Hakutulokset

  1. M

    KooKoon yleisömäärät

    Kuusaal kannatettii 80-luvul Tapparaa ja harvat kapinalliset HIFKii tai Kärppii. Ei tääl kannateta enää ketää.
  2. M

    KooKoon yleisömäärät

    Mistä tiedät mikä ja ketkä ovat syyllisiä tai aiheuttavat tämän iltaisen 1811 yleisömäärän? Täällä on käsittämättömän tietäväistä ja viisasta porukkaa arvioimassa nykyisen tilanteen syitä ja seurauksia.
  3. M

    KooKoon yleisömäärät

    Ihmetyttää kun tv-kuvien perusteella kauhistellaan yleisömääriä.
  4. M

    KooKoon yleisömäärät

    Kannattanee kuitenkin olla tuudittautumatta rokotusten autuaaksitekevyyteen. Maailmassa on paljon asioita joille kaikkivoipa ihminenkään ei voi mitään. Ja mitä sitten on se "normaali elämä" ? Penkkiurheilua ja kaljanjuontiako?
  5. M

    KooKoon yleisömäärät

    Olisikohan näin kausikorttilaisenkin saatava jalat liikkeelle ja suunnattava tässä eräänä päivänä Sumulaaksoon. Minusta ei kyllä taida paljon hyötyä siellä olla kun en osta sitä sen seitsämää nakkumukia, kaljanpaskatuoppeja enkä muutakaan mäylee. Kaunistuisivat tietysti tilastot ainakin yhdellä.
  6. M

    KooKoon yleisömäärät

    Kuka kuusaalain muka viittii lähtee kattoo noit pualiruattinkeltasinikusipäit eiku -paitoi elävään? Just jakso kattoo töllöst ku ei kattonu ku KooKoopelaajii. Ja erehyin kattoo lehdistöpälpätykset ja kyl se niitte naamavääntelijä itkupilli valittaja on mahtava!
  7. M

    KooKoon yleisömäärät

    Älkää nyt saatana sotkeko "Rapakontakaisen Pellen" käsitteitä suomalaiseen jääkiekkoon. Se tästä nyt vielä puuttuu kun joka paikka on muutenkin pullollaan järkyttyneitä ja pöyristyneitä kansalaisia.
  8. M

    KooKoon yleisömäärät

    No, nythän ollaan herkällä. Oletko esim. huomannut miten vaikkapa valmentajia nimitellään henkilöön menevästi? Kuulapää, TukkaJukka ja mitä näitä kaikkia on. Ymmärrän että jos olet Laaksosen kaveri niin saattaa harmitta. Muotoilen toisin: Yleisön palvelu jäähallissa ei aina sovi yhteen...
  9. M

    KooKoon yleisömäärät

    Pullailusta ja Laaksosesta olin täysin varma, koska heitti tässä eräänä päivänä KooKoolounaalla Välimaalle jotainkin kuten "... ei jouda. Pitää ne pullat lähteä viemään..." Mutta yleisön palvelu ei aina oikein sovi yhteen pullaposkisuuden kanssa.
  10. M

    KooKoon yleisömäärät

    Kiitos ! Tyylistä ei pidä tinkiä. Mutta joskus olisi ajateltava sitä yleisöä jolle esiinnytään ja etenkin sitä mikä on kaiken tarkoitus. Möykätä voi tyylillä, hehkuttaa helvetisti ja olla persoona, mutta oleelinen on saatava tulemaan läpi eli tässä tapauksessa kuulutuksen sisältämä tieto...
  11. M

    KooKoon yleisömäärät

    Eikös tämä Herra ole hyvinkin läheisissä kytköksissä pullanpaistajiin. Ei hän sentään ihan itse Pulla Peltola ole, mutta varmaankin sinne suuntaan kallellaan. Voin olla väärässä.
  12. M

    KooKoon yleisömäärät

    Ja eilen PullaPosken kuulutuksista ei sitten taas saanut sitä vähää selvää mitä joskus muulloin. Miten helvetissä pystyy syömään niin paljon pullaa samaan aikaan kuin mokeltaa mikrofooniin. Äijähän on legenda ei siinä mitään, mutta muistaisi joskus mitä varten siellä toimitsijapömpelissä istuu...
  13. M

    KooKoon yleisömäärät

    Annetaan nyt "yleisöllekin" joskus lepopäivä. Sitten jaksaa taas raataa hallilla kukin tavallaan.
  14. M

    KooKoon yleisömäärät

    Niin siksikö oli kidutusta että oli varmaan monelle vaikea lähteä hallille eli näkikö sen vaikeuden monien naamasta vai tunsiko hajusta tuskan ja tuli kärsittyä myös itse? Jos on mennyt hallille ja tuntee joutuvansa kidutuksen uhriksi niin olisikohan parasta mennä järkkärin, paikalla olevan...
  15. M

    KooKoon yleisömäärät

    Muistutetaan vielä että näistä MustaOranssi -peleistä KooKoo saa jokaisesta sisääntulijasta omansa pois. Saattavat saada yrityksiltä jopa jokaisesta jaetusta "ilmaislipusta" rahat pois niitä jakavilta yrityksiltä eli yhteistyökumppaneilta. Vai onko tämä käytäntö ja järjestely jotenkin...
  16. M

    KooKoon yleisömäärät

    Eikö kyse olekaan siitä, että yhteistyökumppanit maksavat KooKoolle jokaisesta lipusta, joka on jaettu ja myös niistä katsojista, jotka ovat lippunsa tavalla tai toisella aiemmin lunastaneet. Mitä järkeä tällaisella pelillä muuten olisi? Eli esimerkiksi niin että 15e kalleimmista paikoista, 10e...
  17. M

    KooKoon yleisömäärät

    Tuolla "sekametelisopassa..." veikkailaan 4.1. KooKoo - Tappara -yleisömääriä. Miksei siis nostateta tätä hyvää ja masentavaa ketjua esiin: Kyseisen ottelun yleisömääräveikkaus: 3157 (tyylistä ei tingitä) Olisihan tämä sopinut KooKooaiheisia veikkauksiakin lokeroon.
  18. M

    KooKoon yleisömäärät

    Sopii vaihtaa sukupuolta jos tuntee itsensä syrjityksi nykyisessä. Sillä siitä selviää. Sellainen on nykyään ihan sallittua ja laillista ja joissain piireissä ihan muodikastakin.
  19. M

    KooKoon yleisömäärät

    Lähes kaikki ilmoittavat määrät toisin kuin KooKoo. Onko se sitten manipulointia että ilmoitetaan kaikki maksaneet vai kaikki paikallaolijat on makuasia. Etenkin minua harmittavat ne "jeesustelijat", jotka ovat HUOLISSAAN. Hallille ei päästä syystä tai toisesta ja silti ollaan huolissaan. "Ei...
  20. M

    KooKoon yleisömäärät

    Kyllä noita katsojalukuja voidaan viilata haluttuun suuntaan helpostikin. Välimaa voi alkaa ilmoittaa kaikki myydyt liput vaikkei niillä sisään käveltäisikään. Lueskelin tuolla Ässien murheita ja vilkuilin yleisömääriä. Siellä ne katsojaluvut kimpoilevat 4000 molemmin puolin, mutta paikalla...
Ylös