Hakutulokset

  1. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Voisin kuvitella, ettei Jokerien Mestikseen pääsykään ole kirkossa kuulutettu. Eihän uutta organisaatiota, jolla ei ole edustusjoukkuetta voi kaiken järjen mukaan noin vain nostaa edes Mestikseen kaiken tuon suhmuroinnin jälkeen.
  2. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Olisikohan Jokerien kannattanut sittenkin laittaa joukkue Suomi Sarjaan pelaamaan jo tulevaksi kaudeksi? Olisi nousu Mestikseen vuoden nopeampaa. Joukkueessa ei tarvitsisi olla edes kuin yksi Jari Kesti ala' Stavanger Oilers.
  3. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Oikeanlainen ratkaisu Liigalta hyväksyä vain joukkueita Mestiksen kautta. Itse esim. haluan TuTolla tai Kiekko Espoolla yhä olevan omat mahdollisuutensa nousta jonakin päivänä Liigaan, vaikka TuTon osalta tällä kertaa ei taustatyö oikein Liigalisenssiin edes oikeuta. Sääli Jokerien puolesta...
  4. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Toisaalta toisi Jokerit tunnetta ja väriä maakunnassa tavalla, jota Suomen kiekkoilussa ei ole nähty ennen. Varmastikaan ei olisi helppo paikka palata suomalaisiin kaukaloihin. Mainosti Jokerit itseään jopa koko Suomen joukkueeksi jossain kohtaa. Nyt näkisi sen laajan kannattajakunnan.
  5. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Itse ajattelin myös ottaa täydellisen pesäeron Liigasta sekä jääkiekon seuraamisesta (jos vahingossa Lukon tulokset ei teksti tv stä osu vastaan) pariksi vuodeksi, jos Jokerit Liigaan hyväksytään kaudelle 2023-24 tai edes kaudelle 2024-25. Lisäksi aion aina katsoa Gatorade areenasta pois päin...
  6. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Onpa ongelmallinen tilanne. Myyjätaho Jokerit ry stä lähtien ovat toimineet kokoajan venäläisrahalla irtautumatta missään kohtaan ongelmallisesta tilanteesta. Kaupassa todennäköisesti mukana tulee koko KHL aikainen henkilökunta. Todennäköisesti Liigapäättäjät hyväksyvät munattomuudessaan Jokerit...
  7. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Seuraavaksi arvomme Jokerien omistajat, koska kukaan ei myönnä ostaneensa puljua. Saapa nähdä, että missä muodossa Joeli on mukana
  8. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Näyttää yhä useammin nämä omistukset menevän konsernimuotoon, joissa ylimpinä omistajina on itse juniorikiekkoilusta vastaava ry, jokin muu ry juttu ja lopuksi vielä säätiö pohjaisia viritelmiä, niin Raumallakin. Ehkä Jokereidenkin taustalle hyvin on voitu rakentaa Jokerit ryn lisäksi jotain oy...
  9. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Varsinkin mikäli Liiga vielä kauden alussa hyväksyisi kaiken jälkeen Jokerit mukaan kaudelle 23-24.
  10. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Oma ajatukseni on, että Jokerit ry on samalla tavalla kuvioissa mukana oligarkkirahojen pyörittämisessä kuin olivat Harkimot, Kurri ja kumppanit. Varmaankin vähintäin ryn hallitus olisi varmaankin syytä vaihtaa, jotta saataisiin tuuletusta Jokereihin. P.S. paljon varmaan riippuu yhdistyksen...
  11. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Juu, Joel Harkimosta ei puhuttu. Niiden mielestä Joel ja Hjallis on eri asia varmaan.
  12. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Jotenkin voisi kuvitella jatkokertomuksena vuoden kuluttua Jokerien pelatessa Liigassa Joelin myyvän osuutensa Jokereista Kurrille ja Hjallikselle takaisin. Omistus kävi vain välillisesti pojan hallussa. Jotenkin se vain menisi niin hyvin jatkokertomuksena tässä sopassa.
  13. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Mitenköhän tuohon Jokerit Ryn oikein liitytään? Onko niillä millainen jäsenmaksu? Varmasti siinä joku halutessaan saisi aikaan paljonkin melua.
  14. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Jos itse olisin Kurri, niin itseäni kiinnostaisi samassa asemassa myös oma taloudellinen hyöty. Ei se Kurrista rikollista tee, että koittaa rahastaa. Sitä en tiedä, että onko perusteita rahastaa vaiko ei. Todennäköisesti jotain perusteita kaikesta päätellen on, kun ry on Selänteen hankkeessa...
  15. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Voisi kysyä, että kuinka paljon tai vähän Joel Harkimon ja Hjalliksen rahoittamalla Jokereilla olisi yhteistä aiempaan Jokerit organisaatioon. Mikäli tämmöinen organisaatio nostettaisiin Liigaan, niin aika moni uskoakseni äänestäisi jaloillaan Liigan ryvettyneisyyttä vastaan myös...
  16. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Lopen Uupuneet voisi lainata vuodeksi tai pariksi nimeään Jokereille. Muuallakaan päin Suomea ei tykättäisi pahaa.
  17. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Vaikeaahan tässä on jotain konkreettista faktaa on aiheesta lukea, kun ryn varapuheenjohtaja ilmoittaa Borgströmin vastaavan haastatteluista yms, joka ei kuitenkaan vastaa kyselyihin ja on tavoittamattomissa kuten Kurrikin. Luulisi edes jollakin olevan halua johtaa balettia tai sen verran käyvän...
  18. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Eihän tuossa kauheasti vaihtoehtoja jää, jos Nauravaa Narria ei kelpuuteta Jokerien uudeksi johtoryhmäksi. Pakkohan toiminnan silloin on pyöriä aika keskeisesti Kurrin, Harkimoiden, ehkä venäläisten ja samojen ry kihojen ympärillä. Eihän Jokerien taakse kuitenkaan saa loputtomasti tukijoita tai...
  19. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Olisi kiva nähdä, että miten tyhmän sopimuksen Jokerit ry on aikanaan tehnyt Kurrin hallinnoiman yhtiön kanssa tai miten paljon oligarkit ovat aikanaan sokeroineet yhdistyksen päättäjien suita.
  20. M

    Jokerit takaisin Liigaan?

    Eli käytännössä tässä kohtaa Jokerien Liigaan tulosta voi keskustella, kunhan tuo sopimus Kurrin kanssa raukeaa. Käytännössä Jokerit ei tule pyörimään ilman Kurrin ulosostoa tai ilman Kurria. Mitäköhän osaa tuo venäjäntaho edustaa yhä, kun aiheen tiimoilta ei asiaa ole avattu millään tavalla...
Ylös