Hakutulokset

  1. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Jotenkin aika stereotyyppinen lätkämisu, monessa mielessä aika tavallisen näköinen. Asia mikä oikeastaan ei avaudu, mitä tällaiset kissat kiinnostaa.
  2. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    En itse ole varmaan koskaan edes käynyt Lidlissä, mutta on silti avautunut, että kyseessä on aika hyvä kauppa, mitä ilmeisemmin. Tuotteet kuulemma ovat hyviä JA edukkaita, samaan aikaan ja tätähän ei voi sanoa näistä oman maamme osuuskauppojen tuotteista muuta kuin silloin tällöin. Olen myös...
  3. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Epäonnistunut sotaretki Venäjälle tuskin syö kaikkia Napoleonin muita muita meriittejä. Ylipäätään ei nimenomaisesti kiinnostanut nyt Napoleon kuuluisana kenraalina, vaan hänen siviilihallintonsa, jonka osalta Euroopassa on tänäkin päivänä paljon jäljellä. Hieno mies.
  4. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Avautui, että Napoleon Bonaparte oli siviilihallinnon uudistajana ja rauhan ajan hallitsijana vielä huikeasti kovempi äijä, kuin sotapäällikkönä. Uskomattoman lahjakas kaveri, jonka suurin ongelma näyttää olleen kyvyttömyys delegoida tehtäviä eteepäin, vaan kaikki langat olivat omissa käsissä.
  5. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Nalle ja aika moni muu vastaavista lähtökohdista noita tukia saava on itse asiassa sanonut, että noiden tukien maksaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Mutta toki ottavat sen, mitä muutenkin tulisi, siis niin kauan, että tukia ei enää makseta. Itse asiassa Nallen 1800-luvun asuunsa entisöimä...
  6. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Ethän sä ole rahaton, vaan hyvin toimeentuleva. Ei rahattomat sällit pyöri maailmalla urheilutapahtumissa.
  7. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Eilen JYP-Hifk- ottelun lopun draamaa seuratessani avautui jälleen, miksi lätkä on niin hieno peli ja miksi sm-liigaa on hieno seurata. Plussaa siitä, että rehellinen ja kunnon vääntö koko peli, ei mitään turhia sikailuja ja show-paineja.
  8. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Niin, kyse ei taida olla siitä, etteikö sinällään pystyisi pedofilia-ongelmistaan huolimatta työskentelemään radiokanavalle, mutta kylläkin siitä, ettei viihteellinen radiokanava halua imagosyistä tuomittua pedaria, jolla kaiken lisäksi on myös muita erilaisia rikosepäilyjä taustalla.
  9. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Lightningin kotipelissä Tampassa soitettiin Säkkijärven polkkaa, ihan sitä kunnon haitariversiota.
  10. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Tiedä sitten avautuuko jollekin myös se, että Timpeä tuskin radiossa kuullaan hassuttelemassa ja syynä on tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä... Sellainen hassuttelija...
  11. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Syynä on ollut tulossa ollut perheenlisäys, ohjelmassa keskustellaan paljon perheestä.
  12. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Avautui, että katsomatta paskaksi luulemani MHL eli Marja Hintikka Live ei ollutkaan yhtään hullumpi ohjelma. Suoraa ja rehellistä puhetta perheestä ja perheeseen liittyvistä asioista, huumoria unohtamatta.
  13. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Mä haluan vähän tarkentaa sitä, että ei ainakaan minun mielestäni ole mitään kitisemistä, jos nyt jossain politiikka-ketjussa on eri mieltä asioista. Minulle tuo mielikuvani - oli se sitten oikeellinen tai ihan päin peetä - @Radiopää :n viesteistä on muodostunut todennäköisesti vuosien varrella...
  14. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    No, toivottavasti et nyt ottanut liian henkilökohtaisesti, kunhan naurahdin Kapteenin viestin nähdessäni, että onhan tuossa totuuden siemen mukana, ainakin näin mielikuvien tasolla. Eri mieltä saa olla politiikkaketjuissa ja oikeastaan pitääkin olla.
  15. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Se on muuten totta, että hän valittaa lähes kaikesta.. ;) en ollut ennen tuota niin sisäistänyt, mutta nyt kun sanoit, niin ihan tottahan tuo on. Oli sitten kyse mistä tahansa, poliitisista aiheista tai vaikka lätkähallin palveluista.
  16. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Avautui äsken yhtä turvallisuuspoliittista artikkelia lukiessani, että Pentagon on oikeasti tehnyt myös suunnitelmia ja pelannut "sotapelejä" sellaista asiaa silmällä pitäen, että zombie-maailmanloppu tapahtuisi...
  17. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Juu, tämä on selvää, että kaikkialla on huijareita ja kusettajia, myös snookerissa. Ja sekin on tiedossa, että etekin nuorempana Ronniella roiskui välillä paljonkin. Hänestähän on sanottu monesti, että hänen suurin vastustajansa on hän itse...voi, niin totta, niin lukuisilta kanteilta...
  18. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Syitä on toki helppo keksiä, mutta vähän sivuseikkoja. Eilinen tilanne olisi ollut helppo itsekkäästi kusettaa, oikeastaan edes hidastus ei tarjonnut kunnon kuvaa tuosta hipaisusta. Humoristinenkin hetki koettiin, kun Ronnie kysyi tuomarilta, että näitkös tuota ja tämä vain pudisteli hymyillen...
  19. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Avautui, että snookerissa on vielä wanhan ajan hyvää urheiluhenkeä jäljellä. Aika iso ero vaikkapa lätkän rottailuihin tai futiksen sukelluksiin. Eilen vaan tuli O'Sullivan-Selby-matsia katsellessa enemmänkin puhetta tästä asiasta selostajan ja kommentaattorin toimesta, parin erillisen...
  20. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Brittitaikuri Derren Brown teki hivenen tätä ilmiötä sivuten muutamia vuosia sitten mielenkiintoisen, toki viihteellisen tv-ohjelman. Kyseisessä ohjelmassa seurattiin tositv:mäisesti erään nuoren miehen päivän kulkua. Päivä oli suunniteltu siten, että hän koki kaikenlaisia vastoinkäymisiä...
Ylös