Hakutulokset

  1. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Joo, näyttäisi, että Valtola ja Keskitalo ovat vaihtaneet paikkaa edellisistä peleistä. Uusia loukkaantuneita ei näyttäisi onneksi tulleen. Henk. koht. vähän jännittää tuo Ulander-Pelli -pakkipari, mut eipä tuolla ole oikein muutakaan mahdollisuutta.
  2. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Joo, olisi ollu toisaalta mielenkiintoista nähdä, että millainen ykköstykki olis uinut nuottaan. Voi vaan olla, että sitä haettaisiin vieläkin ja olisi jäänyt Carson ja Strömberg saamatta, jotka ovat olleet hyviä lisäyksiä. Kunhan nyt saadaan Kähkönen, Koivisto, Wittchow ja Berger takaisin niin...
  3. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Voi ollakin, mitään uutista tuosta uudesta lainasta ei ole.
  4. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Rautanen on taas mukana kokoonpanossa, ilmeisesti uutta lainasopparia on siis tehty. Hyvä juttu, Rautanen on hyvä lisä!
  5. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Joo, pääsääntöisesti samaa mieltä. Ainoastaan tuo 1-3 maali oli sellainen, joka menee selkeästi Perhosen piikkiin. Eikä ollut eka kerta tällä kaudella kun juuri tuosta kohdasta kiekko vuotaa sisään. Toisessa erässä Perhonen taas sitten torjui monta vaarallisempaa paikkaa.
  6. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Järkkäri on vielä pelikiellossa viime kauden jäljiltä, mutta O'Donnellin ja Mutasen poissaolot on mysteeri..
  7. M

    Kokoonpanot ja ”ketjulotto” kaudella 2018–2019

    Muistaakseni kentät olivat: 1. Kähkönen, Pitkänen, O'Donnell, Kristensen ja Strömwall 2. Hakulinen, Pelli, Haataja, Karlsson ja Koivisto Molemmilla kentillä vaikutti olevan kaksi peruskuviota, joko oikealta laidalta neliön läpi vasemmalle puolelle suoran laukauksen haku, tai sitten oikean...
Ylös