Hakutulokset

  1. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Niemisen ja Nallin paikkoja olisi voinut vaihtaa, mutta ehkä sitten huomenna tuoreita jalkoja kokoonpanoon. Muuten ei pitäisi olla valittamista. Hult ja Heikkinen olivat myös hyviä keskiviikkona kuten oikeastaan koko hyökkäyskalusto. Sundström - Holmström - Lööke Stålberg - Miketinac -...
  2. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Eiköhän tämä sääntö ole kuopattu kokonaan. En mä hirveästi näe järkeä siinä että aletaan valvomaan milloin pelaaja on Suomen rajojen sisäpuolella. Riittää että siirtopaperit kunnossa ennen keskiyötä.
  3. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Tšekeistä aika vaikea ennakkoon sanoa miten sopeutuu Liigaan ja aikaahan ei juurikaan ole. Kuluva kausi ollut syystä tai toisesta huono, mutta sitä ennen tasaisesti noin 30 pisteen vauhdissa. Viime kausi oli itseasiassa uran paras pisteiden valossa.
  4. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Eipä tuo lopulta suuri yllätys ollut ettei koskaan Liigassa asti breikannut. Fysiikassa niin isoja puutteita, että muiden ominaisuuksien pitäisi olla aivan huippuluokkaa, mutta esimerkiksi luistelijana Masic oli hyvin keskinkertainen ellei jopa huono pienikokoiseksi puolustajaksi. Vaisuksi jäi...
  5. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    En tiedä onko Mestiksen tilastoissa joku virhe, mutta niiden mukaan Nieminen pelasi vain 8.32 ja keräsi yhden miinusmerkinnän. Lisäksi onnistuminen rankkareissa. Ei nyt ehkä voi sanoa että oli liekeissä.
  6. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Varmaan ihan hyvä vahvistus Allsvenskaniin. Saman jutun mukaan perässä oli myös pari saksalaista seuraa.
  7. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    En usko tuohon. Kuten tuossa tiedotteessa Herkko toteaa, niin Hayes ja Suhonen tulivat jo ylimääräisinä kesken kauden ja näistä Suhonen söi heti Lerbyn edestään. Scarlett palaa todennäköisesti jo tällä viikolla, jolloin sairastuvalla on enää Aarnio. Leppänen on tämän viikon EHT:llä, joten...
  8. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    https://vaasansport.fi/fi-fi/article/pelaajat/vaasan-sport-ja-carl-johan-lerby-ovat-purkaneet-sopimuksen-yhteisymmarryksessa/7570/ Lerbyn sopimus purettu.
  9. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Eri mieltä tästä pelitapaan liittyvästä kommentista. Sport on tällä kaudella huonon viimeistelyn takia hävinnyt monta ottelua, joissa se on luonut vastustajaa paremmat maalipaikat ja voittanut kaikki tilastot maaliodottamasta alkaen. Toki mukaan mahtuu niitäkin pelejä, joissa ei ole ollut mitään...
  10. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Maalintekijää haettiin ja sellainen saatiin. Sportin kukkarolla tuskin oli realistista parempaakaan löytää. Ässät-kauden tahtiin ei nyt varmastikaan yllä, mutta kunhan parantaa tuon kakkosketjun peliä ja tuo lisää variaatioita ylivoimaan, niin kelpo haku. Viime kaudella myös surkean...
  11. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Toiveajattelua nimenomaan. Tuskin joukkueen ainoita rightin laitureita laitetaan samaan ketjuun, vielä kun molemmat tykkäävät pelata oikealla. Todennäköisintä on että Miketinac nousee Holmströmin stuntiksi (varsinkin kun tutkapari Mattsson on myös poissa) ja muuten mennään mahdollisimman vähillä...
  12. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Suhonen ei tule saamaan vastaavaa roolia ykkösylivoiman viivamiehenä muualta, joten jos hän markkina-arvoaan haluaa nostaa ensi kautta ajatellen, niin kannattaa jäädä Sportiin iskemään kovat tehot.
  13. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Jos pitäisi veikata ilman oikeaa tietoa, niin Reijola hakee tällä viikolla peliaikaa Mestiksen puolelta. Svoboda pelaa kuitenkin viikon molemmat ottelut ja Rasse tarvitsee myös tuntumaa ennen marraskuun härkäviikkoja.
  14. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Kuten @exau mainitsi, niin samassa jutussa mainittiin että Suhosen kanssa neuvotellaan. Hayeshan tuli pitkälti sponsorien kustannuksella. Yleisöä käynyt hyvin joten varmaan tullut myös lisää käyttövaraa Herkon budjettiin.
  15. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Ilpossa nyt myös Herkon kommentit, eli markkinoilla ollaan...
  16. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Kuulostaa perus hokijargonilta. Ei ole Suhosen tehtävä tiedottaa Sportin sopimusasioita vaikka jotain olisikin sovittu.
  17. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Kyllä siellä tällä hetkellä on virityksiä menossa. Näin kerrottiin Lerbyä koskevassa uutisessa: Sport kartoittaa loukkaantumisista johtuvaa pelaajatilannettaan ja tiedottaa asiaa koskevista muutoksista näiden varmistuttua.
  18. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Ja tie vei takaisin kotimaahan Olimpija Ljublijanaan.
  19. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Kyllä tuossa ylivoimassa on vielä parannettavan varaa, prosentit vasta toiseksi parasta Tapparan jälkeen... Saa nähdä miten tehokasta tuo vielä voi olla, jos muuttuu kurasta joksikin muuksi.
  20. M

    Vaasan Sport kaudella 2023–2024

    Ja ennen kaikkea luisteluvoimaisempi. Nelonen on kuitenkin pelannut alkukauden koostumuksessaan ihan hyvin eikä tuota ollut mikään pakko hajottaa.
Ylös