Hakutulokset

  1. M

    Salainen suosikki?

    Jonkin verran ollut samanlaisia ajatuksia - Tuiskusta voisi tulla Suomen Robbie Williams eli entinen pelle, josta tulee rautainen popartisti, joka ei kuitenkaan sinänsä itselle kolahda. Sitten kuulin pari päivää pyytämättä ja yllättäen aivan kammottavan version Vicky Rostin Sadasta salamasta ja...
  2. M

    Salainen suosikki?

    Väärää väriä tunnustavat kuuluttajat jäähalleissa ovat monesti varsin rasittavia tapauksia, mutta pakko myöntää, että jotenkin diggaan Tapparan Petri Kääriäistä. Mieleen on jäänyt etenkin parin vuoden takainen (todennäköisesti) spontaani kunnianosoitus Kibe Kuhdalle pleijarisarjan päätteeksi ja...
  3. M

    Salainen suosikki?

    Minähän en mitään suosikkejani häpeile, mutta täytyy myöntää että vannoutunutta Idols/Popstars-vihaajaa miltei vituttaa se, että Jenni Vartiaisen uusi sinkku "En haluu kuolla tänä yönä" on kolissut kovaa, kun sen on pariin kertaan radiosta kuullut. Toki se on aiemminkin esittänyt kelvollisia...
  4. M

    Salainen suosikki?

    Menköön sitten loputkin katu-uskottavuudestani... Right Said Fredin debyyttialbumi kuulosti edelleen aika hyvältä, kun sen muutama viikko sitten esiin kaivoin "yhden hitin ihme"-keskustelun innoittamana. Omistan kaksi ensimmäistä Scatman Johnin levyä. Niitä ei nyt ole pahemmin tullut enää...
Ylös