Hakutulokset

  1. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Hys hys, rassismia, rassismia! Turkkilaisten diktaattorien kritisointi on selvästi rassismia, samoin kuin oli Özilin maajoukkueen aikaisten Erdogan-sekoilujen kritisointi.
  2. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Kity-marketista en puhu, mutta esimerkiksi laulajatar Chisu haluaisi nimensä lausuttavan "kisu". Minusta tuollaiset Chisut ovat nimenä äärimmäisen junttimaisia, samoin kaikki muut jotka tunkevat nimensä kirjoitusasuun tekotaiteellisesti c-kirjaimen k:n tai s:n tilalle. Lausun - perkele - ihan...
  3. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Ja oli ihan oikeassa, koska junttimaisinta Suomessa on nimetä eri firmoja "kansainvälisesti" jollain englanninkielisellä nimellä ja kuvitella sen olevan oikeasti kansainvälistä ja trendikästä. Turun Wiklundinkin tulevan kattobaarin nimeksikin on valittu Walo Rooftop Bar. Aivan helvetin junttimaista.
  4. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Ei ole toki mitään hampaankolossa sinua kohtaan, ei aiemmin eikä nytkään. Ilmaisusi vain pisti silmään yhdistettynä massoista puhumiseen. Tuollaista vain kuulee usein suomalaisten(kin) futisfanien parissa, joiden mielestä jääkiekko on "kendoa" ja joku alasarjan rypeminen jalkapallokentällä on...
  5. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Skoda-cupin hokeminen jatkuvasti ja väärin kirjoitettuna sekä itsensä ylentäminen massojen yläpuolelle on moninkertaisesti niin junttia kuin jääkiekon MM-kisojen seuraaminen toukokuussa. Jääkiekon aikuisten maajoukkueturnauksista juntein on World Cup jota ehkä joskus pelataan 8-12 vuoden...
  6. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Mitähän Super Bowlin katsojaluvut mahtavat Suomessa olla? Tuskin kovinkaan korkeat, vaikka ottelua paljon mediassa hehkutetaankin. En ainakaan ensi hätään löytänyt mitään infoa Viasatin katsojaluvuista. Samaa kaliiberia kuin jotkut eukonkannon MM-kisojen koosteet? Vai yltäisivätkö peräti...
  7. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    1970-luvun lopusta ja 80-luvun alusta ei ole minulla muistikuvia koska olin silloin niin nuori, mutta 80-luvulla oli jo teksti-tv. Piti wikipediasta luntata senkin syntyvaiheet, sillä en niitä muistanut. 1981 teksti-tv syntyi, aluksi se oli harvemmin saatavilla mutta yleistyi 1980-luvun lopulla...
  8. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Tämä ei ole niinkään junttimaista vaan sukupolvikysymys. Vanhemmat sukupolvet usein seuraavat vanhasta tottumuksesta lähes joka uutislähetyksestä, koska heidän päivinään ei uutisia tullut kuin harvoin (tv-kanavia oli kaksi) ja niitä piti seurata jos halusi tietää missä mennään. Toki voi pitää...
  9. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Parempi olla siis kenenkään jatkoaikalaisen olla osallistumatta ainakaan Jatkoajan seniorien miittiin.
  10. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Näin muuten tuo on aika juntti vastaus ja kuuluu tähän ketjuun, mutta mahtaako olla aito kommentti? En oikein usko, että yksikään diabeteshoitaja käskisi lopettamaan välittömästi lihan, voin, juuston ja kananmunan syömiset. Eivät ainakaan minun diabeteshoitajani ole tuollaista koskaan sanoneet...
  11. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Tuo oli ennen vanhaan ihan yleinen perinne. Ei siis Facebook-päivittäminen vaan kuolleista sukulaisista valokuvien ottaminen kun nämä makaavat arkussa. Ja tosiaan ihan yhtä luonnollista. Tuossa vaikkapa Iltasanomien juttu asiasta. Varoitus: artikkeli sisältää valokuvia kuolleista ihmisistä...
  12. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Et, mutta kuitenkin rapsutat tai hivelet muniasi kun siltä tuntuu.
  13. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Junttimaista on, ettei Suomeen saada museoihinkaan Euroopassa normaalia lippukäytäntöä, jossa osa päivän lipuista myydään etukäteen netissä tai muuten, ja osa lipuista kiintiönä paikan päällä. Ja että suosittuihin kohteisiin ei saada myytyä aikaslotteja, jolloin saa ostettua sisäänpääsyn tietyn...
  14. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Sitten se on hauskaa, jos lakana päällään heiluttaa etelävaltioiden lippua ja polttaa pihalla isoa puuristiä.
  15. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Minä luulin, että sinä asut maalaisidyllissä jossa saa puuhailla omassa rauhassa kaikenlaista ja vaikka viettää laatuaikaa avomiehen kanssa teltassa pihalla sekä kasvatella ties mitä kasveja. Sen sijaan asutkin naapurihelvetissä jossa joku kyttää sinun pikkuhousujasi narulta. Olen joko...
  16. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Eihän tuolla ollut mustat vaatteet, jos sukat olivat valkoiset tennissukat. Sellaiset ovat junttimaista paitsi jos on pelaamassa tennistä. Mustat vaatteet sivumennen ovat viileämpiä kesäkuumalla kuin vaaleat vaatteet, varsinkin jos ne ovat riittävän väljät ja on vähänkin tuulenvirettä. On siis...
  17. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Tämmöisen löysin netistä: WHERE ARE THEY NOW? What happened to the people in Microsoft's iconic 1978 company photo - Business Insider Nordic (Linkki vie Business Insider Nordic -sivuille) EDIT: Kiinnostava artikkeli, kannattaa myös lukea. Vaikka kaikki äijät näyttävät partaisilta...
  18. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Osta Earien sijasta vähän laadukkaammat korvatulpat, jotka leikkaavat desibelejä mutta eivät tukahduta tiettyjä taajuuksia. Parin-kolmenkympin satsaus ei ole paha loppuelämääsi ajatellen, tulee kiroamista vähemmän. Katso vaikka täältä vaihtoehtoja (linkki vie korvatulpat-sivustolle). Se kuulo...
  19. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Ei toki ala-asteikäisillä pojilla, mutta jos esim. nelikymppinen aikuinen äijä kutsuisi itseään "prinssiksi" (olematta oikea kuninkaallinen) tai peräti "pikku prinssiksi" niin se olisi yhtä kummallista kuin se, että monet ns. elämänkoulua käyneet naikkoset mieltävät itsensä "prinsessoiksi"...
  20. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Motocross kuuluu jo itsessään tähän ketjuun, samoin kuuluvat kaikki ne naispuoliset "prinsessat", jotka eivät ole a) oikeita prinsessoja, ts. kuninkaallista sukua tai b) ala-asteikäisiä tai nuorempia tyttöjä. Pahimpia ovat keski-ikäiset pubiruusu"prinsessat". Sellainen soramonttuun...
Ylös