Hakutulokset

  1. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Mitä tarkoitat? Kyllä minun ääni kellossa muuttui jo helmikuussa 2022, eli vajaa kaksi vuotta sitten. Toki toivon edelleen Mikkolalle onnistumisia. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että niitä tulee parhaiten jääkiekon parissa jossain muussa roolissa kuin päävalmentajana.
  2. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    On se kyllä karua, jos on todella SaiPan seuraava päävalmentaja. Pikkasen lappeenrantalaisten puolesta hirvittää.
  3. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Nyt on kyllä pakko todeta, ettet ole itse ymmärtänyt realiteetteja. Mikkolan johdolla Kärpät olisi jäänyt erittäin todennäköisesti ulos kymppisakista, aivan kuten @Roger Moore kirjoitti. Kymppisakin ulkopuolelle jääminen olisikin sitten ollut Mikkolalta sellainen suoritus, jota tällä...
  4. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Lauri oli loistava nuorten pelaajien kehittäjä koko Kärpissä työskentelynsä ajan, siis aivan super. Siinä mielessä oiva valinta liitolta. Mitä tulee pelikirjavalmentamiseen, niin siinä mielessä näytöt ovat toki ohuet.
  5. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Tähän vielä lisäys, että hyvä valmentaja. Pitkään päätoimisena valmentajana suomalaisessa suurseurassa ja nyt jääkiekkoliiton palkkalistoilla. Ammattivalmentaja.
  6. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Toki huolissaan saa olla, en sillä sano. Kärppien perusta on niin jykevä ja syvään hakattu, ettei tässä noin suuren huoleen mielestäni ole kuitenkaan syytä.
  7. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Nyt taidat kirjoitella omiasi. Ei kai Virkkunen ole sanonut, että tuollainen periaatepäätös on tehty. *** Olen pettynyt, ettei Mikkolaa ole siirretty syrjään Kärppien päävalmentajan tehtävistä. Minusta seurajohto toimii nyt vääriin, niin Mikkolaa, joukkuetta kuin kannattajia kohtaan. Ja...
  8. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ehkäpä tuo voi olla mahdollinen siirto, jos ulkopuolelta ei ole löytynyt tai löydy tekijää. On syytä huomioida @GT nimimerkin viesti, jossa hän sanoi kuulleensa, että viime viikonloppu oli Mikkolalla aikaa laittaa hommaan ryhtiä. Ei tullut ryhtiä, vaan päinvastoin, eli tuon viestin perusteella...
  9. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ok. Sitten olemme samaa mieltä, eli Juujärvi ole palaamassa ja nimenomaan siitä syystä, ettei pestiä hänelle tarjota. Hyvä näin. Ja kohta tulee julki sopimus, tietenkin.
  10. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Siis mies, joka on himoinnut 20 vuotta päävalmentajan paikkaa Suomen pääsarjasta, ei ottaisikaan tällaista pestiä vastaan? Uskon kyllä, että ottaisi. Mutta joo, ei kyllä ole tämä se nimi, jota Kärpät tarvitsee.
  11. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Kyllä se toivo pitää tuossa tapauksessa kaivaa tosi, tosi syvältä. Voi kumpa en joutuisi kaivuuhommiin.
  12. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Henkinen puoli on tärkeä. Jos joukkue ei ole henkisesti hyvässä tasapainossa, se ei pysty toteuttamaan minkäänlaista pelitapaa. Jos yksittäisten pelaajien suoritukset jäävät kokoajan vajaaksi, ei mikään pelitapa toimi. Tarvitaan ehdottomasti henkisen puolen interventio ja tässä tilanteessa paras...
  13. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Jaa, eikös ne siellä kuitenkin katselleet tulokasvalmentajaansa koko kauden ja alun toista.
  14. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Näin on, ajat ovat muuttuneet. Mukavasti sinulla tuota jaksamusta ja aikaa riittää, kun olet ruvennut meikäläisen vanhoja viestejä tänne nostelemaan. Mahtavaa! Kun nostelee vuosia vanhoja viestejä, jää helposti konteksti puutteelliseksi. Ei siinä, mukaviahan ne ovat. Voisin hakea sinulta...
  15. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Joku täällä ehdotteli Ville Niemistä, anteeksi, en muista kuka. Siinä se olisi kyllä sellainen veijari valmentajaksi, joka laittaisi tämän tivolin maailmanpyörään vauhtia. Kumpaan suuntaan, en tiedä, mutta vauhtia tulisi. Maksavana katsojana ja aktiivisena jatkoaikalaisena nauttisin. Ihan en ole...
  16. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    No joo, sanotaanko, että nuorekas. Kovin nuori ei enää ole. Opiskeli nimittäin minun kanssa yhtäaikaa OKL:ssä ja minä olen jo vanha mies.
  17. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ei riitä, ei millään. Ei riitä status, eikä auktoriteetti, eikä tule myöskään täysin boxin ulkopuolelta. Ojasta allikkoon mentäisiin.
  18. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Tuo ylläoleva lainaus on ollut pointtini. Minusta on syytä muistaa se tosiasia, että hallituksen valta on suuri. Ja tottakai, toimitusjohtaja ja urheilutoimenjohtaja tekevät hallituksen kanssa yhteistyötä. Ei Virkkunen tätä paattia yksinvaltiaan tavoin johda.Hallitus on Virkkusen esimies...
  19. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ainakin ennen hallitus on vastannut Kärppien taloudesta ja mm. pelaajahankinnat on pitänyt hallituksella hyväksyttää. Ihmettelisin suuresti, jos toimitusjohtaja Virkkunen voisi erottaa päävalmentajan ilman hallituksen mandaattia.
  20. M

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ei Virkkusella ole valtaa antaa Kärppien päävalmentajalle potkuja. Se valta kuuluu hallitukselle. Virkkusen on täytynyt puhua tuossa esimerkissäsi hallituksen antamalla mandaatilla.
Ylös