Hakutulokset

  1. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Tottakai tällaisia kampanjoita on aina mahdollisuus jatkaa, tuossa jokunen viesti takaperin taisin mainitakin omasta Mesenaattikampanjastamme kuoromme Nykin reissua varten jonka oli alun perin tarkoitus kestää aprillipäivästä toukokuun puoleenväliin mutta päädyimmekin jatkamaan sitä kesäkuun...
  2. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Itse lähtisin sillä logiikalla että hakisin isomman porukan sijoittajista pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, esim. akselilta Kirkkonummi-Karjaa-Siuntio-Inkoo-Vihti-Lohja-Hanko, koska pääkaupunkiseudulta on tietystä syystä vaikeampi saada sponsoreita(HIFK:n ja Jokereiden läsnäolo). Eli summa...
  3. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Juurikin näin, saman havaitsin myös tuon aikaisemmin mainitsemani esimerkin suhteen.
  4. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Jos nyt oikein muistan niin loppusumma oli vähän päälle kolme tonnia.
  5. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Voin muuten kertoa omakohtaisestakin kokemuksesta näiden joukkorahoituskampanjoiden onnistumisesta: Kuorollemme tarjoutui viime kesänä mahdollisuus päästä New Yorkin kiertueelle ja järjestimme sitä varten joukkorahoituskampanjan Mesenaatti.me-sivulla sekä myimme oheistuotteita Holvin...
  6. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Täsmälleen näin. Menestys ei rakennu lyhyellä vaan päinvastoin pitkällä aikavälillä. On olemassa kahdenlaisia strategioita: lyhyen tähtäimen ja pitkän tähtäimen strategia, ja jokaisessa organisaatiossa on selkeä suunnitelma kumpaankin.
  7. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Luulisi kaikkien markkinoinnista ja markkinointibuumeista jotain ymmärtävien tietävän että kaikki lähtee yksittäisistä ihmisistä. Jos yksittäiset ihmiset saadaan kiinnostumaan, silloin on hyvä mahdollisuus saada myös ensin pk-yritykset, sitten isot yritykset ja lopulta koko kaupunki...
  8. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Totta totta. Kiinnostavaa nähdä minkälaista markkinointitiimiä Tage on kasaamassa, koska itsekin tunnen koulutukseni puolesta sitä alaa jonkin verran.
  9. M

    Osakeanti 15.2.–15.3.2016

    Toivottavasti tämä tilanne avaa monen espoolaisen, muun muassa yritysten ja kaupungin päättäjien silmät ja espoolaisilla olisi edes jonkin verran järkeä päässä pysähtyä miettimään aikovatko he vain katsoa sivusta tätä tilannetta vai ryhtyvätkö he tuumasta toimeen. Nyt tarvitaan kaikkia, koska...
Ylös