Hakutulokset

  1. M

    Unet – kumma juttu...

    Lontoosta tuli mieleen, että pari yötä sitten näin aika omituisen unen. SIinä ei sinänsä ollut mitään "yliluonnollista" kuten unissa usein, mutta mistähän ihmeen vaikutteista alitajuntani sen koosti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan yritin unessa epätoivoisesti naputella salasanaa tietokoneen...
  2. M

    Unet – kumma juttu...

    Viime yönä näin tulevan Indiana Jones-elokuvan loppukohtauksen. Se oli aika tehokas, mutta vielä herätessäkin tuntui aika ahdistavalta. Sallah joutui pakotettuna mestaamaan Indiana Jonesin jollain suurikoista paperileikkuria muistuttavalla vehkeellä. Se oli ilmeisesti ehtona Sallahin ja...
  3. M

    Unet – kumma juttu...

    Yleissivistävät unet ovat kieltämättä mielenkiintosia. Tästä on jo varmaan pari vuotta, kun näin unta Suomeen keikalle tulevasta bändistä. Oli tulossa Virgin Oiliin ja keikka kiinnosti minua lähinnä siksi, että Lemonator oli palaamassa lavalle niiden lämppäriksi. Keskustelin jonkun...
  4. M

    Unet – kumma juttu...

    Jokunen yö sitten näin myös tuollaisen eksyksissä-unen. Olin saunaillassa työkavereiden kanssa ja jostain syystä jäin pukuhuoneeseen jumiin. Sitten vihdoin kävelin pesuhuoneeseen pyyheliina vyötäisillä ja huomasin, että on melkoinen kusihätä. No, joku kolleega meni juuri vessaan, joten päätin...
  5. M

    Unet – kumma juttu...

    Jokunen yö sitten näin taas kerran todellä hämärän musiikkiaiheisen unen, ja oikeastaan myös urheiluaiheisen. Olin siinä ikäänkuin sivussakatsojana, kun jossain SuomiLove-tyyppisessä ohjelmassa joku yllätti tyttöystävänsä heidän kämppänsä eteisessä. Tyttöystävä oli kova Janne Öfverström-fani...
  6. M

    Unet – kumma juttu...

    Lainaa itseään toisesta ketjusta, säälittävää. Mutta näin pari yötä sitten unta, että olin Saimaan keikalla ja lavalle asteli Vesku Loiri. Ei tosin laulamaan, vaan istui "takariviin" soittamaan koskettimia ja välillä bassoa. Kenethän ne meinaa pestata laulajaksi seuraavaan projektiin, kun Spede...
  7. M

    Unet – kumma juttu...

    Välillä ihmetyttää, mistä alitajunnan sopukoista unet oikein tulevat. Näin viime yönä unta Linnanmäen Cortina Jet-laitteesta. Outoa ensinnäkin siksi, etten olisi välttämättä edes muistanut mikä sen vekottimen nimi on. Piti ensitilassa tarkistaa oliko tuon nimistä laitetta ja oliko se juuri...
  8. M

    Unet – kumma juttu...

    Viime yönä olin taas biisinkirjoituspuuhissa, ehkä. Maustetytöt esitti biisiä collegehousuista. Siinä oli oikein vetävä riffi ja rumpukonekomppi ja sanoituksessa jotain "on kuin olisin treffeillä kalsareissa". Taas kerran pystyin hyräilemään "tekemääni" biisiä vielä heräämiseni jälkeenkin, mutta...
  9. M

    Unet – kumma juttu...

    Omissa unissani on joskus esiintyneet ainakin nimimerkit @Ikävänkantaja ja @pernaveikko, vaikka en tietääkseni ole kumpaakaan tavannut oikeasti. Ei myöskään jäänyt unihahmojen ulkonäöstä mielikuvaa. Ensin mainitusta on jo jonkin aikaa, mutta siinä unessa oli käynnissä joku Jatkoajan vänkäys...
  10. M

    Unet – kumma juttu...

    Oli kyllä viime yönä niin mielenkiintoisia unia useampikin, että melkein jännittää mennä nukkumaan - toivottavasti jatkuu samana. Niihin kuului ainakin joku urheilupuisto, joka sijaitsi Caloniuksenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välisellä alueella. Siellä oli ainakin rullakiekkohalli ja suuria...
  11. M

    Unet – kumma juttu...

