Hakutulokset

  1. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maalivahdit Leevi Laakso, Niklavs Rauza ja Jani Rauhala. Puolustajat Robin Salo, Eddie Ahlmark ja Tobias Åkerman. Hyökkääjät Verneri Vähäkangas, Lassi Liljamo, Eetu Mäki, Santeri Haarala ja Tuomas Välirinne. Tuossa ne lupaavimmat, joilla on tällä hetkellä potentiaalia nousta ainakin Liigatasolle.
  2. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-nuoret varmistivat paikan Sm-sarjasta ensi kaudeksi, vaikka hävisivätkin oman pelinsä. Tärkeä juttu pelaajapolun kannalta, sillä nyt erityisesti meidän lupaavat -00 ikäluokan pelaajat saavat kovia pelejä B:ssä mikäli taso ei vielä riitä A-nuoriin. Myös C-nuorten kausi oli lopulta ihan ok...
  3. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Maukka siirtyy JuniorSportin johtoon. Ari-Pekka Pajuluoma Vaasan Sportin Junioireiden johtoon | kiekko | Pohjalainen.fi
  4. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Päivitetään taas vähän junnujen tilannetta. A-nuoret läpsyttelivät kauden viimeiset pelinsä tänä viikonloppuna. Tuloksena yksi piste, joten loppupistemäärä on 58 pistettä 50 ottelusta. Puolustus- ja maalivahtipeli oli tällä kaudella hyvällä tasolla, mutta playoff paikkaan olisi vaadittu...
  5. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-nuoret voittivat molemmat viikonlopun pelinsä ja siirtyivät sarjassa Sm-paikkaan oikeuttavalle 6:nnelle sijalle. Ensi viikonloppuna pelataan kaksi kotipeliä, joissa on mahdollista varmistaa ensi kauden Sm-paikka, mikäli K-Kissat ei voita Oulussa ja vastaavasti Sport voittaa sekä K-Kissat, että...
  6. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B:lle 4-1 voitto KooKoosta ja karsintaviiva on enää pisteen päässä. A:sta oli tullut muutama pelaaja apuun ja heistä Jere Erkkilä iski hattutempun. Toivottavasti A:ssa pelaavia B-ikäisiä hyödynnetään nyt kunnolla kun heidän kautensa on käytännössä taputeltu. B:n Sm-paikan säilyttämisen tulee...
  7. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-nuoret ottivat tänään tärkeän 2-1 voiton SaiPasta. Sportin maalit ajassa 56:21 ja 58:26 eli hieno venyminen loppuhetkillä. Rauzan tulo maaliin näyttää olleen oikea ratkaisu, sillä hänen neljästä pelaamastaan ottelusta Sport on voittanut kolme. Torjuntaprosentti näistä peleistä on yli 95%.
  8. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Tässä ei nyt puhuttu Liigasta vaan Nuorten Sm-liigasta, jota ei edes pelattu U20-kisojen aikana.
  9. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Ihan helvetin naurettavaa, että samalle päivälle kun U18-maajoukkue pelaa, laitetaan joku nuorten sm-liigan peli, joka on vielä playoff taistelun kannalta todella tärkeä molemmille joukkueille. Maanantaisin ei muutenkaan pelata koskaan, mutta juuri tänä maanantaina piti jostain ihmeen syystä...
  10. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-nuorille 6/6 tästä viikonlopusta ja sarja on heidän osaltaan nyt tasan puolessa välissä. Varsinkin eilinen oli iso voitto, sillä ensimmäistä kertaa maalin peli kääntyi Sportille. Toivottavasti voittoja tulee jälkimmäisellä puoliskolla vähän useammin, sillä Sm-paikka ei ole enää kovin kaukana...
  11. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    A-nuorille tuli eilen harmittava tappio kuuden pisteen pelissä HPK:ta vastaan, mutta tänään sentään tuli täysi pistepotti. KalPa kaatui kahdella loppuhetken maalilla 2-0 ja samalla Laaksolle kauden kolmas nollapeli.
  12. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    A-nuorille Oulun turnauksesta 3 pistettä. Odotin hieman enemmän, sillä Pelicans ja Tappara ovat kuitenkin samoista sijoista kamppailevia joukkueita ja Tapparalle hävittiin ihan pystyyn. Tänään myös KooKoota vastaan jouduttiin tyytymään kahteen pisteeseen, joten ero pudotuspeliviivaan on nyt 5...
  13. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-junnuille tänään Sm-sarjan avausvoitto jumbokamppailussa K-Vantaata vastaan lukemin 7-4. Vantaan kaikki maali ylivoimalla, kun taas oma ylivoima ei saanut yhtäkään maalia. Alivoimalla sentään tehtiin yksi maali. Kaikilla joukkueilla on nyt viisi peliä pelattuna ja ero karsintaviivaan on kolme...
  14. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Sport teki ennen kautta yhteistyösopimuksen muutaman lähialueen seuran kanssa ja tähän kuului myös, että A-junnut käy pelaamassa yhden pelin Pedersöressä, Uusikaarlepyyssä, Närpiössä ja Kurikassa. Näyttää, että nuo pelit ovat keränneet ihan mukavasti yleisöä. Harmi, että Sport jäi tänään...
  15. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    B-nuoret on aloittanut Sm-sarjan kolmella tappiolla. Kahdessa ensimmäisessä pelissä jäätiin jopa nollille, mutta tämän päivän pelissä oltiin jopa lähellä voittoa, mutta tappio tuli kuitenkin rankkareilla. Näinköhän tälläkin kaudella käy sama juttu, että junnut lähtevät taas hakemaan vauhtia...
  16. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Kiviranta, Tikka, Westermarck ja Salo ovat näköjään vahvistamassa A-nuoria, kun vastassa on sarjajumbo K-Vantaa. Tilanne ensimmäisen erän jälkeen 7-0. Ehkä Jollenkin itseluottamus lähtee nousuun, niin verkko alkaa heilua myös Liigassa.
  17. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Uskoisin, että loukkaantuneena, koska on tietääkseni pelannut ennen tätä viikonloppua vain nuo sarjakauden avanneet ottelut 5.-6.9. Syksyn yo-kirjoituksetkin on pidetty jo aikoja sitten.
  18. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    A-nuoret katkaisi pitkän tappioputken voittamalla Tepsin tänään 5-2. Tepsin maalilla pelasi Aleksander Georgiev jota vastaan mm. edari on tehnyt tällä kaudella yhden maalin kahteen peliin. Myös Rantamäki on palannut takaisin kokoonpanoon ja pelasi sekä perjantaina, että tänään.
  19. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Ei mennyt tämä viimeinenkään peli Jokereita vastaan kovin vahvasti. Peli päättyi 0-5 ja Jokerit iski kahdessa ensimmäisessä erässä ylivoimamaalin kaikilla Sportin neljällä alivoimalla. Yksi noista ylivoimista kesti ainoastaan kaksi sekuntia ja kaksi jäähyistä oli myös turhia vääriä vaihtoja...
  20. M

    Sportin juniorit kaudella 2015–2016

    Kuten moni varmaan on huomannut, niin tänä viikonloppuna on Vaasassa A-nuorten turnaus, jossa on mukana 8 joukkuetta ja Sport pelaa omat kolme otteluaan sarjan kärkijoukkeita vastaan. Eilen kaatui hienosti Blues lukemin 7-3, mutta tänään ei mennyt ihan yhtä vahvasti, kun HIFK oli parempi maalein...
Ylös