Hakutulokset

  1. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Onnittelut Hämikselle ja myös Bottakselle pienet onnittelut, kun pysyi Hämiksen tukena koko kauden. Sinäänsä hieman tylsää, että ratkesi jo pari kilpailua ennen kauden loppua, mutta ovathan ne joskus ratkenneet jo kauden puolessa välissä.
  2. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Kyllähän oli taas show-meininkiä jenkkilän tyyliin kuljettajien esittely ennen kilpailua. Toisaalta piristävän erilainen muihin kisoihin verrattuna. Itse kisasta en kyllä kovinkaan viihdyttävää odota, kun se perässä ajaminen on vaan niin vaikeaa.
  3. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Luulen kyllä, että tuolla Ricciardon auton vauriollakin oli vaikutusta, ettei päässyt haastamaan Hamiltonia. Muuten voi kyllä samaistua hyvinkin paljon kirjoitukseesi. Toivottavasti Suzuka? on yhtä vaikea mersuille kuin tämä Malesia ja ferrareilla tai red bulleilla olisi saumat voittoon.
  4. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Bottas: Noin suuri ero Hamiltonin ei vain ole hyväksyttävää. En tiedä miksi halusi ajaa uudella päivityspaketilla, joka ei ainakaan Hämikselle toiminut. Ainoa puolustava tekijä Bottaksen noin suurelle erolle tallikaveriin on juurikin se, että kyseessä on Hamilton, joka on vaan tällä hetkellä...
  5. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Ei sentään ollut DRSää auki, kun turva-auton jälkeen saa vasta kahden kierroksen jälkeen käyttää, kuten lähdössäkin. Mutta onhan tuo Mersu vaan vieläkin Ferraria edellä suoranopeuksissa. Ilman Perezin ja Oconin töhöilyjä olisi ollut kyllä järkyttävän tylsä kisa muutamia hienoja ohituksia...
  6. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Suvereeni esitys punaisilta oreilta tämä viikonloppu. Normaalisti olisin tyytyväinen punaisten kaksoisvoittoon, mutta kun kisaan lähdettäessä Kimillä oli kaikki avaimet voittoon eikä sitä tullutkaan niin ei voi vain olla täysin iloinen kaksoisvoitosta.
  7. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Saas nähä kuinka käy hainevälle kauden edetessä. Mersu lähtenyt täysin eri linjalle muiden tallien kanssa tämän suhteen. Ferrari lisännyt muutaman siiven ja saakin nähdä, jos tuo tämän hetkinen etusiipi ottaa pientä osumaa niin kulkeeko auto jopa lujempaa, kuten joskus on käynyt kisojen aikana...
  8. M

    Formula 1 – kausi 2017

    Kesäkuussa lämpötilan ollessa 5-10 asteen välillä sateessa olisikin nättiä ajaa kilpaa. Voisi olla hieman vaikeuksia saada renkaat pysymään lämpimänä.
Ylös