    Näin viime yönä juuri ennen heräämistä todella todentuntuisen unen, että Genesiksen ilmoitettiin lähtevän kiertueelle sillä progeaikojensa tunnetuimmalla kokoonpanolla, mukana siis Peter Gabriel ja Steve Hackett. Uutisessa oli vielä kuvituskuvanakin joku todennäköisesti oikeasti näkemäni kuva...
  12. M

    Unet – kumma juttu...

    Musiikkiaiheiset unet jatkuivat viime yönä. Minut oltiin valittu Sannin tulevan albumin tuottajaksi. Ilmeisesti olin joku kuuluisa, koska se herätti isoja otsikoita - paitsi varmaan jonkun hyypiön, josta kukaan ei koskaan ole kuullutkaan, valinta tuottajaksi aiheuttaisi myös otsikoita. Mutta...
  13. M

    Unet – kumma juttu...

    Taas hämää olenko ollut unissani sävellystöissä vai jäikö vain joku sävelmä soimaan päähän. Unessa olin Remun ja Michael Monroen yhteiskeikalla jossain kusisessa baarissa. Ensin ne soittivat jonkun Hurriganes-klassikon, mutta sitten Remu huikkasi Michaelille, että laula sä seuraava biisi ja...
  14. M

    Unet – kumma juttu...

    Näemmä edellinen uneni on sisältänyt mainoksen, mutta viime yönä näin unen, joka sai epäilemään, että unissa on myös siirrytty teräväpiirtolähetyksiin. Aika sekava uni se oli, mutta jotkut yksityiskohdat olivat järjettömän tarkkoja ja värit selkeitä. Muistan siinä olleeni tulossa jostain...
  15. M

    Unet – kumma juttu...

    Ihmettelen, että viime yönä muistin unessa jotain todellisesta elämästä ja toisaalta sitä, että onko uniini myyty mainoksia? Vuosaaressa oli aikoinaan Sahlmanin makeisten tehdas ja sen yhteydessä tehtaanmyymälä. Muistin kyllä toffeepötköt, mutta viimeöinen uni palautti mieleen puljun muita...
  16. M

    Unet – kumma juttu...

    Olipas kummallinen, musiikkipainotteinen uni viime yönä. Olin menossa johonkin kohuttuun Hectorin konserttiin, tämä oli suuri comeback tai jotain. (Sen se tietysti tekee oikeassa elämässä joka vuosi.) Konserttisaliin käveltiin naisten vessan läpi, kysyin siinä tunnistamattomaksi jääneeltä...
  17. M

    Unet – kumma juttu...

    Saari Kiinan ja Pohjois-Korean rajalla. Tarkkaan vartioidulla rajalla on sellaisia siirrettäviä metalliaitoja, millä erotellaan vaikka tupakkapaikkoja jäähallien pihalle. Helvetillistä vauhtia ajaminen autolla alamäkeen jossain saniaiskasvuston seassa. Patikointi viitan mukaan 70 kilometrin...
  18. M

    Unet – kumma juttu...

    Vastaava uni reilu viikko sitten ja se meni sen verran pidemmälle, että tiedän jo uuden nimimerkinkin. Lainaus ehkä vähän väärään ketjuun menneestä viestistä: Sikäli mielenkiintoista, etten ole pahemmin edes kyseistä ketjua lukenut, mutta väkisin tulee muiden ketjujen kautta tietoon tuon...
  19. M

    Unet – kumma juttu...

    Nyt silmät kiinni kaikki, jotka ette halua tietää ensi kauden kovinta pelaajasiirtoa tai toisen Talviklassikon lopputulosta. Viime yönä varsin eläväntuntuisessa unessa HIFK johti Talviklassikkoa loppuhetkillä 3-1 ja Jokereiden maali oli tyhjänä. Kultakypäräinen Ville Peltonen syötti kiekon...
  20. M

    Unet – kumma juttu...

    Viimeöisessä unessani Suomi pelasi paidoissa, joissa oli vaakunan tilalla Timo Jutilan naama. Jostain syystä se ei siinä unessa tuntunut mitenkään omituiselta, mutta toivon silti todella ettei se ollut enneuni.
Ylös