Onko tämä nyt Bernie Ecclestonen ideoima pistelasku? Ihan perseestä.
Hyvä ettei Venäjä voittanut, mutta toistan: aivan hanurista tämä pisteiden julkistus.
Yllättävää, että Itävalta ei saanut raadeilta juuri mitään, mutta yleisö tykkäsi. Olisin kuvitellut, että päin vastoin.
Tämä ääntenlaskutapa on silti hanurista.
Eiköhän siellä ole jollain algoritmillä laskettu, että homma pysyy jännänä loppuun asti. Mutta raatien suosikki vaikuttaa selkeältä - kelpaisi hyvin voittajaksikin.
Olisi edes Arvi.
Mutta näyttää ääntenlasku menneen entistä laimeammaksi.
E: Okei, ehkä on jo pari kaljaa päässä, mutta en pysy ollenkaan kärryillä tässä ääntenlaskussa.
Joo, täytyy sanoa että yleensä olen sitä mieltä, että jokaiselta maalta, jonka pisteiden ilmoittaja sanoo "great show tonight" pitäisi vähentää 20 pistettä, mutta ruotsalaiset ovat kyllä nyt oikeasti onnistuneet järjestelyissä.
Kaipaan aikoja, kun äänet annettiin rätisevän puhelinlinjan kautta, mutta nyt tuo on vesitetty.
Omat suosikit:
1. Australia
2. Itävalta
3. Kuka tahansa muu kuin Venäjä
Ei tuo Ruotsi nyt kärkeen mennyt, mutta oikeastaan tykkäsin.
Saksakaan ei ole varsinaisesti paha. Mikä on wiggerin vastine, jos valkoinen kuvittelee olevansa korealainen? Wook?