Hakutulokset

  1. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Ehkäpä moni niistä on hankkinut molempiin halleihin liput. Tuon välin kun vaikka kävelee puolessa tunnissa, niin ehtii näkemään ainakin kaksi erää muistakin peleistä. Vähän on mielessä itselläkin, josko vielä hankkisi myös Nordikselle lipun ja sahaisi lauantaina hallien väliä urakalla. Suomen...
  2. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Suomi tekee isäntämaana poikkeuksen, mutta muuten lohkojen ykköset ja kakkoset pelaavat puolivälierän "kotihallissaan". Jos kävisi niin, että Tshekki on A-lohkon kakkonen ja Kanada B-lohkon kolmonen, varmaankin tuo matsi siirrettäisiin Nordikselle. Lipun Hartwalin puolivälieriin omistavana...
  3. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Välieriä on vielä turha ajatella, mutta meneekös tuo niin, että mahdollisessa välierässä Suomi kohtaisi lohkonsa kakkossijalta lähtiessä joko toisen lohkon ykkösen (Ruotsi) tai oman lohkon nelosen (Slovakia)? Kolmossijalta lähdettäessä oman lohkon ykkösen (Venäjä) tai toisen nelosen...
  4. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Slovenia ei pelaa näissä kisoissa... Ainakin itse ajattelin, jos suinkin pääsee, viettää loppujen kahden pelin päivien väliajat vaikka Itä-Pasilan ihanaa arkkitehtuuria ihastellessa ennemmin kuin käytävillä ryysätessä. Ilmeisesti sieltä pääsee välillä ulos, ainakin olin eilen näkevinäni, että...
  5. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Ei helvetti näiden järjestelyjen kanssa. Katsomoiden ovet on lyöty säppiin ja nyt 10000 ihmistä rynnii käytävillä tai jonottaa ylihintaista moskaa. Voisi livahtaa ulos, mikäli pääsee, mutta rotsi on toki hyvässä tallessa sisäpuolella.
  6. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Ainakin eilen Nordiksella TSN kuvasi "väärältä puolelta" eli jäähyaitoiden puolelta. Ehkäpä ne ovat vain ensin valinneet itselleen mieluisamman puolen. Myös laitamainokset oli aseteltu niin, että C-katsomoon (siis normaalille kuvauspuolelle) näkyi paljon suomalaisia mainoksia. Ilmeisesti...
  7. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Sveitsillä on kyllä todella lähellä karsintaan joutuminen jo toisena vuonna peräkkäin. Ellei Kanada tai USA vedä loppuja pelejä täysin vihkoon, ei taida Sveitsille riittää edes yksi kolmen pisteen voitto jommastakummasta jatkopaikkaan. Järjestäjät näemmä osaavat lypsää kanadalaisturisteilta...
  8. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Tuli sitten hankittua kaikiksi Suomen pelipäiviksi ja Hjördis Arenan pudotuspeleihin tiketit. Aika hyvään tahtiin noita näkyy menneen - tosin ilmeisesti yläkerran toinen pitkä sivu ei ollut ainakaan vielä aamupäivällä myynnissä. Myöhemmin ehkä tulee hankittua "välipäiviksi" Nordikselle lippuja...
  9. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Taisi aueta myöhässä, mutta ainakin nyt löytyy esim. haulla "u20" tai Jääkiekon alta. Tokkopa nuo nyt ihan hetkessä menevät loppuun, mutta varmuuden vuoksi taidan tilata heti.
  10. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Liput tulee myyntiin maanantaina 27.4. Lippu.fi:ssä. Tarkempaa tietoa Leijonat.fi-sivustolta. Etenkin alkusarjapelien hinnat ovat varsin maltillisia, mutta harmi ettei ole saatavilla halleihin All Event-lippua samaan tapaan kuin viime kevään U18-kisoihin ja ainakin 1998 U20-kisoihin. Ei sitä...
  11. M

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016 Suomessa

    Eilen ratkesi käsittääkseni sijat 5.-8. eli ensi kauden lohkojako alkaa pikkuhiljaa hahmottua, jos se menee edelleen saman kaavan mukaan eli A-lohko (1, 4, 5, 8, 9.) ja B-lohko (2, 3, 6, 7. ja nousija). Kun enää ei (onneksi) pelata mitään haistavittu-sijoitusotteluita, niin sijat 5-8. menevät...
Ylös