että onko ylipäätään olemassa tällaista suhtautumista avioliittoon - perillisten hankkiminen prioriteettina. Tietysti samaan syssyyn kuului myös ylipäätään sukujen välisten siteiden solmiminen, kuten...
  6. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    En kyllä keksi miten tämä liittyy millään lailla noihin pohdintoihini suvunjatkamisen ja perillisen merkityksestä aikanaan, etenkin ylimystön ja monarkkien avioliitoissa. Kysyttiin, onko lasten saaminen ollut joskus keskeinen asia avioliitto-prosesseissa ja totesin, että näin on tosiaan ollut.
  7. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Täällä kyseltiin, että onko tällaista ylipäätään tapahtunut: Historiasta kiinnostuneena kommentoin, että kyllähän näinkin on toimittu. Nykypäivän homoliitto-keskusteluun tästä tuskin saa sen kummempaa sytykettä suuntaan jos toiseenkaan.
  8. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Juu, ei varmasti mitään universaalia ja yleistä vaatimusta ja onhan sitä kaikenlaisia susiparejakin, jotka eivät lapsia hanki. Nuo entisaikojen avioliittosopimukset lapsi(=perillis)vaatimuksineen ovat kyllä aika jänniä. Keskiajallahan oli ihan normaalia lähettää valtuuskuntia ja sukututkijoita...
  9. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Varmasti huonommin siinä mielessä, että jos vaimon naama rupesi ärsyttämään tai syntyi liikaa tyttöjä, niin samanlaisia erivapauksia ei ollut kuin ruhtinailla ;) Mutta camoon, mielestäni on vähän kohtuutonta nyt mua tässä alkaa viesteillä pommittamaan. Eihän mulla ollut tähän koko homo-juttuun...
  10. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Jos nyt otetaan maailmanhistoriallisesti joku todella merkittävä esimerkki, niin Josephine de Beaurnhais lienee yksi tunnetuimpia tapauksia. Avioliitto Napoleonin kanssa mitätöitiin kokonaan, koska perillistä ei syntynyt. Tuolloin käytettiin takaporttina muotoseikkaa liiton suoraan mitätöintiin...
  11. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Niin, ei ollut tarkoitus ottaa kantaa asiaan homokeskustelun itsensä takia, jossa Klosen perusteet ovat vähintäänkin heikot.. Jos kuitenkin suot, niin mielestäni ymmärsin oikein (?), että yllä tivattiin milloin avioliitto on velvoittanut ihmisiä lisääntymään (suora lainaus)? Historiasta...
  12. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Itse asiassa avioliitto on historiallisesti myös velvoittanut ihmisiä lisääntymään, jopa siinä määrin, että asiasta kirjoitettiin monimutkaisia sopimuksia reunaehtoineen. Nyt puhun tietysti erityisesti perimysoikeudellisia oikeuksia ja velvoitteita kantaneista hallitus- ja aatelissukujen...
  13. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Tiedä sitten, onko kyseessä retorista pohdintaa, vai vastauksiako kaipasit, mutta vastaan nyt kuitenkin oman näkemykseni mukaan: eiköhän kyse ole siitä yleisestä hyväksytyksi tulemisen tunteesta ja tunteesta, että olet seksuaalivähemmistöönkin kuuluvana samalla viivalla. Ja tietysti kyse on...
  14. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Itse asiassa on jo pitkään naurettu sitä, että kuinka kauan tämä entisen ulkomaisen korkean profiilin diplomaatin ja suomalaisen tunnetun ex-toimitusjohtajan suhde Helsingissä pysyy "salaisuutena", vaikka ovat jättäneet vaimonsa jo aikaa sitten ja asuvatkin tätä nykyä yhdessä pienen koiran...
  15. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Ihan mielenkiintoista, Italiassa homoliitot ovat tulossa ensi kertaa parlamentin käsiteltäväksi tänään. Italia on viimeinen iso läntisen Euroopan maa, jossa tällaista lainsäädäntöä ei ole. Tilanne on siltä osin aika tiukka, että italialaisista niukka enemmistö kannattaa homoliittoja, mutta...
  16. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Onkos siinä jutussa jotain perää, että Crisu Ronaldo käy myös miesystäväänsä tapaamassa Marokossa joka viikko useamman kerran? Luin jonkun uutisen taannoin, että Real olisi huolissaan miehen ajankäytöstä ja netistä löytyi kuvia, jossa nämä kaksi ovat sylikkäin? Kyllähän maailmantähti Ronaldosta...
  17. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Ruotsissa rasistit aikovat järjestää oman pride-kulkueen. Vähemmän yllättäen marssi ilmeisesti suuntautuu läpi mamu-asuinalueiden. Linkkiä YLEn uutiseen: Rasistien pelätään yrittävän valjastaa gay priden omiin tarkoituksiinsa Ruotsissa | Yle Uutiset | yle.fi
  18. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Tavallaan aika käsittämätöntä, että tämä keskustelu edelleen jatkuu. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi tämä tietty homoja vastustava poppoo jaksoi tuon uuden kansalaisaloitteen pystyttää, kun sillä ei ole mitään edellytyksiä mennä läpi. Jopa umpikonservatiivisella jenkkien raamattuvyöhykkeellä saa...
  19. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    En vastusta homoparin adoptiota periaatteessa, mutta kuten sanoin niin preferoisin henkilökohtaisesti heteroparia, mikäli sellainen vaihtoehto on olemassa. Mitä tulee ennustukseeni keskustelun kuumentumisesta ja leimakirveistä, niin Suomessa meillä on tästä esimerkkejä pilvin pimein, kuten...
  20. M

    Jatkoajan virallinen homoketju

    Suomi ja Ruotsi ovat varsin erilaisia maita, kuten näkee jo käydyistä mamu-keskusteluista, täällä ja tuolla länsinaapurissa. Olen myös nähnyt joskus tilaston, että suomalaiset ovat ruotsalaisia huomattavasti konservatiivisempaa sakkia. Aivan yksi yhteen hommat tuskin siis menevät. En kuitenkaan...
Ylös