Hakutulokset

  1. M

    Ässät mediassa

    Aivan varmasti näin, juuri tuo on tavoitteesi ja olisi kaikkien etu, että jatkossa kirjoituksesi jätettäisiin huomioimatta.
  2. M

    Ässät mediassa

    Isomäki areena tuon päivityksen on tainnut alun perin pistää Facebook sivuilleen ja kyllä siellä on aiemminkin päivämääriä ilmoitettu juuri kauttaviivoilla. Joten veikkaisin myös, että johonkin areenan tapahtumaan tuo päivitys liittyy.
  3. M

    Ässät mediassa

    Ei ole raumalainen, vaan näyttäisi olevan Lahesta. Itsekin kyllä kuvittelin raumalaiseksi, mutta sekoitin Marko Leppäseen joka myös kirjoittanut aika noloja juttuja Ässistä, varsinkin twitterissä.
  4. M

    Ässät mediassa

    Kiekko-Kansan puolelta löytyy kyseinen banneri. Tuossa linkki tilausohjeisiin: http://www.satakunnankansa.fi/asiakaspalvelu/kirjatilaus
  5. M

    Ässät mediassa

    Olipa kyllä todella mauton juttu, ja tuntui tältä Pauli Lahdelta olevan faktatkin aika hukassa. Joku voisi ensinnäkin selvittää kaverille, että budjetti on vain arvio eikä välttämättä toteutu ihan sellaisenaan.
  6. M

    Ässät mediassa

    Satakunnan Viikossa on usean sivun verran juttua Ässistä. Lehti on luettavissa myös verkossa: Satakunnan_viikko_B
  7. M

    Ässät mediassa

    Korjataan sen verran, että Matin pituus on 195cm.
  8. M

    Ässät mediassa

    Oli muuten hieno ele Rauman kaupungilta, olivat laittaneet tämän päivän Satakunnan Kansaan ilmoituksen, jossa onniteltiin Ässiä ja porilaisia mestaruudesta.
  9. M

    Ässät mediassa

    Kauden viimeinen Porin Sanomien Ässät-liite on ilmestynyt: NetPaper - Porin Sanomat - 13.3.2013 Lehdessä mm: - Ensi kauden pelaajabudjetti pysynee tämän kauden tasolla - Joukkueeseen haetaan 2-5 uutta hyökkääjää, jatkosopimuksetkin vielä mahdollisia - Puolustus- ja maalivahtiosastot...
  10. M

    Ässät mediassa

    Porin Sanomien Ässät-liite julkaistu myös netissä. Siellä mm. lisätietoa hallin saneeraus suunnitelmista: NetPaper - Porin Sanomat - 12.9.2012
  11. M

    Ässät mediassa

    Porin Sanomien Ässät-liite julkaistu: NetPaper - Porin Sanomat - 14.9.2011
  12. M

    Ässät mediassa

    Ihan tuttua Urheilulehteä. Mielestäni vakavasti otettavan lehden tehtävä ei ole vittuilla ja provosoida, tuo valitettavasti on Urheilulehden linja nykyisin, ja sen vuoksi en ole kyseistä lehteä lukenut enää pitkiin aikoihin.
  13. M

    Ässät mediassa

    Vaikka kausi onkin mennyt penkin alle, niin medianäkyvyyttä Ässät on saanut riittävästi. Esimerkiksi valmentajan vaihdos uutisoidaan näyttävästi heti Ilta-Sanomien etusivulla: http://www.iltasanomat.fi/
  14. M

    Ässät mediassa

    Uusin Porin Sanomat on ns. Ässälehti. Sen voi ladata osoitteesta: http://www.porinsanomat.fi/
  15. M

    Ässät mediassa

    Tuolta saa tilattua:http://www.satakunnankansa.fi/vastaa/pata/ Tai siis ainakin sai tilattua ennakkoon, en tiedä toimiiko enää.
  16. M

    Ässät mediassa

    Nyt on tosi kyseessä, Mikko Rautee on käynyt parturissa! "Kipeää teki." http://www.satakunnankansa.fi/kiekko/index.cfm?m=story&id=563939&LOGGEDtunniste=0 Mielenkiinnolla odotan onko Rauteella irokeesi.
  17. M

    Ässät mediassa

    Jep, Itsekin tuli useasti oltua seisomakatsomossa divariaikoina ja liigakarsinnoissa, eli juuri 90-luvun vaihteessa. Ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten tällaista karnevaalia muista kuin tänä keväänä ollaan koettu.
  18. M

    Ässät mediassa

    Länsi-Suomessa juttua Ässistä ja alkavista pudotuspeleistä: http://www.lansi-suomi.fi/ls.php?name=Urheilu&jdate=20060322
Ylös