Hakutulokset

  1. M

    MM 2019: Suomi

    On kyllä yks kaikkien aikojen Joukkue. En olis ikinä uskonut.
  2. M

    MM 2019: Suomi

    Varmaan kynnys lähteä väsyneenä mukaan muutenkin aika korkea kun tuo joukkue ei kovin vahvalta vaikuta.
  3. M

    MM 2019: Suomi

    Eivät ole tulossa, kysytty on.
  4. M

    MM 2019: Suomi

    Niin tarkoitinkin tuota, että NHL-vakuutus kattaisi loukkaantumisia silloin ”lainan” aikaankaan. Eli liitot vakuuttavat pelaajat aina kisoihin. Yksi Ylen uutinenkin löytyi aiheesta mutta se on vuodelta 2008. Laitan kuitenkin siitä linkin tähän alle: https://yle.fi/urheilu/3-6050424
  5. M

    MM 2019: Suomi

    Noita vammoja yms varten on lääkärintarkastukset, jotka on tietenkin läpäistävä, mutta ei niitä mikään gm voi hatusta heitellä ja niiden perusteella evätä pääsyä kisoihin. Eikö tuo vakuutus ole ihan peruskauraa. Liitot vakuuttavat nuo pelaajat kisojen ajaksi. Mahtaisikohan noita kisoissa...
  6. M

    MM 2019: Suomi

    Niin käsittääkseni näistä vakuutuksistakin on jo sovittu siellä CBA:ssa eikä seura voi kikkailla omiaan.
  7. M

    MM 2019: Suomi

    Työnantaja ei sitä voi edes kieltää kun on jo CBA:ssa sovittu. Jos työnantaja sanoisi ettei halua sinun pitävän kesälomaa, niin uhmaisitko työantajan päätöstä? Ovechkinin työnantaja itse asiassa antoi hänelle luvan osallistua mutta lopulta siitä ei ollut mitään hyötyä sillä NHL ja KOK (tai IIHF...
  8. M

    MM 2019: Suomi

    Menee kyllä nyt ihan höpöhöpö-jutuiksi. Se, että Barkov olisi lähtenyt kisoihin ei olisi vaikuttanut yhtään mihinkään. Asia on CBA:ssa sovittu joten seura ampuisi tuolla vain täysin itseä jalkaan. Vielä oikein arvaamaton ja uhmakas luonne. Kiitos tiedosta. Varmasti jokainen henkilö palstalla...
  9. M

    MM 2019: Suomi

    Jos Aho kyseisellä tavalla loukkaantuisi ja toipuminen olisi epävarmaa niin miksi joukkue tarjoaisi Aholle mitään suurta sopimusta? Pointti tuossa kantapään murskaantumisessa oli se, että aina ei tarvitse olla kummoisenkaan näköinen tilanne ja ura voi silti loppua. Epätodennäköistä tottakai...
  10. M

    MM 2019: Suomi

    Millä perusteella pidät tuota todennäköisimpänä vaihtoehtona? Vaikka vakava aivotärähdys, kantapään hajoaminen Pitkäsen tapaan yms. Helppohan se tietenkin on nyt sanoa lähtevänsä itse vastaavassa tilanteessa pelaamaan mutta väitän, että hyvin harva oikeasti ottaisi tuollaista riskiä vaikka...
  11. M

    MM 2019: Suomi

    Eihän se todennäköistä ole mutta jos kyseessä on noin 80 miljoonan soppari niin miksi ottaa mitään ylimääräistä riskiä? Tuskin sinäkään ottaisit.
Ylös